Yllätysraskaus!

Pepa!

Phnon Penhissä ei voi välttyä kulkukoirilta ja -kissoilta. Niitä on joka korttelissa, nojailemassa kuppiloiden ja kahviloiden pöydänjalkoihin. Onneksi suurin osa näyttää kuuluvan kalustukseen eli niistä pidetään ainakin jollain tasolla huolta vaikka ilman omistajaa ovatkin. Koska meno eläimillä on vapaata niin usein nartut joko kantavat tai imettävät uutta pesuetta. Suloisia pentujakin saattaa nähdä!

Jokunen viikko sitten naapurimme Paloma pohdiskeli ääneen heidän koiransa, Pepan, lihonneen hieman. Pohdimme tovin josko Pepa voisi olla raskaana, mutta emme oikein osanneet päätellä pienestä tukevoitumisesta sitä sen tarkemmin. Paloma jutteli luurissa eläinlääkärikamunsakin kanssa, jonka tiukan kysymyspatterin jälkeen totesi raskauden mahdollisuuden olevan aika pienen.

Viikko sitten perjantaina Pepa katosi aamulenkin jälkeen!

Ja löytyi rappusten alta synnyttämästä!

Kuusi ihanaa, suloista ja NIIN PIENTÄ pentua Pepa pullautti ulos! Koiran vaistot ja vietit ovat uskomattomat! Ihana tyttö hoiti synnytyksen upeasti ja alkoi heti hoivata pienokaisia kuin vanha tekijä. Paloma perheineen on päästään pyörällä ja onnesta sekaisin, sillä onhan heillä nyt seitsämän koiraa yhden sijaan!

Voihan koirakuume! Miten tästäkin selviää???

Yhden maun -reseptit

Kamputsealaiset RAKASTAVAT syödä! Joka paikasta voit ostaa jotain suuhunpantavaa, sillä jos lähistöllä ei ole kuppilaa niin ainakin vieressäsi kulkee mopolla tai käsivoimin työnnettävä kärry tahi polkupyörä josta voi ostaa jotain syötävää. Toinen asia sitten on, mitä uskaltaa kärryistä ostaa ilman pelkoa vatsavaivoista jälkikäteen.

Me olemme ostaneet hattaroita, vohveleita, keksejä, kookosmaitoa (kokonaisia kookoksia) ja upporasvassa paistettuja leipäsiä. Maukkaita ovat olleet kaikki.

Omat keittotaitoni ovat ehkä tulleet tutuksi, tahi niiden vajaavaisuus, lukuisten valitusteni myötä. Haluankin jakaa yhden suosituimman makuyhdistelmäni reseptit (aivan, monikossa, sillä ne kaikki kuulemma maistuvat aivan samalta,).

(Tämä olisi leivinjauheella tehty (en ollut vielä löytänyt hiivaa) "pizza" voipaperilla (eh heh) kärvistellen)

Kamputsealaisen keittiön perusaineksia ovat: galangal, kuivatut katkaravut, "pyhä basilika", banaanin kukka, vihreä mango, sitruunaruoho, kalasoosi (fish sauce), palmusokeri, limen mehu, tamarind-mehu, vihreä tamarind, vesipinaatti, slack knang (hyvin hapan lehti), prahok (kuivattua kalahommaa), talvimeloni, punainen tahmea riisi, lootuksen juuret, vesililja (lootuksen kukka), minttu (joka maistuu thai basilikalta), kaffir lime -lehti, amok-lehti, "herne munakoiso" (kuvassa olevat vihreät pallurat), valkosipuli, sipulit, chili, auringonkukkaöljy ja suola. Eli onhan noita!

Westien pasta aasialaisittain:

valkosipulin kynsiä kokonaisina (mäjäytetään veitsen lavalla rikki)

öljyä

merisuolaa

palmusokeria

limen mehua

sipulin varsia kukkineen

vettä

pastaa

1. Paahda pannulla kynnet, sokeri ja suola nopeasti ja lisää joukkoon öljy, vesi ja limen mehu. Anna muhia miedolla lämmöllä.

