Tervetuloa ötökkäbaariin!

Olen jo tovin pohtinut ruokavalioni laajentamista ja sivusilmällä seurannutkin keskustelua ötököiden matkasta suomalaisille ruokalautasille. Kaikin puolin kannattava operaatio sanoisin. Ne ovat ekologisia ja eettisiä purtavia. Mainio lisä kaltaiselleni fisuaarille proteiinin lisälähteenä. Jostain myös muistan lukeneeni, että ne ovat ravintoarvoiltaan monilta osin jopa lihaan verrattavia, mutta niiden kasvatus rasittaa luontoa huomattavasti vähemmän!

Paikallisilla toreilla olen kiinnostuneena kuikuillutkin ötökkämyyjien koreihin, mutta vielä en ole saanut ostetuksi sirkan sirkkaa. Tähän on tehtävä muutos viimeinkin, ajatelin reilu viikko sitten. 3/4 perheestämme innostui ajatuksesta perustaa testiryhmä (varsinkin, kun avasin ajatustani mahdollisuudella tehdä operaatiosta myös videoklippi,).

Poikien kanssa hyppäsimme siis tuk tukkiin ja huristelimme Psar Thmeihin öttiäisostoksille. Kambodza onkin mainio paikka ostaa hyönteisiä lautaselle. Perinteisten sirkkojen ja larvojen lisäksi täällä on ihan oma erikoisuutensa, tarantella!

Tarantellan kokkaamisella ei ole kovinkaan pitkää perinnettä vielä sillä epäilevät sen syömisen lisääntyneen (ja vakiintuneen) punaisten kmeerien vallan alla. Kansa kärsi nälänhädästä, kun lähes kaikki ravinto kuljetettiin joko sotilaille tai vaihdettiin aseisiin. Oli oltava luova, jos halusi selvitä. Tarantellan syöminen on ollut yksi niistä keinoista.

Tänä päivänä Skuon kaupunki on tarantellojen herkkukeskus, mutta niitä kyllä löytää aika lailla kaikkialta Kambodzasta.

Kotona laitamme valkoisen liinan parvekkeen pöydällemme, sillä ilmassa on juhlan (lue: kauhun) tuntua. Pojat toivovat, että teen heille sokkolautaset eli oma maistamiseni saa odottaa. Ja onhan se aina hyvä antaa lasten testata ensin,)))

"Herkkulautanen" toisensa jälkeen saa arvoisensa huomion ja tarvittaessa tuomion. 

Halusin torilla ollessamme vihdoinkin ostaa myös toistakin paikallista herkkua, duriania. Olemme sitäkin vältelleet mahtavalla osumattomuustarkkuudella. Durian on siis paikallisten herkkujen HERKKU! Se haisee aivan kamalalta (ja ainakin siitä tehty jäätelö maistuu yhtä hirveältä => kokeilin vahingossa viime vuoden syksyllä,) aivan kuin keskenään olisi sekoitettu märkää lampaanvillaa, hikisukkia ja jotain muuta yhtä herkullista, jolle en edes keksi nimeä.

HAA, kaiken karvaisen jalan ja siiven pureskelun jälkeen poikien ehdoton inhokki oli durian!

 MUISTA myös tsekata upea dokkari:

ÖTÖKKÄ MAISTIAISET !!!

PS. Ne häiritsevät klik klik -äänet dokkarissa ovat epäammattimaisen äidin tuottamia,)))

 Kun dokkarimatsu on kunnialla muistikortilla vetäydyn herkkulautaseni kera parvekkeelle itsekseni maistelemaan saalistamme. Johan on tätä hetkeä tullut odotettuakin!

Aloitan terhakasti pikkusirkoista. Ne ovat rapeita ja eivätkä oikein maistu miltään ihmeemmin.

Seuraavaksi nappaan sormieni väliin larvan (eli joku toukkahärdelli). Puraisen reippaasti ja yhtä reippaasti sylkäisen sen suustani ulos! Olin jotenkin odottanut sen olevan kokonaan rapean, mutta sisältä tulikin "mehevää" nestettä. YÖK!

Kolmantena päätän kerryttää päivän proteiiniannostani isolla sirkalla. Saan rouskuteltua jalkoja hieman (ihan ok eli eipä maistu sen kummemmalta kuin pikkusirkatkaan). Itse sirkan suuhun laittaminen tuntuu vain aivan ylivoimaiselta ponnistukselta, sillä, noh, se todellakin on aika lailla sirkkamaiseen näköinen "ruokapala".

 Tarantellaa tarjoilevat täällä jopa hienoissa ravintoloissa (komiaan hintaan toki). En vain taida olla tarpeeksi hieno henkilö, sillä taas saan vain rouskuteltua jalkaa hieman. Itseasiassa jalan maku on mukava (lienee mausteista kyse) ja se on kivan rapsakkakin. MUTTA itse "gourmeen" fyysinen ulkomuoto on taas se asia, mikä minua suuresti jarruttelee. Kropassa on kuulemma SE herkullinen valkoinen liha, mutta kokematta minulta se jää.

Jälkiruokaahan tässä jo alkaa mieli kaipaamaan! Reippaana (lue: erittäin epäluuloisena) tartun durianiin ja lipaisen sitä hieman kielelläni. Haukkaan palan ja toisen ja kolmannen ja hupsi, syönkin sen kokonaan. Maku onkin hieman makea, ja hedelmän tuntuma suussa miellyttävä. Ja mikä lienee minulle tärkeintä, uskon, sillä ei ole siipiä tahi langanohuita jalkoja!

Ikävä kyllä, taidan pysyä fisuissa ja vihanneksissa kunnes nuo ötökät kömpivät ruokavaliooni vaikkapa jauhon muodossa. Ja sehän ei taida itseasiassa olla enää kuin puolen vuoden päässä!

Eikä tässä vielä kaikki! 

 

Bonuksena kaikille tänne saakka kahlanneille annan salaisen reseptin tarantellan valmistamiseen! Kun seuraava tarastellasesonki alkaa niin SINÄ olet valmis herkuttelemaan omin käsin valmistetuilla karvajaloilla!. LURPS (tai jotain sinne päin)!

Ainekset:

tarantelloja (lintuhämähäkki)

natriumglutamaattia

suolaa

sokeria

valkosipulia

öljyä

Sekoita keskenään suola, sokeri ja natriumglutamaatti ja pyörittele tarantellat seoksessa.

Heitä öljyyn murskatut valkosipulit ja keitä öljy kuumaksi. Jatka keittämistä kunnes valkosipulit ovat rapeita. Viskaa tarantellat kiehuvaan öljyyn ja keitä kunnes jalat ovat jäykistyneet kokonaan.

Nauti.

Tuotantotiimi: MediaRypäsLARVA.

Tuliaiset - check!

Vuotta on jäljellä reilu puolet ja jouluun alle kuukausi, ja minä olen jo hommannut niin tuliaiset kuin (lähes) koko perheen joululahjan! Aika hyvin tehty!

Reilu kuukausi sitten olin aamukahvilla naapurini Yuliannan kanssa. Puhe kääntyi pihallamme pyöriviin kissanpentuihin. Pihassa majaansa pitävä mamakisu oli saanut kaksi poikastaan jo aika isoiksi, mikä täällä ei ole aina niin itsestään selvää. Kadulla vaanii moottorilliset välineet ja pihassa rottakolonna. Asiaa lienee auttanut Yuliannan perheen ruoka-apu äitikissan pesueelle.

Mutta pari päivää aikaisemmin pihaan oli ilmestynyt kolmas pentu, hieman pienempi sellainen, ja aivan yksin. Suloinen otus ei saanut kuitenkaan vastarakkautta kahden pennun emolta.

Yuliannan ehdotti, että ottaisimme sen hoitoomme. "Ei todellakaan!" huudahdin.

Noudettuani pojat koulusta suuntasimmekin kotioven sijaan pihan perälle kuikuilemaan kissanpentua. Miten pieni se olikaan! Nostin karvapallon syliini talon lasten samalla rapsutellessa otusta innoissaan.

