Onnea kunkku (ja muita tarinoita)!

Täällä väki käy töissä kuutena päivänä viikossa, joten vaikka minusta tuntuu lomia olevan koko ajan, niin paikallisille ne tuovat oikeasti tarvittavan tauon aherrukseen.

Edellisviikonloppuna juhlimme kuninkaan, Norodom Sihamonin, syntymäpäivää. Vuodesta 2004 kuninkaan pestiä hoitanut komistus täytti 64-vuotta. Kansa sai juhlia sitä kolme päivää. Onnea siis kuninkaalle!

 

Kuninkaalla täällä ei ole poliittista valtaa, vaan hän toimii valtion keulakuvana.

Nykyinen kuningas on asunut nuorempana niin Tsekkoslovakiassa, Pohjois-Koreassa kuin Ranskassakin (ja puhuu viittä kieltäkin) ennen kuninkuuttaan. Ammatiltaan hän on balettiopettaja!

Kun nyt jaaritteluksi laitoin, niin sukellan vieläkin syvemmälle eli kuninkaan isä, edellinen kuningas siis, Norodom Sihanouk oli kansansa hyvin arvostama (nykyinenkin on) kaikista poliittisista käänteistä huolimatta ja/tai niiden vuoksi. Aikoinaan valtaan häntä ehdottaneet toivoivat kuitenkin jotain muuta. Kuningas oli nuorena miehenä varsinainen naistenmies, ja ranskalaiset uskoivat hänen olevan helposti ohjailtavissa. Ihan niin se ei sitten mennytkään. Tosin henkilökohtaisella puolella kuningas oli kiireinen kuuden avioliittonsa kanssa. Lapsiakin hänellä oli yhteensä 14. Kuusi lapsista elää yhä. Viisi katosi (ja 14 lastenlasta) punaisten kmerien hirmuhallinnon aikana, ja yksi kuoli malariaan, toinen sydänkohtaukseen sekä kolmas leukemiaan (hänen muistokseen nimetty lastensairaala sijaitsee lähellämme).

Noh, vastapainoksi nykyinen kuningas on naimaton ja lapseton. Huhutaan, että juurikin tämä olisi ollut suurin syy hänen valintaansa.

Mihin jäinkään? Aivan! Lomaan numero tosi mones. Tällä kertaa loma oli vain neljä päivää, joten jotain pienen pientä ajattelimme puuhailla.

Elsu vuokrasi minibussin päiväksi ja nappasi pari kaveriaan mukaamme. Olimme tiirailleet kartoista pari paikkaa ihmeteltäviksi lähiseuduilla. Ensin ajattelimme mennä bussilla, mutta osoittautui lähes mahdottomaksi selvittää miten, mistä ja minne et milloin.

Auto ja kuljettaja maksavat 60 dollaria päivä (minivan 75 dollaria). Ei paha siis ja matkastakin tulee huomattavasti helpompi oman kuljettajan kanssa.

Ensimmäiseksi auton kokka suuntasi Chisorin (Phnom Chiso/Phnom Chisor) temppelivuorta kohti, mikä sijaitsee noin 40-70 kilometrin päässä (lähteestä riippuen = meillä kesti autolla sinne vajaat kaksi tuntia, mikä taas täällä ei kerro matkan pituudesta välttämättä yhtään mitään) Phnom Penhistä.

Keskellä aakeaa laakeaa paikallista Satakuntaa seisoi sata metriä ja rapiat oleva kukkula. Pääsymaksu oli muistaakseni dollarin tai kaksi per (aikuis)nenä. 

Edessä oli sirpsakka jono betonilaattarappusia. Jokaisella askeleella tunsin olevani matkalla kohti tiukkoja pakaroita (noh, lopputulemana kipeytyivät vain suunnattoman kiinteyden sijaan,). Portaitakin kertyi askellettavaksi yhteensä 412. Hikipisara ja toinenkin tuli jätettyä kiville lepäämään.

Vuoren (kukkulan) huipulta avautui kaunis näköala! 

Ei siis ihme, että jo 1000-luvulla sinne on rakennettu ensimmäinen temppeli. Mini Angor Wat on yhä paikoillaan. Seurakseen se on saanut useammankin uudemman rakennuksen.

 

Alla kuvaaja malleineen ja hänen taiteensa.

Seiniin oli maalattu kuvia (pelottavan näköisistä) munkeista. Varsin kuvauksellisia siis...

  

Ja kuten kuvista näkee niin kuvien copyraitti kuuluu kulloinkin kelle nyt kuuluukaan eli kamera (tai luuri) oli tiukasti hieman kaikkien kädessä.

