Herrasmiesten iso ajo – lähtölaukaus Movemberille

Sunnuntaina kello soi puoli seitsemän. Oli aika kaivaa kamera esiin ja sujahtaa Yuliannan kanssa tuk tukin hellään kyytiin. Kohteenamme oli klassikkomoottoripyörien kokoontumisajot!

 

Syyskuun 24. oli kansainvälisen The Distinguished Gentleman’s Ride –tapahtuman SE päivä. Yhteensä 95 591 rekisteröitynyttä ajajaa, kaikkiaan 91 maassa, kokoontui ajamaan sekä pitämään hauskaa tyylillä ja ennen kaikkea keräämään rahaa miesten terveyden edistämiseksi.

Kerätyllä rahalla on kaksi merkittävää kohdetta miesten terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi: eturauhasen syövän tutkimus ja hoito sekä miesten mielenterveyden edistäminen.

Eturauhasen syöpä on maailmanlaajuisesti miesten toiseksi yleisin syöpä. Suomessa se on kuitenkin miesväestön yleisin syöpä. Uusia tapauksia todetaan Suomessa joka vuosi 4 000-5 000.

Itsemurhista kolme neljästä on miesten tekemiä. Maailmanlaajuisesti vuosittain kuolee 510 000 miestä oman käden kautta. Se on yksi joka minuutti!

The Distinguished Gentleman’s Ride –tapahtumassa kerätyt varat ohjataan Movember-liikkeen kautta tukemaan eturauhasen syövän sekä miesten mielenterveyden tutkimusta ja hoitoa.

Phnom Penhin Fox-kahvilaan ajajia kokoontui aikaisin aamulla yhteensä 129. Kuten Yulianna viime vuodesta muisteli, niin näky oli komea. ”Mopoista” en mitään ymmärrä tahi jaksa niistä kiinnostua, mutta tyylikäs mies on aina tyylikäs mies! Tosin myönnettäköön, aika moni kaksipyöräinen oli aika komea myös, puhumattakaan niistä kahdesta sivuvaunullisesta moottorilaitteesta.

Kambodzan ryhmä on kerännyt nyt rahaa yhteensä 4 260$. Maailmanlaajuisesti rahaa on kerätty tähän mennessä (26.9.) melkein 4,5 miljoonaa dollaria! Tavoite on viisi miljoonaa eli ei enää paljoakaan ole matkaa siihen.

Suomessa puolestaan oli 52 rekisteröitynyttä ajajaa, ja kerätty summa on 1 605$.

 

  Halutessasi osallistua keräykseen, se onnistuu TÄÄLTÄ.

Käykää ihmeessä tsemppaamassa lahjoituksella Suomessa ajaneita kuljettajia!

Vihdoinkin on aika aloittaa ajo! Kun reilut sata moottorilla varustettua laitetta hyrähtää käyntiin samaan aikaan (hyrähtää ei ehkä kuvaa ääntä aivan parhaiten) ja rengaskumien tuoksu täyttää kadun, siirryn katukivelle istumaan kamerani kanssa. Yulianna on istahtanut kiiltävä kypärä päässään ”pelkääjän paikalle” odottamaan varsinaista starttia. Näky on vaikuttava ja letka pitkä!

The Distinguished Gentleman’s Ride –tapahtuma sai alkunsa Sydneyssä, Mark Hawwan saatua inspiraation TV-sarja Mad Menin Don Draperin kuvasta, jossa hän istuu klassikkopyörän selässä tyylikkäässä puvussaan.

Ensimmäisessä ajossa, vuonna 2012, oli mukana 2 500 ajajaa yhteensä 64 kaupungissa. Suosion innoittamana Hawwan halusi yhdistää tapahtumaan hyväntekeväisyyden. Seuraavana vuonna tapahtuma keräsikin jo 11 000 ajajaa ja 277 000$ eturauhasen syövän tutkimukseen! Vuosi vuodelta tapahtuman suosio on kasvanut kuin myös kerätty summakin. Vuosi 2016 oli ensimmäinen yhteistyövuosi Movember-liikkeen kanssa. 