Minikarva alkoi oitis kehrätä koko pienen ruumiinsa voimalla! Yhtäkkiä huomasin sanovani pojille, että nyt lähdetään käymään eläinlääkärissä. Kissalle tyyny alle, minulle laukku olalle ja kaikki neljä tuk tukkiin.

(MAINOSTAUKO) 

Kisu Misu MOVIE!!!

 

Check it out! 

Kisu Misun menneisyys ja nykyisyys loistavasti kuvattuna (ja dubattuna,)!

ÄLÄ MISSAA TÄTÄ!

Pieni nimetön otus painoi suomalaisen voipaketin verran. Turkki oli täynnä kirppuja. Silmässä orasti tulehdus. Ihana lääkäri putsasi korvat ja karvat sekä silmän. Antoi meille hoito-ohjeet ja pyysi tulemaan takaisin muutaman päivän päästä.

Kotiin saavuttuamme katselimme uupuneena nukkuvaa kissanpentua, jonka vatsa killitti pyöreänä maitokorvikkeesta.

NIIN SULOINEN!

Miehelle laitoin viestin: Olen pahoillani, meillä on nyt kissa.

Eh heh, hienosti hoidettu, kaikkia osapuolia tasavertaisesti kuunnellen, eikö????!

 

Nimen keksiminen on tuottanut meille hieman ongelmia. Tyypistä löytyy tiikeriä ja sohvaperunaa. Aloitimme siis neutraalilla Kisu Misulla, joka muuttuu kissan mukana, jos tarvetta ilmenee.

 

MAU!

Pieniä ja ISOJA huomioita

Toisen vuoden arkea alkaa olemaan kasassa kohta kaksi kuukautta. Rutiinit on saatu käyntiin niin koulun kuin töiden osalta mukavasti.

Viime vuonna saapuessamme minulta kului aikaa ja energiaa alussa jonkin verran yrittäessäni selvittää kaupungin lapsiystävällisiä kohteita. Se ei aina ollut niin helppoa, sillä meille itsestään selvät asiat kuten leikkipuistot olivat, ja ovat yhä, harvassa. Mutta muutoksen tuulet ovat ilmassa silläkin saralla, sillä Wat Phnomin vieressä oleva leikkipuisto on sittemmin kunnostettu täysin. Uskon, että rottia yhä löytyy puiston kätköistä, mutta muuten paikka on tosi siisti.

Kaksi kuukautta Suomessa tuntuu pitkältä ajalta, mutta siinä ajassa ehdin vain  leikata nurmikon noin  kahdesti ja karsia hieman kuolleita oksia pois pensaista. Kahdessa kuukaudessa täällä puutarhurit saivat  noin viisisataa metriä pitkän ja 30 metriä leveän puistotien täyteen täysikasvuisia puita ja pensaita. Jos sen joukkion saisin päiväksi kotipihalleni mönkimään, olisivat rikkaruohot muisto vain, ja se kasvihuonekin näkisi uudelleensyntymisen ihmeensä vihdoinkin.

Liikennekulttuuri täällä on oma lukunsa. Ajokorttiin tarvitset rahaa, ja siis siinä kaikki! Tien päällä tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että kukin ajaa kuten parhaakseen näkee. Yleisesti ottaen liikenne on kaoottisesta ulkonäöstään huolimatta mielestäni suhteellisen sujuvaa, omat lainalaisuutensa omaavaa etenemistä. Koska ajo-opetusta ei ole niin varsinkin isojen (ja siis kaikki autot täällä ovat ISOJA, jos jotain) autojen omistajat tarvitsevat parkkeeraamiseen avustusta. Tämä tarve on synnyttänyt ihan oman ammatin. Valitset vapaan kadunpätkän ja otat sen vartioinnin ja parkkeerausavustuksen vastuullesi. Maksu auton vahdista ja käsien heilutuksista parkkeerauksen yhteydessä on noin 500-2000 rieliä oman lompakon paksuuden mukaan (yksi dollari on noin 4100  rieliä).

