ylapalkki

ylapalkki

17 August 2016

KOTI!

Teimme uudet villit tällit asunnonvälittäjän kanssa asuntoon johon ihastuimme. Saavuttuamme paikalle jouduimme kuitenkin surkeina todistamaan uusien asukkaiden muuttaneen jo sisään! Välittäjälle ei ollut sana kiirinyt asunnon nopeista liikkeistä.


Mikä pettymys!!!


Käsittämättömän surkeuden tilaamme taloyhtiöstä kertoivat toisen asunnon juuri vapautuneen, mutta se ei ole vielä virallisesti vuokrattavien listalla. Haluaisimmeko kuitenkin nähdä sen, kysyivät. JOO!

  


Asunto oli pienessä rakennuksessa oleva kahden makuuhuoneen colonial-tyylinen IHANUUS! Juuri sellainen joista olin nähnyt märkiä unia, mutta en edes uskonut löytävämme oikeasti!


Lattiat oli vuorattu täyteen ihanilla vanhoilla kaakeleilla, huonekorkus ulottui taivaaseen, ja muutenkin huoneet olivat ilmavan tilavat, pitkän ihmisen unelma siis!



Ainoa MUTTA oli sen laskelmiamme korkeampi vuokra,(




Sitten alkoivat välittäjän välityksellä vuokraneuvottelut hinnasta ja siitä, mitä hintaan lopulta kuuluisi. Kahden jännityksen täyteisen päivän jälkeen Elsu allekirjoitti vuokrasopimuksen! Muuttamaan pääsisimme muutama päivä ennen koulun alkua. Uskomatonta! Mikä ilo ja onni!


Asunnossa oli toisessa makuuhuoneessa jopa kaksi erillistä sänkyä, kun kaikissa muissa näkemissämme asunnoissa varustukseen kuului kaksi hillitöntä parisänkyä. Parisänky ei ole minareille kovinkaan ihastuttava jakaa, sillä erityisesti pienempi käyttää koko sänkyalan yön aikana aika tarkkaan läpi;)


Tuskin maltan odottaa muuttopäivää! Mielessäni olen pohtinut jo mm. erinäisiä siemenhankintoja, sillä haluan sinne parvekkeelle ainakin sen tomaatin kasvamaan (jotta on jotain, minkä kasvua tuijotella aamukahvia hörpsiessä).


Piha-alueella on myös se uima-allas! Pojat pääsivät sitä hieman testaamaan visiitillämme. Hyväksi sen totesivat.



Odottavan aika tuntuu joskus pitkältä, mutta tätä onnenkantamoista kannattaa kyllä odotella!

KOTI!





1 comment: