Duunihommia

Töitä, töitä. töitä olisi kiva tehdä!

Kotona riittää toki puuhaa, mutta pääkopalle se ei ole riittävästi pidemmän päälle. Siksi olen yrittänyt olla ahkera ja etsiä kovasti myös kamerakädelle töitä.
Aloitin istumalla koneen ääressä ja käymällä läpi kaiken mahdollisen, mitä vastaan tuli liittyen mainontaa tahi muotiin Phnom Penhissä. Viikon istuin ja kaivelin. Tulos oli jonkinlainen lista lehdistä, vaatemerkeistä ja mainostoimistoista. Kaikille laitoin lyhyen viestin, kera työnäytelinkkien, toivoen tapaamista.

Hiljaisuus.

Tapaamani ihmiset (ulkomaalaiset) toistivat samaa tarinaa: sähköposteihin ei vastata, puheluihin ei palata.

MUTTA kaksi vastasi: singaporelainen ja saksalainen. Viikon päästä toisesta tapaamisesta olin jo kuvaamassa Mode-lehteen!
MUTTA yksikään paikallisista ei vastannut. Uuden kierroksen jälkeen sain muutaman ympäripyöreän vastauksen (puhelimeen kukaan ei tunnu vastaavan,).
JOTEN hyppäsin tuk tukin kyytiin ja tein henkilökohtaisen kierroksen, sillä minulle oli kerrottu, että paras tapa lähestyä paikallisia ihmisiä on sopia tapaaminen kasvotusten.
KYLLÄ, kasvotusten ja mielellään seuraavaksi päiväksi, jotta ei ehdi unohtua!
MUTTA saldo oli nolla tapaamista! En päässyt koskaan etuovea pidemmälle. Kaikki lupasivat välittää viestini eteenpäin oikealle henkilölle kera esitteeni.
AIVAN hiljaista on ollut niillä rintamilla kuitenkin.

Vaikka välillä väsyn ja heitän sukset nurkkaan hetkeksi niin loppujen lopuksi olen aika jäärä eli en helpolla luovuta. Kuulin ihanalta naapuriltani Yuliannalta, että PPDW (Phnom Penh Designers Week) 2016 on lähestymässä. Se tarkoittaisi kolme päivää alan ihmisiä samassa tilassa! Sinne siis!

Varpaissa tuoreet lakat ja Marita Huurinaisen ihanat puukengät jalassa surautin keskiviikon näytökseen innokkaana (tai oikeastaan en niin innoissani, sillä olen maailman onnettomin kekkerityyppi).

Kolme iltaa minglasin ja kuvasin näytöstä samalla jaellen esitettäni vasemmalle ja oikealle. Tapasin mielenkiinoisia tyyppeja muodin saralta, mutta nähtäväksi jää, mitä käteen lopulta kellahtaa.

Ihmiset ovat todella sydämellisiä, mutta vilinää ja vilskettä sekä ihmisten kemioita plus kuka teki mitä ja kenen kanssa -härdelliä seurattuani totesin ringin olevan Suomen muotipiirejäkin "sisäsiittoisemmat".

Ensimmäisen päivän näytöksen jälkeen en ollut ihan varma, missä se muoti oli sillä niin tasapaksua ja tavanomaista käyttövaatetta heitti hurmaava suunnittelijakaksikko lavalle.

Toinen päivä oli omistettu miesten muodille ja kolmas naisten vaateparsille. Suureksi iloksini näistä kahdestä päivästä alkoi jo löytyä helmiäkin joukosta. Ylläolevan punaisen mekon voisin ottaa omakseni vaikka heti!

Ilokseni Mode Asia osti näytöskuvani seuraavaan numeroonsa! Palkkio on hiukea: 30 dollaria kolmelta päivältä plus kuvien purut ja esikäsittelyt. Kun summasta vähennän edestakaiset tuk tuk -ajelut kolmelta päivältä pois niin tuntipalkkioksi tulee varmaankin joku sentti. Eh.

Se ensimmäinen työ on siis jo ulkona. Kaupan päälle sain kannen, mikä oli ihana yllätys! Palkkio huikaisi eli se oli jopa 50 dollaria päivän työstä jälkitöineen (esivalinnat, esikäsittelyt sekä lopullisesten ruutujen kuvankäsittelyt).