 

Viime vuonna liikennevaloja näin vuoden aikana kahdet koko kaupungissa. Palattuamme niitä on ilmestynyt hurjasti enemmän (ainakin kuudet lisää olen jo nähnyt). Pikku hiljaa siis asiat etenevät ja joskus isoin harppauksin.

Kauemmin täällä asuneet ovat kertoneet, että kymmenen vuotta sitten täällä oli vain muutamia autoja liikenteessä. Ambulanssejakaan ei ollut vielä viisi vuotta sitten ainuttakaan. Molempia siis löytyy tänä päivänä.

Viime kesäkuussa oli kunnallisvaalit , mitkä meitä etukäteen jännittivät kovasti, koska poliittinen tilanne täällä ei ole järin demokraattinen. Ne lopulta menivät suhteellisen rauhallisesti. Ensi kesänä, heinäkuussa onkin sitten NE ISOT vaalit eli parlamenttisellaiset.

Naivisti olin ajatellut, että itse vaalitaisto alkanee vasta keväämmällä 2018. MUTTA poliittinen tilanne onkin ollut koko syksyn todella turbulenssia. Valtaa pitävän pääministerin puolue aloitti poliittiset puhdistukset jo nyt syyskuussa pidättämällä johtavan oppositiopuolueen puheenjohtajan, lakkauttamalla 16 (muistaakseni kuusitoista ) vapaata radioasemaa sekä sulkemalla Cambodia Daily –sanomalehden toimituksen tekaistuilla veropetossyytteillä. Oppositiopuolueen johtaja ei edes saanut osallistua omaan ensimmäiseen oikeudenkäyntiinsä valtapuolueen vedotessa turvallisuussyihin. Oppositiopuoleen nykyiset paikat parlamentissa on myös laitettu kiertoon. Että näin. Tämä ei lupaa ihan parasta ensi vuoden vaaleille, ja pahoin pelkäänkin, että niistä ei tule läheskään niin rauhalliset tahi reilut kuin kunnallisvaalit olivat.

Kiinan suunnaton taloudellinen tuki ei auta tilannetta laisinkaan. Valtaapitävä (pääministeri) puolue saa suunnattomia summia ja sijoituksia ilman, että vastineeksi kaivataan ainakaan ihmisoikeuksia tahi aitoa demokratiaa (joista Kiina ei ole todellakaan kuuluisa itsekään). Länsimaat ovat perinteisesti vaatineet edellä mainittuja asioita avustusten antamisen ehtoina. Koska rahaa valuu pohjoisesta niin tarve muiden maiden avulle on romahtanut, ja pääministeripuolue voikin toimia täysin häikäilemättömästi pelkäämättä rahahanojen sulkeutuvan.

Toivon todella, että lähimenneisyys on sen verran tuoreessa muistissa, jottei lähellekään vastaavaa täällä enää tapahdu.

Ulkomaalaisia suositellaankin välttämään maata vähintään kolme viikkoa ennen ja jälkeen vaalien (jotka ovat siis heinäkuun loppupuolella 2018).

Poikien koulu loppuu vasta heinäkuun alussa eli tarkkailemme tilannetta, josko pitääkin lähteä kotiinpäin aikaisemmin kuin suunniteltuna on.

Muuten arki sujuu omilla uomillaan, mitä nyt poliittinen kumu porisee taustalla.

PS.

Ohessa olevat kuvat ovat kaikki huikeasta lapsiparatiisista, Kids Citystä. Koko korkea talo on täynnä eri aktiviteetteja tenaville. Pala kerrallaan olemme testanneet ne kaikki!

First they killed my father

Vuonna 1975 punaiset kmerit valtasivat Phnom Penhin. Huhtikuun 17. päivä muutti 5-vuotiaan Ung:n elämän suunnan totaalisesti ja julmasti.

 

Luong Ung on kirjailija ja ihmisoikeusaktivisti. Hän julkaisi ensimmäisen kirjansa, First they killed my father, vuonna 2000. Hänellä oli suuri tarve siirtää kansamurhan aikaiset traumaattiset kokemuksensa sanoiksi, lapsen silmin nähtynä, kuten hän oli julmat vuodet kokenut.

Itse olen nyyhkinyt kirjan läpi viime vuonna. 

