Valkoinen talonsa kullakin

Vuosien kädenvääntö on nyt päättynyt! Minua, romuluisten rakennusten rakastajaa, päätös surettaa.

Ensimmäisellä visiitillämme AEON-ostoskeskukseen silmäni iskivät katseensa harvinaislaatuisen sekavaan, harmaaseen ja piiiiitkään rakennukseen. Se tuntui jatkuvan kadunkulmasta loputtomiin. Sitä katsoessa ei oikein osannut sanoa oliko kyseessä yksi rakennus vaiko kenties päällekkäin, limittäin ja lomittain rakennettuja pieniä taloja.

White Building. Phnom Penhin ikoni.

Kuningas Norodom Sihanoukilla oli suuret suunnitelmat muokata Phnom Penhin ilme omanlaisekseen ja moderniksi Ranskan siirtomaavaltavuosien jälkeen. Whiten Building oli osa tätä suunnitelmaa. Talo valmistui vuonna 1963 suunnittelijoinaan paikallinen arkkitehti Lu Ban Hap ja Venäjällä syntynyt Vladimir Bodiansky. Talo oli suunniteltu nimenomaan pieni- ja keskituloisille, joten asuntojen hinnatkin olivat varsin kohtuulliset. White Building on yli 300 metriä pitkä ja siihen mahtui useampi sata perhettä pieniin asuntoihin.

Punaisten Kmerien tyhjennettyä kaupungin vuonna 1975 myös White Building hiljeni. Pol Potin julman koneiston hävittyä kaupungista 70-luvun lopulla, alkoi rakennus täyttyä uudelleen pikku hiljaa. Tällä kertaa siitä tuli ensisijaisesti turvasatama taiteilijoille, näyttelijöille ja tanssijoille. Näin alkoi rakennuksen maine paikallisen taiteen kotina kasvaa, mutta se heitti samaan aikaan ”epäilyksen varjon” rakennuksen ylle taiteilijoiden mukanaan tuoman boheemimman elämäntavan vuoksi.

Rakennuksesta on käyty tiukkaa kädenvääntöä jo useamman vuoden ajan: purku vaiko korjaus. Purku voitti ja edellisenä viikonloppuna suurin osa 493 perheestä pakkasi kotinsa ja muutti kuka minnekin.

Suurin ongelma perheille on ollut asunnoista saatava rahallinen korvaus sillä, kun ei uutta asuntoa samoilta kulmilta enää tänä päivänä löydä. Toki myös yhteisöllisyys tai siis sen hajoaminen ympäri kaupunkia suretti monia. Yksi voittaja ainakin operaatiosta löytyy, japanilainen Arakawa Co., joka rakentaa tilalle 21-kerroksisen asuin- ja liiketilarakennuksen.

Olen syvästi ihastunut paikalliseen 60-luvun arkkitehtuuriin. White Building ei tee poikkeusta harmaudestaan huolimatta. Se on kaunis. Ainutlaatuinen. Oman aikansa merkittävä monumentti ja kohta sitä ei enää ole.

Edellisviikonloppuna pakkasin olkalaukkuuni kamerani ja nappasin naapurin Yuliannan kyytiin. Halusin nähdä rakennuksen myös sisältä ennen kuin raivaustraktorit saapuisivat.

Suurin osa perheistä oli jo lähtenyt. Tyhjennetyt asunnot oli suljettu laudoilla. Muutamia perheitä vielä ruuvaili viimeisiä lamppuja irti. 

Emme olleet ainoat paikalla kameran kanssa vaan käytävillä oli paikoin jopa kameraruuhkaa. Ensimmäinen tuttavuutemme oli Phnom Penh Postin valokuvaaja Moeun Nhean. Kiertelimme hänen kanssaan pitkän tovin napsien samalla kuvia. Paras leikkikaverini Yulianna hauskuutti meitä molempia kuvaajia hauskoilla kuvausideoillaan. 

Vaelsimme kapeilla ja roskaisilla käytävillä, kurkistelimme puolityhjiin asuntoihin, keskustelimme poismuuttavien asukkaiden kanssa, ihmettelimme valon kaunista kulkemista rappusissa, kävelimme katolla ihastellen puutarhojen jäänteitä. Lopulta kollegaani Nheanin piti jatkaa matkaa toisaalle, joten jatkoimme Yuliannan kanssa kaksin muistissa kollegani ohjeet: "muista aina kysyä lupa kuvattavilta ja saat sen."

Yhden asunnon edessä oli kokonainen porsas paistettuna, ja asunto oli täynnä iloisia ihmisiä. Ohje mielessäni kysyin kainosti voisinko ottaa heistä kuvia?

”Toki, toki! Tulkaa syömään!”

Meistä tulikin osa iloista seuruetta! Söimme suurella ilolla Man Hoi –nuudelilättyjä kurkuilla dipattuna ihanaan chilikastikkeeseen. Hörpsimme jopa päiväoluet isäntäväen kanssa, ja tuli niitä kuviakin napsittua samalla.

Perhe oli juhlimassa muuttoaan sukulaisten ja naapureidensa kanssa. Nyt jo aikuiset pojat olivat kasvaneet Whiten Buildingissä pienestä saakka. Muutama pojista oli muuttanut jo useampi vuosi sitten muualla, ja äitikin oli jättänyt talon taakseen muutama vuosi sitten. Kolmas pojista perheineen oli nyt muuttovuorossa lapsuudenkodistaan. Tunnelma oli iloinen ja ruoka erittäin maittavaa.

Ahmin nuudelilättyjä noin kymmenen!

Porsasparkoja oli ostettu juhliin kaksi, joista toinen oli päässyt sisälle saakka ja toinen jäänyt porstuaan. Voi possut!

Viimeisen tyytyväisen röyhyn myötä kiitimme isäntiä upeasta lounaasta ja jatkoimme kuvausmatkaamme.

Yhä edelleen olen sitä mieltä vahvasti, että on virhe purkaa rakennus. Se on uutena näyttänyt niiiiiin kauniilta ja olisi saavuttanut saman loiston korjattunakin!

En yhtään ihmettelisi vaikka kirjoittaessani tätä tekstiä, raivausmasiinat olisivat jo käynnissä purkamassa merkittävää palaa kaupungin historiasta.

Kippis ja kulaus White Buildingille! Ikävä tulee!

Viimeisen kuvan oikeudet kuuluvat National Archives of Cambodialle ja Charles Mayer Collectionille.