2. Keitä pasta.

3. Lisää liemeen sipulin varret kukkineen ihan lopussa.

4. Sekoita keskenään.

5. Syö (lapsille se (hemmetin) ketsuppipurkki siihen lautasen viereen).

Nuudelihärpäke tofun kanssa (käy myös nakit (äitiparka!)):

valkosipulin kynsiä kokonaisina (mäjäytetään veitsen lavalla rikki)

öljyä

merisuolaa

palmusokeria

kalasoosi

limen mehua

vettä

"herne munakoisopalluroita"

kaffir lime -lehtiä

sitruunaruohonpala

porkkanoita

tofua (tässä on valmiiksi uppopaistettuja kikkareita)

nuudeleita

1. Paahda pannulla kynnet, porkkanat, kalasoosi, sokeri ja suola nopeasti ja lisää joukkoon "herne munakoisopallurat", kaffir lime -lehdet, sitruunaruohonpala, öljy, vesi ja limen mehu. Anna muhia miedolla lämmöllä.

2. Keitä nuudelit.

3. Lisää liemeen tofupallurat ja kiuhauta nopeasti.

4. Syö (lapsille ne (hemmetin) nakinpalat tofun sijaan).

Ihanan näköinen uunikala:

kala

limen siivuja

babysipuleita varsineen

kaffir lime -lehtiä

sitruunaruohonpala

merisuolaa

palmusokeria

riisiä

1. Hiero kalaan sokeri ja suola niin sisälle kuin ulos sekä heittele loput ainekset (ei riisi) taiteellisesti kalan päälle ja sisälle. Laita uuniin.

2. Keitä riisi.

3. Laita kala takaisin uuniin (hemmetin kaasu-uuni).

4. Syö (ja syödessäsi muistele lohta, mikä ei ole tikutettu täyteen pienen pieniä ruotoja, ja katsele, kun lapset syövät pelkkää riisiä).

Kokoperheen salaatti:

auringonkukkaöljyä 

merisuolaa

palmusokeria

limen mehua

kurkkua

tomaattia

sipulin varsia kukkineen

1. Paloittelet kurkut ja tomaatit.

2. Lurauta perään auringonkukkaöljyä, merisuolaa, palmusokeria ja limen mehua.

3. Ripottele päälle sipulin varsien pehmeät osat kukkineen.

4. Syö (ja tämä menee alas kaikilta jopa ilman ketsuppia!).

Paahtis ja mössö:

paahtoleipää

surimia (kuvassa on feikkikatkarapuja, jotka on tehty samasta turskamössöstä kuin surimit)

valkosipulia

merisuolaa

palmusokeria

limen mehua

(majoneesi)

1. Hakkaa ja silpu valkosipulinkynnet sekä surimitangot.

2. Sekoita joukkoon suola, sokeri ja loraus limen mehua (halutessa täyttävämpää, sekoita joukkoon majoneesia).

3. Paahda leivät ja lusikoi täyte päälle.

4. Syö (luprs!).

Savivuoka uunikala vihanneksilla:

kalafilettä (ei ole ainakaan niitä ruotoja!)

vihanneksia/juureksia

sipulin varsia

valkosipulin kynsiä kokonaisina (mäjäytetään veitsen lavalla rikki)

öljyä

merisuolaa

palmusokeria

limen mehua

vettä

1. Lado alas juurekset/vihannekset ja päälle kalanfilee.

2. Sekoita liemi lopuista aineksista ja kaada koko homman päälle niin, että kalakin peittyy.

3. Laita uuniin kunnes kypsää. Keitä riisi sillä aikaa.

4. Syö (ja syödessäsi kuuntele lasten valitusta siitä ettei ole lohta ja katsele, kun lapset syövät lähinnä riisiä).

(Kuvassa onnistunut pizza (vihdoinkin), kiitos ystäväni Mikon ohjeiden!)

Noita ylläolevia reseptejä, kun vääntelette ees taas niin pääsette kivasti kiinni siihen yhteen osaamaani makuun á la länkkäri Kamputseassa: valkosipulin kynsiä, öljyä, merisuolaa, palmusokeria ja limen mehua,)

PS. 

Jos oikeasti haluaa kokata niin, ehkä kannattaa sijoittaa vaikka tähän kamultani Mikolta pöllimääni (pakotin antamaan mulle), Priscan kirjoittamaan, Tarte Tatin -matkalukemiseen! 