Täällä ei varsinaisesti siis rahoiksi lyödä kauvaajanhommilla. Onneksi miehellä on palkkatyö! Mainospuolen hinnoittelua en osaa yhtään arvioida vielä sillä en ole saanut toistaiseksi yhtään tapaamista mainostoimistoihin(kaan).

Mutta tästä on hyvä jatkaa!

PS.

Lisää ensimmäisestä kuvauksesta löytyy TÄÄLTÄ.

PPS.

Näytösten merkit ovat:

A.N.D

Waterlily

Two wonders

Kosal Ou (Kool Us U)

Lee & Taylor

Soknan

Don Protasio

Devinalex

Established

Kims

(ja toimivia nettisuvujanhan näillä ei kenelläkään ole, mutta onneksi edes FB-sivut suurimmalta osalta löytyy)

Tyttöheppa duunaa

Äiti.

Kiinassa äidin kirjoitusmerkki muodustuu kahdesta sanasta; tytöstä ja hevosesta. "No, miten tyttöheppa oikein saa aikansa siellä Kamputseassa kulumaan?", kysyi rakas Kissatätini Porista.

Tässä on nyt hieman yli kaksi kuukautta tullut harjoiteltua ajan kulumista täällä. Alku oli jotenkin pitkä ennen koulujen alkamista, koska pääasiallinen työtehtäväni oli olla viihdytysjoukot ja sitä ns. omaa aikaa oli vain iltaisin poikien mentyä nukkumaan. Oman jännityksensä toki arkeen toi kodin etsintä ja siihen muuton odotus. 

Alussa jopa panostin itseeni lukulasien verran, notta nyt näkeepi lukea uutisia myös kännystä. Tosin mun viestien kirjoittamisen oikeinkirjoitukseen tämä sijoitus ei ole auttanut, sillä kaupan päälle ei tullutkaan pienempiä sormenpäitä,(

Palatakseni Kissätädin kysymykseen: mitä teen päivät pitkät? Aivan. Ensinnäkin tilanne on itselleni outo siinä suhteessa, että ensimmäistä kertaa aikuisiälläni en ole rahallisessa vastuussa. Omituista. Olen virallisesti perheenäiti siis. Muistan äitiyslomilta, että ne olivat ihania ja raskaita. Samaan lokeroon taitaa kuulua tämänkin elämänvaihe; ihanaa ja raskasta.

Kahden kuukauden aikana olen laittanut ruokaa, tiskannut ja siivonnut paljon. Huomattavasti enemmän kuin kotomaassa. Pyykkikone täyttyy päivässä eli sen laitan aamulla surisemaan ja keskiviikkoisin luuttuan lattioilta pois viikon purut ja pölyt. Sitä tuntuu täällä riittävän!

Ruuanlaiton jotenkin luulin jo hallitsevani; perusmössöreseptit päästä ja muut lämmitettävät pakastealtaasta. Aivan. Mutta. Täällä on hieman erilaiset perusainekset tyrkyllä ruuanlaittoon, joten tavallaan olen opetetellut uudet "reseptit" perusmössöihin. Menestys kotiyleisön edessä ei ole ollut yhtä riemuvoittoa: mies hokee kaikkeen it's ok ja vanhin pojista on todennut kaiken ruuan maistuvan samalta. No, kunhan menevät alas niin mulle bueno.

Leipomistakin olen täällä opetellut (kiitos kaasu-uuniohjeista Priska, Sara, Outi ja Leena!) kaasu-uunilla (ei helppoa). Leipomusainesten metsästyskin on ollut oma lukunsa. Olen saanut aikaiseksi yhden karmean näköisen kakun (maku ok) ja eriasteisia pizzaviritelmiä. Kiitos rakkaan ystäväni Mikon ohjeiden, viimeisin pizzaviritys oli vihdoinkin pizza.

Joka aamu vien pojat kouluun kello kahdeksaksi ja haen kello kolme. Maanantaisin on heidän harrastuksensa, joten kotiin pääsemme vasta kello kuusi tuolloin. Miniminari valitsi shakin ja isompi koriksen. Keskiviikkoisin koulu loppuu jo yhdentoista jälkeen lounaaseen eli haen heidät syömisen jälkeen. Tuolloin olemme surauttaneet koulun jälkeen Ranskan kulttuurikeskuksen kirjastoon hakemaan pari kirjaa ja elokuvaa.