Angelina Joliella on ollut erityinen suhde Kambodzaan hänen tähdittämänsä elokuvan, Tomb Riderin (2001), kuvauksista saakka. Vuosi kuvausten jälkeen hän adoptoi Battamanbangilaisesta orpokodista seitsemän kuukautta vanhan pojan, Maddoxin. Side maahan on yhä siis vahva.

Loung Ung ja Angelina Jolie tutustuivat toisiinsa reilut viisitoista vuotta sitten. Yhdistävinä tekijöinä toimivat niin ihmisoikeusasiat kuin Kambodza.
 

First they killed my father -elokuvan kuvaaminen aloitettiin marraskuussa 2015 Siem Riepissä. Käsikirjoitus perustuu Luong Ungin kirjaan. Elokuvakäsikirjoituksen hän on muokannut yhdessä Jolien kanssa.

Torstai iltasella surautimme Yuliannan kanssa toiselle puolelle kaupunkia pieneen kahvilaan, Justice Cafe, katsastamaan elokuva hieman TV:tä suuremmalta kankaalta.

Viime keväänä elokuvan maailmanensi-ilta oli Siem Riepissä ja heti sen jälkeen Phnom Penhin Olympia Stadionilla. Toiveikkaana saavuin stadionille hyvissä ajoin kuvitellen näkeväni elokuvan jättisuurelta valkokankaalta kera noin miljoonan kaupungin muun asukkaan. Pettymykseni oli karvas, sillä näytös olikin sisätiloissa ja vain kutsutuille.

Tällä kertaa olin huomattavasti onnekkaampi! Mahduimme mainiosti sisään kera kymmenen muun katsojan. Tilasin kakkua ja kahvia, istuin mukavasti alas ja kaivoin nenäliinapaketit lähietäisyydelle.

Reilu kaksituntinen hujahti nopeasti katsellen henkeäsalpaavia maisemia, kaunista kameratyötä ja sujuvaa tarinankerrontaa ihastellen. Tosin, jos en olisi lukenut kirjaa ensin, mietin miten ymmärtäisin ajan totaalisen kauheuden? Ymmärtäisinkö sen karmauden oikeasti?

Kirjassa mukana kulkee NÄLKÄ, kauhea nälkä. Elokuvassa se jää varjoon pitkälti, koska näyttelijät näyttävät niin hyvinvoivilta. Nälkään viitataan muutamaan otteeseen näyttämällä kuinka vähän ruokaa kulhossa on. Ei paljoakaan. Vai enkö vain osannut nähdä elokuvan nälkää, kun omaa vatsaa täytti suklaakakun pala?

Kirjathan kertovat aina enemmän. Niin tälläkin kertaa. Se ravisteli enemmän kuin elokuva, mutta en osaa sanoa oliko se elokuvan vika vai, että olin lukenut kirjan ensin? Tai kenties ennakko-odotukseni olivat suunnattomat, sillä olin niin pitkään odottanut näkeväni elokuvan! Harmitti hieman.

Ehdottomasti kuitenkin suosittelen lämpimästi katsomaan elokuvan! Se on kaunis, ja tarina lohduttoman surullinen. Niin monen kohtalo Kambodzassa oli vastaava tai paljon, paljon kauheampi.

Elokuva on nähtävissä vain Netflixissä - sinne siis!

Ps.

Kirjan voi tilata ainakin TÄÄLTÄ.

+

 Enemmän punaisista kmereistä olen kirjoittanut kidutusvankila, Toul Sleng, S-21:n yhteydessä sekä Kansallismuseo-jutun yhteydessä.

 

Kuvat, Netflix.

Herrasmiesten iso ajo – lähtölaukaus Movemberille

Sunnuntaina kello soi puoli seitsemän. Oli aika kaivaa kamera esiin ja sujahtaa Yuliannan kanssa tuk tukin hellään kyytiin. Kohteenamme oli klassikkomoottoripyörien kokoontumisajot!