Koti-ikävä - jäitä hattuun äiti!

Ovi paukahtaa kiinni, toisen kerran ja kolmannen, neljännen sekä viidennen kerran, kaikki alle minuutissa. Joku lienee TOSI kiukkuinen, ja tällä kertaa se en ole minä! Minari on suuttunut jostain kirppua pienemmästä asiasta, ja tunteet kuohuvat yli kuin hölskytelty lämmin skumppapullo.

Turhauttavaa ja raivostuttavaa vanhemman näkökulmasta. Kiukku pinnistelee itselläkin pintaan. FB:ssa Katja kehoittaa hengittämään syvään (puuuh, piiih, paaah -puhisen), ja Prisca pohtii, jos kiukku kumpuaisi myös koti-ikävästä.

Tomun laskeuduttua juttelen illalla isomman lapsen kanssa, ja sieltä se tulee: on ikävä kavereita! Kuherruskuukausi (tai kaksi ja risat) on virallisesti ohi.

Viime viikonloppuna superkivipurojen Jussi kävi stuuballamme laittamassa lämmön päälle, jotta talo on lämmin vuokralaisten saapuessa ensi viikolla. Samalla hän oli kuvannut pihaa ja taloa iloksemme. Piha oli täynnä isoja oranssinkeltaisia vaahteran lehtiä. Kaikkialla oli hiljaista, kun pojat eivät olleet remuassa kuvissa mukana. Itse talo näytti sisältä jotenkin yksinäiseltä lakanoiden peittämine huonekaluineen, ja ennen lähtöämme maahan heittämäni ruohon siemenet olivat työntäneet ulos rehevän oloisen viherkentän.

Videopätkiä oli ihanaa katsoa, mutta niistä tuli myös kova ikävä kotiin.

Itsekin huomaan kaipaavani omia ystäviäni ja tietoisuutta siitä, että suku on lähellä. Sitä on jotenkin kovin irrallinen täällä, tuhansien kilometrien päässä. Ei ole reilua syyttää vain minaria hermojen menetyksestä, sillä itsellä kiristää välillä myös kovasti. En ole ehkä kovinkaan paljon pohtinut myöskään omia syitäni suuttumisiini. Kuumuus on toki yksi ja se jatkuva hiki toinen syy, mutta isoin syy taitaa olla koti-ikävä, ikävä kaikkia tuttuja asioita, aikatauluja ja niitä läheisiä, rakkaita ihmisiä.

No, jäitä hattuun voi yrittää laittaa luistinradalla, tai ainakin hieman talvenkaipuun aiheuttamaa aukkoa sielussa täytellä. Tälläinen mini-Suomi löytyi Aeon-ostoskeskuksesta. 

Onneksi!

Kansallisia aarteita

Kaivelin "pöytälaatikkoa" ja sieltä löytyi yhden jos toisenkin turistireissumme kuva-aarteet. Yksi ihanimmista paikoista on Kansallismuseo, mikä sijaitsee aivan Royal Palacen kylkeä kyhnyttäen.

Rakennus puutarhan kera on lumoavan kaunis ja rauhallinen keidas keskellä äänekästä kaupunkia. Matkaseurueeni ei ollut välttämättä rauhallisimmasta päästä, mutta paikka lumosi heidätkin välillä (melkein) hiljentymään. Pääsymaksu on 5 dollaria per nenä (paikallisille 500 rieliä). Jos paikallinen kirjallisuus innostaa niin pääsymaksukojun vieressä kirjoja myydään kohtuulliseen hintaan (kirjakaupoissa samat opukset ovat jonnin verran enemmän).

Kansallismuseon peruskivi laskettiin vuonna 1917. Rakennus näyttää "perinteiseltä ja ikiaikaiselta", mutta sen suunnitteli ranskalainen George Groslier (1887-1945)!

Hän oli ensimmäinen Kamputseassa syntynyt ranskalainen (rekistereiden mukaan ainakin,). Nuoruutensa Groslier vietti Ranskassa, mutta palasi Kamputseaan työskentelemään ja asumaan useampaan otteeseen. Hän kuoli Phnom Penhissä vuonna 1945 sodan loppumetreillä japanilaisten kidutuksen uhrina.