Napsin innoissani kuvia iloisista ajajista moottoripyörien sujahtaessa ohitseni yksi toisensa jälkeen lupsakasti päristen. 

Tämän vuoden ajo oli alkanut!

PS.

Marraskuuhun vielä kiva tovi aikaa eli mukavasti ehtii suunnitella Movember-viikset ja ottaa osaa seuraavaan tempaukseen! Lisää tietoa tapahtumasta ja siihen osallistumisesta löytyy TÄÄLTÄ.

Suomi, Suomi, Suomi!

Aika, tuo kujeileva kaveri, on taas näyttänyt kiitovauhtinsa tenhon! Suomi ja kesä tulivat ja menivät tai noh, kesä meillä toki yhä jatkuu täällä pippurien luvatussa maassa.

Kaksi kuukautta Suomessa hujahti ohi vauhdilla. Oli ihana nauttia viileästä (anteeksi, taidan olla ainut suomalainen, joka oli siitä innoissaan) kesästä kera peruskesähyveiden. Kalaonnea kokeiltiin ja savustettavaakin jopa saatiin! Hyttysenpistoista sai nauttia ilman malarianpelkoa. Loputon määrä ihanaa syötävää kuten lohta, perunoita, silliä, ruisleipää, mansikoita, jäätelöä (mikä ei ole sulanut vähintään kertaalleen ennen syömistä) ja ennen kaikkea Fazerin sininen!

Vaikka usein asioita katsonkin vatsan kautta niin ihan parasta oli jaarata ystävien ja suvun kanssa! Aivan voittamatonta, kultaakin kalliimpaa!

Suomen suvessa on jotain käsittämättömän kaunista. Kuinka nopeasti kesän vehreys herää eloon, kun aurinko jakaa valoaan tauotta. Kasvimaat puskevat räjähdysmäisellä innolla satoaan. Eläinkunta ja linnut kiirehtivät pesueitaan kasvamaan vastaanottaakseen syksyn valmiina ja tarpeeksi vahvoina. Ja se valo, se saa meidät ihmisetkin kiirehtimään ihanan verkkaiseen tahtiimme, jotta kaiken ehtisimme saada lyhyestä lämpökaudesta irti. Järvetkin (melkein) lämpenevät (tosin ei tänä vuonna niin onnekkaita taidettu olla eli en mennyt edes sitä vakikertaani uimaan järveen tänä kesänä, kun aivot jäätyivät jo pelkästä varvasvesiotteesta).

Kesään mahtui niin poikien minisynttärit kera perinteisten mansikkakakkujen kuin monia ihania ruokakohtaamisia ystävien kanssa.

Menyyhän on meillä aina sama: savustettua lohta, perunoita, voikastiketta, salaattia ja kakkuja sekä makkaroita ja soijanakkeja. Onneksi vielä kamut jaksavat noita pureskella sillä pahoin pelkään etten tule lähiaikoinakaan uudistumaan keittotaitojeni suhteen.

Ison osan kesästä vei Pori tänä vuonna. Sepon kuoleman myötä minun oli pakko tarttua asiaan, jonka olisin mielelläni siirtänyt kauas tulevaisuuteen, asunnon tyhjennys. Oli raskasta käydä niin äidin kuin Seponkin tavaroita läpi. Moneen esineeseen liittyi niin paljon muistoja. Äidin kätköistä löytyi myös hänen säilyttämiään meidän kahden yhteisiä asioita paljon kuten hänelle lähettämiäni kirjeitä. Valokuvien määrä oli myös valtava. Äiti oli tehnyt oman valokuvakansion Sepollekin sekä kuvalaatikon.

Osan ajasta pöhkin yksin kaksiossa, Sepon pojat ja lapsenlapset auttoivat oman osuutensa verran ja osan ajasta apunani ja ilonani olivat Maria ja Nalle. Kiitos!