Koulun jälkeen aika meneekin läksyissä, kinastelussa, syömisessä, kinastelussa, uimisessa, peleissä, kinastelussa ja/tai elokuvia ihmetellessä.

Yritän myös, erityisesti alussa tein, koluta webbismaailmaa ja haastella ihmisiä löytääkseni tutustumisen arvoisia paikkoja että tekemistä vapaa-aikaan.

Täytyyhän naisella olla muitakin harrastuksia kuin luuttumaminen eli olen iskenyt siemeniä maahan tai siis purkkeihin. Naapurin (tai ne muutti jo poiskin,( Julietin kanssa istutettiin tomaatteja, pari porkkanaa ja kurkkua. Niistä iti mulla kaksi kurkkua ja sitten nekin kuoli,(

Multa oli aika tiivistä ja kastellessa muuttui tosi tiukaksi eli siemenet eivät jaksaneet ponnistaa vehreyttä ylös. Vahingosta viisastuneena ostin parempaa multaa ja heitettelin salaattia ja pak choita sekä chiliä purkkeihin. Saldo näyttää nyt paljon lupaavammalta!

Juliette kertoi miten kasvattaa ananasta eli sellaisen olen heittänyt myös purkkiin. Satoa pitäisi tulla jopa alle vuodessa! Laitan tästä ohjeet myöhemmin, sillä sitä voi kokeilla myös Suomessa!

Ai niin, tässä (yllä) olisi meidän parvekkeen vieressä oleva mangopuu! Odottelen vesikiellellä, koska herkut kypyvät! Nyt tuntuu olevan mangokausi menossa, sillä ihania, mehukkaita, makeita mangoja saa torilta parilla dollarilla kilon. LURPS!

Itseäkin on tullut huollettua, jopa enemmän kuin Suomessa! Uin lähes joka päivä (joo, siis ei oo kiinteyttänyt mua kuitenkaan), luonto piippaa mun tukan kiharaksi ja varpaankynnet tulee lakattua noin kerran viikossa plus KÄYTÄN HAMEITA (kele).

Olen alkanut näyttämään naisihmiseltä

Tuon "perusduunini" ohella olen puuhannut ammatillisen minäni kanssa myös. Kun poikien koulu alkoi, avasin tietokoneeni tositarkoituksella. Viikon verran surffailin webbiksen maailmassa kartoittaen kaikki mahdolliset  paikalliset lehdet, mainostoimistot ja vaatevalmistajat metsästellen yhteystietoja. Kaikille lähetin sähköpostitse tapaamistoiveen muutaman työnäytteen kera.

Muutaman vastauksen olen jopa saanutkin eli olen kirmaillut portfolioni kanssa tapaamisissa myös. Täällä tosin on hieman hassu tilanne tuon yhteydenottamisen kanssa, olen huomannut (ja kuullut), sillä ihmiset eivät mielellään vastaa meilihin ja puhelimeen vastatessaan sanovat soittavansa takaisin, mutta vastapuhelua ei sitten kuulukaan. Paras tapa on kuulemma mennä paikan päälle ja sopia tapaamisesta kasvotusten! Ja mielellään lähipäivälle, jotta eivät unohda. Eh! Seuraavaksi edessä olisi siis tuo juoksu. Puh huh.

MUTTA! Yhden oikean työn sain ja tein! Kuvasin Mode-lehteen muotijutun mallina paikallinen "celeb" aka jumppa-juontaja Mary. Kuvauspäivä oli mahtava. Tuli kotoisa olo työminäni kanssa!

Kyllähän nämä päivät tässä tuntuvat täyttyvän vaikka olo on aika usein hieman epätodellinen. Periaatteessa päivien rutiinit ovat samanlaisia kuin kotonakin. On koulua, kotihommia ja hieman töihin liittyviä asioita to do -listalla päivittäin. Oman säväyksensä asioihin tuo paikallisen tietämykseni alhainen aste niin paikoista kuin tavoista. Ilmasto myös asettaa omat haasteensa (ja väsyttää). Paljon on ollut onnistumisia niin pieniä kuin isompiakin, mutta myös turhautumisen tunteita.

PS.

Tietenkään kaikki ei aina onnistu ja yleisö ei hurraakaan valitulle päiväohjelmalle.

+ koko ajan on ihan karmee hiki.