Hänen suurin perintönsä Kamputsealle oli upean Kansallismuseon suunnittelu sekä itse kokoelman kokoaminen ja ylläpito sekä sen naapuriin rakennettu Royal University of Fine Arts. Taidekoulun puitteissa hän piti tiukkana ohjenuorana sitä, että koulussa opetettiin kamputsealaisia taiteita joihin ei sekoitettu eurooppalaisia vaikutteita.

Punaisten Kmeerien sortokausi oli molemmille laitoksille tuhoisa. Suurin osa henkilökunnasta tapettiin ja monia aarteita joko varastettiin tai tuhottiin. Museo ja taidekoulu olivat suljettuina vuodet 1975-1979.
Museon katto oli tänä aikana päässyt mädäntymään, lepakot olivat vallanneet sisäosat ja puutarha oli villiintynyt. Museo kuitenkin korjattiin ja avattiin nopeasti uudelleen vallan vaihduttua pääkaupungissa.

Tänä päivänä museo on upea näky niin sisältä kuin ulkoakin! Kuvia ei sisällä saanut ottaa, joten kaikkien on nyt ihan pakko mennä itse katsomaan museon aarteet!

The National Museum of Cambodia on avoinna päivittäin kello 8-17 katujen 13 ja 178 kulmassa. 

Kiulu ja kauha -hommia

Kysyttässä, miten menee, taidan aina vastata enimmäiseksi, notta hiki valuu ja kuuma on. Todellakin hiki valuu vaikkakaan enää ei ole ihan niin kuuma, sillä joulukuun lähestyessä täällä maailman kolkassa alkaa eurooppalaisten rakastamat "lomasäät".

Tosin tällä hetkellä saamme sadetta vielä joka päivä. Muutamana aamunakin on satanut (yleensä sateet tulevat myöhemmin iltapäivällä), joten ilma tuntuu todellakin viileämmältä (IHANAA!), vaikkakin ilmankosteus on yhä tapissa (joo, se hiki valuu siis sittenkin).

Taloyhtiössämme on uima-allas, jota poikien kanssa käytämme joka päivä helpottamaan jatkuvaa hikifiilistä. Vain ukkonen pitää meidät siitä poissa.

Heti, kun tajusimme täältä löytyvän myös saunan (KYLLÄ!), napsautimme poiken kanssa sen oitis päälle. Siellä ei edes toimineet valot, mutta hämärässäkin tajusimme kiukaan siinä todellakin möllöttävän. Kun vastukset vihdoin alkoivat lämmöstä punertaa, suruksemme huomasimme kiukaasta uupuvan monta kiveä. Istuimme hiljaisina lämpimillä lauteilla ja haaveilimme veden heittämisestä kuumia kiviä sihauttamaan.

Valot saimme saunaan nopealla aikataululla, mutta niitä uupuvia kiviä olemme odotelleet reilun kuukauden. Odottavan aika on tuntunut pitkältä. Vitsailimmekin, että kivet on varmaankin tilattu Suomesta saakka (kun kiuaskin on sieltä), joten ei ihme, että kestää ja kestää. Saunan kaipuutamme olemme helpottaneet istumalla silloin tällöin lämpimässä saunassa heittämättä vettä vastuksille.

Naapurit lähinnä naureskelevat odotuksellemme. Heidän on varmaankin vaikea ymmärtää, miksi jatkuvasti hikoileva skandi haluaa hikoilla väkisin vielä lisää. Itseasiassa olemma ainoat, jotka käyttävät uima-allastakaan enää, sillä muiden mielestä vesi on liian kylmää,)))

JA SITTEN! Eilen, kun olimme aloittamassa uimisen, NE TULIVAT! KIVET! Laitoimme saunan oitis päälle. Kun mittari näytti neljääkymmentä (kauempaa emme jaksaneet enää odottaa), iskimme pyllymme lauteille. Varovasti heitimme vettä kiville ja odotimme niiden kuivumista ennen seuraavaa heittoa. Pulahdimme veteen, mikä tuntui IHANAN RAIKKAALTA. Takaisin saunaan. Veteen. Saunaan. Veteen. Saunaan. Veteen. Kaksi tuntia puhdasta iloa.