Tuntui kuin heittäisin hyvästit myös kotikaupungilleni sillä, kun asunto aikanaan menee kaupaksi, sinne ei ehkä enää niin helpolla tule lähdettyä hotelleihin makoilemaan. Marian ja Nallen kanssa kävimme siivoilun ohella myös moikkailemassa minulle tärkeitä paikkoja; Kallo, Reposaari ja Yyteri.

Työasioille en paljoakaan laittanut painoa Suomessa.Yhden perhepotretin otin työkaverille ja  studiolla kävin naputtelemassa keskeneräisiä asioita valmiimmiksi. Mukanani Phnom Penhistä tosin raahasin puoli matkalaukullista vaatteita mukanani, sillä olin kymmenen kuukauden sinnikkään yrittämisen jälkeen saanut kuvauksen Kambodzan parhaaseen muotilehteen Sovriniin.

Kävimme vauhdikkaalla kokoonpanolla katsastamassa kuvauspaikat Suomenlinnassa läpi etukäteen. Se oli ihana päivä! Illansuussa paatissa puksuttaessamme takaisin kohti Kauppatoria en voinut kuin ihmetellä pienten miesten uskomatonta energian määrää. Kaikki minarit juoksivat koko päivän vähintäänkin kolminkertaisen määrän metrejä meihin isompiin verrattaessa. Ainoa hetki, kun olivat paikoillaan (edes ruokatauko ei ollut liikkumaton), oli jäätelön syönti. Pojat pelkäsivät kait liikaa kallisarvoisen töttörön tippuvan maahan.

Virallisten juhlien osuus tuli hoidettua Kallahden kauniissa maisemissa. Mies ahkeroi bestmäninä ja me muut edustimme parhaamme mukaan. Sulho oli komea ja morsio kaunis, ruoka suli suuhun ja minulla oli ripsiväriä. Mahtavat häät siis!

Phnom Penhissä huonekorkeutemme on noin neljä metriä! Oli ovelan tuntuista palata omaan kotiin jossa katto ”kolahtaa päähän”, jos oikein kovin hypätessä ponnistaa. Vuosi kahdeksalla laukullisella kamaa (toki on ostettu tarpeellisia asioita matkan varrella) sai uusia ulottuvuuksia, kun pitkästä aikaa kohtasimme kotimme tavararöykkiöt. Koko mökkimme tuntui pursuavan esineitä, joita emme edes muistaneet omistavamme.

Aloitimme hienovaraisen tyhjennyksen kirppiksellä leluja myyden. Pojat olivat innoissaan, kun kumpikin sai kivasti rahaa taskuihinsa. Ainoa joka jäi miinukselle keikasta taisi olla minä, sillä  parkkimaksut olivatkin nousseet aika melleviksi Helsingissä.

Sillä aikaa, kun pureskelin sylkirauhaset innosta vavisten pottuja ja kalaa Suomessa, Phnom Penhissä avautui näyttely, jossa oli ottamiani kuvia! Täytyy myöntää, että sen avajaishetken olisin ilolla ollut paikan päällä. Tosin on se sillikin hyvää.

Heittelimme myös poikien kanssa jäähyväisiä Porille.  Oli outoa nukkua mummolassa pelkkien patjojen kera. Kaikki tutut esineet olivat poissa (no, osa niistä odottaa kotona verannalla laatikoissaan) läheisimmistä ihmisistä puhumattakaan.

Veimme kukkia haudalle. Yllätykseksemme pieni kiekaus hautausmaalla muuttuikin reilun tunnin kävelylenkiksi. Pohdimme vanhoja hautoja katsellessamme elämää ja kuolemaa, laskimme hautakivistä niissä lepäävien ikävuosia ja ihmettelimme vanhoja kirjaisintyylejä sekä surkuttelimme hoitamattomia vanhoja hautoja. Se oli hyvin kaunis kävely.

Teimme myös aikamatkan lapsuuteni rakkaimpaan paikkaan, mummolaani. Pojat harjoittelivat ulkohuussin käyttöä kikatellen (vierekkäin mahtuu kolme pyllyä) ja sitten ryöväsimme marjapensaita innoissamme. 

Kaksi kuukautta takana ja kymmenen edessä.