 

Minä loihin lausumaan: ”notta johan on kaunis!” yhdestä ihanuudesta (kuvat yllä ja alla, oih!). Tähän isompi minareista jatkoi ääntäni matkien: ”Niin on ihana, hädin tuskin pysyy pystyssä, katsokaa pojat, kun on kaaaaaunis. Hieman, kun remontoisin niin hyvän saisi, katsokaa nyt pojat! Laho on ja, katsokaa pojat, kaaaaunis…”

Hmfp.

(musta se on kaunis)

Tässä ois yllä dollarin munkit (kuvan otto maksoi sen verran, mato oli ilmainen).

Yllä olevat mallit olivat  halvempia.

Muuten, kiitos Maria hatusta, jonka taaksesi jätit! 

Ei ihan kookkaaseen päähäni se mahdu, mutta ajaa asiansa muuten mainiosti,)

Seuraava kohde, pikaisan tienvarsiriisihärdellin  jälkeen, oli Tamaon eläintarha tai siis viralliselta nimeltään PhnomTamao Wildlife Rescue Center.

Eläintarhat saavat minut useimmiten surullisiksi, mutta tämä paikka aiheutti suurta hämmennystä aluksi. Alue on suuri ja sijaitsee keskellä viidakkoa/metsää. Sisään surautetaan autolla tai mopolla, eikä siitä tarvitse nousta laisinkaan jollei halua. Oli hämmentävää, kun kaikkialla surisivat moottoriajoneuvot ristiin rastiin aivan kuin olisi ollut jonkun suuremmankin kaupungin keskustassa.

Eläintarhan asukit ovat pelastettuja eläimiä niin yksityisiltä omistajiltaan (tai niiden hylkäämiä) kuin eläinsalakuljettajien ei niin hellästä huomasta kaapattuja. Aasiassa on suuret markkinat ”lääketeollisuudessa”, varsinkin suurten, eläinten eri  ruumiinosilla. Eläintarhassa on oma iso osastonsa mm. karhuilla (joita on yli sata hoidossa). Osa karhuista on pelastettu ravintoloista, jotka tekevät niistä tassusoppaa. Osa on ollut pienissä häkeissä ”ihmisten ilona”. Pentuja on myyty lemmikeiksi. Niiden sisäelimiä käytetään tuomaan vahvuutta. Lista tuntuu olevan loputon, miten ihminen osaa hyväksikäyttää eläimiä.

Osasta eläimistä näki julmuuden jäljet yhä. Eläintarhan tarkoitus on kuntouttaa eläimet takaisin luontoon ja kuulemma 90% eläimistä kuntoutuu tarpeeksi päästäkseen vapauteen.

 

Opasteita alueella ei pahemmin ollut. Yhden aluekartan näin lähtiessämme pois. Varsinaisia opastekstejäkään ei löytynyt montaa, ja nekin muutama näkemämme oli ajan kuluttamia.

Häkit olivat myös aika vanhan näköisiä, ja välillä pohdin niiden kestävyyttä (erityisesti korkotiilien läheisyydessä,).

Tämä tyyppi oli supersöpö ruokaillessaan (ja sai meidät ajattelemaan Sing-elokuvaa,).

Täällä eläimiin pääsi tutustumaan todella läheltä. Monia sai jopa ruokkia! Saukot olivat ihania ja vikkeliä (muutenkin eläimet olivat aika aktiivisia tarhassa). Saukkojen häkin vieressä oli tarjotin täynnä pieniä kaloja. Dollarilla sai syöttää karvapalleroita. Ne oli niiiin innoissaan (kuten mekin)!

Eläintarha tuntui olevan paikallisten suuressa suosiossa. Moni tuntui tulevan viettämään sinne päivää syöden, leikkien ja mopoillen. Välistä tuntui, että me olimme heille jopa suurempi nähtävyys kuin eläimet. Tuijotuksen määrä siis oli suuri. Montaakaan turistia lisäksemme emme nähneet päivän aikana.

Eläimiä siis todellakin riitti! En tiedä edes kuinka monta yhteensä näimme. Jälkeenpäin tajusin, että emme edes löytäneet kaikkia. Käärmeet ja tiikerit ainakin jäivät lasersäteidemme ulkopuolelle.

 

Päivän kohokohta oli norsut! Kuvan mannekiini oli kova tyyppi syömään. Tuhannella (vai kahdella*) rielillä sai ostaa sokeriruokokepin norsulle syötettäväksi. Hyvin kyllä kelpasi myös ihan tavalliset maasta repimämme heinätkin.

*2000 rieliä on noin puoli dollaria.

Jostain luin, että norsuja pääsee tapaamaan lähemminkin, jos sattuu paikalle niiden päivälenkin aikana!