Taloyhtiö oli ostanut vedenheittoa varten jopa kiulun ja puukauhankin!!! Nyt, kun vielä jostain löytyisi koivu,)

Ja todellakin, kivipaketissa luki selvällä suomella KIUASKIVIÄ. Ei ihme, että kesti.

Ai niin, oota, jotain tuosta saunakuvasta vielä uupui??!

Tyttöheppa duunaa

Äiti.

Kiinassa äidin kirjoitusmerkki muodustuu kahdesta sanasta; tytöstä ja hevosesta. "No, miten tyttöheppa oikein saa aikansa siellä Kamputseassa kulumaan?", kysyi rakas Kissatätini Porista.

Tässä on nyt hieman yli kaksi kuukautta tullut harjoiteltua ajan kulumista täällä. Alku oli jotenkin pitkä ennen koulujen alkamista, koska pääasiallinen työtehtäväni oli olla viihdytysjoukot ja sitä ns. omaa aikaa oli vain iltaisin poikien mentyä nukkumaan. Oman jännityksensä toki arkeen toi kodin etsintä ja siihen muuton odotus. 

Alussa jopa panostin itseeni lukulasien verran, notta nyt näkeepi lukea uutisia myös kännystä. Tosin mun viestien kirjoittamisen oikeinkirjoitukseen tämä sijoitus ei ole auttanut, sillä kaupan päälle ei tullutkaan pienempiä sormenpäitä,(

Palatakseni Kissätädin kysymykseen: mitä teen päivät pitkät? Aivan. Ensinnäkin tilanne on itselleni outo siinä suhteessa, että ensimmäistä kertaa aikuisiälläni en ole rahallisessa vastuussa. Omituista. Olen virallisesti perheenäiti siis. Muistan äitiyslomilta, että ne olivat ihania ja raskaita. Samaan lokeroon taitaa kuulua tämänkin elämänvaihe; ihanaa ja raskasta.

Kahden kuukauden aikana olen laittanut ruokaa, tiskannut ja siivonnut paljon. Huomattavasti enemmän kuin kotomaassa. Pyykkikone täyttyy päivässä eli sen laitan aamulla surisemaan ja keskiviikkoisin luuttuan lattioilta pois viikon purut ja pölyt. Sitä tuntuu täällä riittävän!

Ruuanlaiton jotenkin luulin jo hallitsevani; perusmössöreseptit päästä ja muut lämmitettävät pakastealtaasta. Aivan. Mutta. Täällä on hieman erilaiset perusainekset tyrkyllä ruuanlaittoon, joten tavallaan olen opetetellut uudet "reseptit" perusmössöihin. Menestys kotiyleisön edessä ei ole ollut yhtä riemuvoittoa: mies hokee kaikkeen it's ok ja vanhin pojista on todennut kaiken ruuan maistuvan samalta. No, kunhan menevät alas niin mulle bueno.

Leipomistakin olen täällä opetellut (kiitos kaasu-uuniohjeista Priska, Sara, Outi ja Leena!) kaasu-uunilla (ei helppoa). Leipomusainesten metsästyskin on ollut oma lukunsa. Olen saanut aikaiseksi yhden karmean näköisen kakun (maku ok) ja eriasteisia pizzaviritelmiä. Kiitos rakkaan ystäväni Mikon ohjeiden, viimeisin pizzaviritys oli vihdoinkin pizza.

Joka aamu vien pojat kouluun kello kahdeksaksi ja haen kello kolme. Maanantaisin on heidän harrastuksensa, joten kotiin pääsemme vasta kello kuusi tuolloin. Miniminari valitsi shakin ja isompi koriksen. Keskiviikkoisin koulu loppuu jo yhdentoista jälkeen lounaaseen eli haen heidät syömisen jälkeen. Tuolloin olemme surauttaneet koulun jälkeen Ranskan kulttuurikeskuksen kirjastoon hakemaan pari kirjaa ja elokuvaa.

Koulun jälkeen aika meneekin läksyissä, kinastelussa, syömisessä, kinastelussa, uimisessa, peleissä, kinastelussa ja/tai elokuvia ihmetellessä.