 

Syyskuun 24. oli kansainvälisen The Distinguished Gentleman’s Ride –tapahtuman SE päivä. Yhteensä 95 591 rekisteröitynyttä ajajaa, kaikkiaan 91 maassa, kokoontui ajamaan sekä pitämään hauskaa tyylillä ja ennen kaikkea keräämään rahaa miesten terveyden edistämiseksi.

Kerätyllä rahalla on kaksi merkittävää kohdetta miesten terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi: eturauhasen syövän tutkimus ja hoito sekä miesten mielenterveyden edistäminen.

Eturauhasen syöpä on maailmanlaajuisesti miesten toiseksi yleisin syöpä. Suomessa se on kuitenkin miesväestön yleisin syöpä. Uusia tapauksia todetaan Suomessa joka vuosi 4 000-5 000.

Itsemurhista kolme neljästä on miesten tekemiä. Maailmanlaajuisesti vuosittain kuolee 510 000 miestä oman käden kautta. Se on yksi joka minuutti!

The Distinguished Gentleman’s Ride –tapahtumassa kerätyt varat ohjataan Movember-liikkeen kautta tukemaan eturauhasen syövän sekä miesten mielenterveyden tutkimusta ja hoitoa.

Phnom Penhin Fox-kahvilaan ajajia kokoontui aikaisin aamulla yhteensä 129. Kuten Yulianna viime vuodesta muisteli, niin näky oli komea. ”Mopoista” en mitään ymmärrä tahi jaksa niistä kiinnostua, mutta tyylikäs mies on aina tyylikäs mies! Tosin myönnettäköön, aika moni kaksipyöräinen oli aika komea myös, puhumattakaan niistä kahdesta sivuvaunullisesta moottorilaitteesta.

Kambodzan ryhmä on kerännyt nyt rahaa yhteensä 4 260$. Maailmanlaajuisesti rahaa on kerätty tähän mennessä (26.9.) melkein 4,5 miljoonaa dollaria! Tavoite on viisi miljoonaa eli ei enää paljoakaan ole matkaa siihen.

Suomessa puolestaan oli 52 rekisteröitynyttä ajajaa, ja kerätty summa on 1 605$.

 

  Halutessasi osallistua keräykseen, se onnistuu TÄÄLTÄ.

Käykää ihmeessä tsemppaamassa lahjoituksella Suomessa ajaneita kuljettajia!

Vihdoinkin on aika aloittaa ajo! Kun reilut sata moottorilla varustettua laitetta hyrähtää käyntiin samaan aikaan (hyrähtää ei ehkä kuvaa ääntä aivan parhaiten) ja rengaskumien tuoksu täyttää kadun, siirryn katukivelle istumaan kamerani kanssa. Yulianna on istahtanut kiiltävä kypärä päässään ”pelkääjän paikalle” odottamaan varsinaista starttia. Näky on vaikuttava ja letka pitkä!

The Distinguished Gentleman’s Ride –tapahtuma sai alkunsa Sydneyssä, Mark Hawwan saatua inspiraation TV-sarja Mad Menin Don Draperin kuvasta, jossa hän istuu klassikkopyörän selässä tyylikkäässä puvussaan.

Ensimmäisessä ajossa, vuonna 2012, oli mukana 2 500 ajajaa yhteensä 64 kaupungissa. Suosion innoittamana Hawwan halusi yhdistää tapahtumaan hyväntekeväisyyden. Seuraavana vuonna tapahtuma keräsikin jo 11 000 ajajaa ja 277 000$ eturauhasen syövän tutkimukseen! Vuosi vuodelta tapahtuman suosio on kasvanut kuin myös kerätty summakin. Vuosi 2016 oli ensimmäinen yhteistyövuosi Movember-liikkeen kanssa. 

Napsin innoissani kuvia iloisista ajajista moottoripyörien sujahtaessa ohitseni yksi toisensa jälkeen lupsakasti päristen. 

Tämän vuoden ajo oli alkanut!

PS.

Marraskuuhun vielä kiva tovi aikaa eli mukavasti ehtii suunnitella Movember-viikset ja ottaa osaa seuraavaan tempaukseen! Lisää tietoa tapahtumasta ja siihen osallistumisesta löytyy TÄÄLTÄ.