Yksi asia, mikä uupui täysin kummastakin kohteestamme oli muistoesineiden myyjät. Ei kojun kojua! Tämä oli aika yllättävä havainto, sillä voisin kuvitella nallen jos toisenkin tekevän kauppansa kyllä. 

Reissu oli mielestäni halpa kuudelta ihmiseltä, jos jakaa autokyydinkin osallistujien määrällä. Lounas maksoi per nenä noin pari dollaria kuten myös pääsymaksutkin (eläintarha oli 5 dollaria aikuisilta ja puolet siitä lapsilta). Ja siinä ne kulut sitten aika lailla olivatkin muutamaa juomaa ja omia matkaeväitä lukuunottamatta!

Eläintarhahommathan eivät tähän meillä jääneet!

Keittiössä törmäsimme pariin otteeseen uuteen tulokkaaseen, hiireen! Kotimökistämme oppineena tajusin, että asialle on jotain tehtävä suhta pian ettei ehdi tyyppi perustaa perhettä sisälle.

Helteen pehmittämänä ostin (kotona ollaan ihan villisti heitetty Ratakkia rakenteisiin) ansahäkin. Se täytettiin herkuilla ja vedellä.

Toisen yön jälkeen meitä odotti oma lemmikki! Se oli niiin suloinen, pieni ja arka! 

Kun kaikki taloyhtiön tenavat olivat sitä käyneet ihmettelemästä, kannoimme häkin iso talon taakse ja vapautimme harmaaturkin. Kunhan se tajusi tien olevan vapaa, ei kestänyt kuin muutaman sekunnin ja hiiri oli kadonnut.

Ei taida häkki olla eläimen lempipaikka!

Viime viikonloppuna surautimme suomimassana vesipuistoon. Olemme tutustuneet muutamaan muuhunkin talven taakseen jättäneeseen suomalaiseen perheeseen. Vesiparatiisissa polskutteli samaana aikaan yhteensä 15 suomalaista. Aika hauskaa!

Ai niin, uimapukuasiat ovat tuottaneet minulle suunnatonta päänvaivaa täällä! Ostin lähtiessäni kerrankin kalliin uimapuvun. Ajattelin sen kestävän vuoden kovaakin kulutusta. Toisin kävi! Puvun elastisuus alkoi hajoamaan käsiin jo reilusti ennen joulua. Koska pidän ”hameellisista” uimapuvuista, se tarkoitti käytännössä sitä, että helma piteni sitä mukaan, kun elastiset säikeet hapertuivat puvussa. Lopulta en enää kehdannut uida kuin oman pihan altaassa ”iltapukuni” kanssa. Pihan lapsia uimavermeeni nauratti, minua taas hävetti.

Suureksi ilokseni lopulta löysin uimapuvun helmalla kokoa XXL. Innoissani ostin kaksi! Kotona niihin punkiessani jouduin toteamaan ettei paikallinen XXL ole ihan sama kuin kotona. Nyt on sirommille vieraille on täällä odottamassa kaksi lupsakkaa uikkaria valmiina. Tervetuloa siis!

Onnekseni tutustuin australialaiseen Annelieseen ja hänen Fair Saw -yritykseensä. Viime perjantaina (juuri sopivasti ennen vesipuistoreissua, huh huh) sain päälle mahtuvan uima-asun!

Ja "vesipuistohommatkaan" eivät tähän meillä ole jääneet!

Kauemmin täällä asuneet ovat kuumuusvalitteluihini todenneet pahimman vasta olevan tulossa. Sitä ”pahinta” on nyt odotettu parisen kuukautta. Ilmanala on pysynyt mielestäni samana eli kuuma on ja kosteaa. Samoissa celsiuslukemissa mennään tasaisesti eli 30 ja plus. Paikallisetkin ovat olleet hieman hämmentyneitä kevään ”mangosateiden” muututtua sadekauden roimimiseksi. Vettä tulee joka päivä juuri silloin, kun minun pitäisi lähetä hakemaan poikia koulusta, ja tokkiinsa kera ”upean” ukkostelun (mun ihan lempparijuttu, NOT).

Kadunvartemme täyttyy vedestä nilkkoihin saakka. Tosin vesi myös sitten sateen tauottua laskee suhteellisen nopeasti, ja aurinko kuivaa väen. Kuvat yllä ovat eilisen saderiemusta. Mukana kuvassa ovat pari naapurin ihanuutta sekä toinen korttelimme tuk tuk –kuskeista eli Nop. Sopol (toinen alueemme kuljettaja) otti kuvat. Kiitos, märkää taas oli.

Ja seuraavaksi aletaankin jännitellä paikallisvaaleja. Niistä lisää myöhemmin...