Yritän myös, erityisesti alussa tein, koluta webbismaailmaa ja haastella ihmisiä löytääkseni tutustumisen arvoisia paikkoja että tekemistä vapaa-aikaan.

Täytyyhän naisella olla muitakin harrastuksia kuin luuttumaminen eli olen iskenyt siemeniä maahan tai siis purkkeihin. Naapurin (tai ne muutti jo poiskin,( Julietin kanssa istutettiin tomaatteja, pari porkkanaa ja kurkkua. Niistä iti mulla kaksi kurkkua ja sitten nekin kuoli,(

Multa oli aika tiivistä ja kastellessa muuttui tosi tiukaksi eli siemenet eivät jaksaneet ponnistaa vehreyttä ylös. Vahingosta viisastuneena ostin parempaa multaa ja heitettelin salaattia ja pak choita sekä chiliä purkkeihin. Saldo näyttää nyt paljon lupaavammalta!

Juliette kertoi miten kasvattaa ananasta eli sellaisen olen heittänyt myös purkkiin. Satoa pitäisi tulla jopa alle vuodessa! Laitan tästä ohjeet myöhemmin, sillä sitä voi kokeilla myös Suomessa!

Ai niin, tässä (yllä) olisi meidän parvekkeen vieressä oleva mangopuu! Odottelen vesikiellellä, koska herkut kypyvät! Nyt tuntuu olevan mangokausi menossa, sillä ihania, mehukkaita, makeita mangoja saa torilta parilla dollarilla kilon. LURPS!

Itseäkin on tullut huollettua, jopa enemmän kuin Suomessa! Uin lähes joka päivä (joo, siis ei oo kiinteyttänyt mua kuitenkaan), luonto piippaa mun tukan kiharaksi ja varpaankynnet tulee lakattua noin kerran viikossa plus KÄYTÄN HAMEITA (kele).

Olen alkanut näyttämään naisihmiseltä

Tuon "perusduunini" ohella olen puuhannut ammatillisen minäni kanssa myös. Kun poikien koulu alkoi, avasin tietokoneeni tositarkoituksella. Viikon verran surffailin webbiksen maailmassa kartoittaen kaikki mahdolliset  paikalliset lehdet, mainostoimistot ja vaatevalmistajat metsästellen yhteystietoja. Kaikille lähetin sähköpostitse tapaamistoiveen muutaman työnäytteen kera.

Muutaman vastauksen olen jopa saanutkin eli olen kirmaillut portfolioni kanssa tapaamisissa myös. Täällä tosin on hieman hassu tilanne tuon yhteydenottamisen kanssa, olen huomannut (ja kuullut), sillä ihmiset eivät mielellään vastaa meilihin ja puhelimeen vastatessaan sanovat soittavansa takaisin, mutta vastapuhelua ei sitten kuulukaan. Paras tapa on kuulemma mennä paikan päälle ja sopia tapaamisesta kasvotusten! Ja mielellään lähipäivälle, jotta eivät unohda. Eh! Seuraavaksi edessä olisi siis tuo juoksu. Puh huh.

MUTTA! Yhden oikean työn sain ja tein! Kuvasin Mode-lehteen muotijutun mallina paikallinen "celeb" aka jumppa-juontaja Mary. Kuvauspäivä oli mahtava. Tuli kotoisa olo työminäni kanssa!

Kyllähän nämä päivät tässä tuntuvat täyttyvän vaikka olo on aika usein hieman epätodellinen. Periaatteessa päivien rutiinit ovat samanlaisia kuin kotonakin. On koulua, kotihommia ja hieman töihin liittyviä asioita to do -listalla päivittäin. Oman säväyksensä asioihin tuo paikallisen tietämykseni alhainen aste niin paikoista kuin tavoista. Ilmasto myös asettaa omat haasteensa (ja väsyttää). Paljon on ollut onnistumisia niin pieniä kuin isompiakin, mutta myös turhautumisen tunteita.

PS.

Tietenkään kaikki ei aina onnistu ja yleisö ei hurraakaan valitulle päiväohjelmalle.

+ koko ajan on ihan karmee hiki.