Mieheni työkaveri morsionsa kanssa tahtoi kovasti
jokunen viikko sitten tuhatpäisen vierasjoukon edessä.
Kambodzassa naimisiin
meno lienee hautajaisten ohella suurin tapahtuma, minkä ihmislapsi elonsa
aikana täällä voi kohdata. Kumpaakin juhlitaan, hautajaisia ja häitä, isosti ja
useimmiten monta päivää. Joka päivä kaupungilla pyöriessä tulee jossain
korttelissa vastaan puolittain suljettu kadunpätkä johon on rakennettu
juhlakatos. Ruusukkeiden ja nauhahärdellien väristä voi päätellä onko aihetta
iloon vaiko suruun. Hautajaisissa väreinä ovat musta ja valkoinen, häissä ne
muut värit. Desipelit juhlissa ovat samat. Kovat!
(Viime vuonna Kepissä
leirintäalueemme lähistöllä vietettiin hautajaisia useamman päivän ajan. Ääni
kantautui telttoihin varsin hyvin. Ihmettelimme miten jaksavat noin äänekkäästi
(paljon puheenoloista ääntä ison naurunkin kera loputtomasti) monta päivää
surra. Lopulta meille selvisi, että hautajaisissa käytetään usein valmiita
nauhoituksia, jotka raikaavat vaikka paikalla ei olisi ketään juuri sillä
hetkellä suremassa.)
Noh, me saimme kutsun siis häihin. Pojille ja
minulle nämä olisivat ensimmäiset sellaiset täällä. Hieman päänvaivaa tuotti,
sillä samaan aikaan meillä olisi kylässä ystäväni Saksasta; Alexandra ja
Holger. Onneksi kambodzalainen hääetiketti on joustava: more the merrier!
Vieraamme saivat tuota pikaa kutsun juhlahumuun mukaan myös!
Maaseudulla vanhemmat
käyttävät usein ”matchmakereitä” löytääkseen lapselleen sopivan puolison.
Kaupungeissa puolestaan nuoret saavat useimmiten itse valita rakkautensa
kohteen. Useimmat kambodzalaiset avioituvat alle 25- vuotiaina, mutta
maaseudulla tytöt saatetaan naittaa jo teini-ikäisinä!
Mieheni työkaverin häät ovat kadunvarsiteltan
sijasta Diamond Islandilla (Koh Pich) sijaitsevassa ”hääkorttelissa”. Se on
täynnä isoja halleja, joita käytetään lähinnä häihin. Tuk tukauttaessamme
paikalle huudahdan: ”Tuolla!” nähdessäni valaistun suunnattoman oviaukon
kukkakoristeineen. Samalla hetkellä tajuan sen vieressä olevan toisen saman
oloisen sisäänkäynnin ja kolmannen, neljännen. Nyt pitää enää löytää SE oikea
kukkameri aukkoineen!
Perinteinen hääseremonia
on hyvin monimutkainen ja kallis tapahtuma, mikä saattaa kestää päiväkausia
(yleensä kolme päivää). Morsiusparilla on useita erilaisia asuja valittuna
häiden eri tilanteisiin. Häissä noudatetaan tarkasti aikajärjestyksessä eteneviä seremonioita,
jotka perustuvat ikivanhoihin myytteihin ja tarinoihin. Oknha Nov on
kirjoittanut kirjan ”Kmeriläisen hääperinteen säännöt”. Opus varmastikin
helpottaa luovimisessa historiallisten perinteiden viidakossa, sillä niitä
riittää!
Löydämme oikean oven! Oviaukon takana kimaltelevat
”timantit”, sivuilla on kukka-asetelmia, ja aivan oviaukon edessä on
studiovalaisimia rivissä useampikin ryhmäkuvien ottamista varten. Ihmisiä tulee
ja menee kiiltävissä asuissaan. Naisilla on pitkä juhla-asu, jonka kruunaa
yleensä vahva meikki ja huolella laitetut hiukset. Me näytämme hieman
nukkavieruilta. Oma mekkoni on polveen saakka, mikä näyttää isoäiti-ikäisen
(täällä olen siis isoäiti-ikäluokassa!) naisen päällä hieman nololta huomaan.
Poikieni juhlapaidat ovat jääneet pieneksi jo tovi sitten ja lenkkarit
jaloissaan ovat hyvin tallatut.
Vaikka et
varsinaisesti tuntisi ketään paikallista hyvin, saattaisit silti saada kutsun
häihin! Ulkomaalaiset kutsutaan yleensä viimeisen illan ”finaaliin”.
Perinteiset osuudet kuuluvat lähinnä suvulle ja ystäville, mutta loppujuhlasta
halutaan saada aikaan iso spektaakkeli ja sinne siis paljon ”yleisöä”.
Iso halli on täynnä pöytiä, joista yhteen meidät
istutetaan. Samalla sekunnilla, kun pylly koskettaa tuolin pintaa, eteeni
lasketaan ensimmäinen ruoka-annos. Sitä mukaan, kun ehdimme pöytää tyhjentää,
lisää syötävää saapuu. Meno on tehokasta jo siksikin, että vieraita tulee ja
menee jatkuvalla syötöllä. Kaikille pitää löytyä istuinpaikka syömistä varten,
joten pöytään ei ole tarkoitus koko illaksi jähmettyäkään. Tämä sopii meille
varsin hyvin, sillä haluammekin viettää vain tovin häissä imeäksemme sen
ilmapiirin sisäämme tehokkaasti.
Häihin ei viedä lahjoja
(vain sukulaiset antavat niitä) vaan rahaa. Kutsun mukana tulee kuori, johon
raha sujautetaan. Saapuessasi (tai lähtiessä) häihin kuori ojennetaan anopille
tai muulle lähisukulaiselle, joka useimmiten kirjaa tarkasti ylös kuinka paljon
kukin antoi rahaa. Joskus summat saatetaan jopa lausua ääneen! Kaksikymmentä
dollaria on kuulemma käypä summa, mutta jos olet työkaveri tai muuten lähemmin
tunnet jommankumman tulevista aviopuolisoista kannattaa kuoreen laittaa isompi
määrä dollareita.
Samaan
aikaan, kun syömme ympärillä pörrää kuvaaja jos toinenkin. On valo- ja
videokuvaajaa. Tapahtumaa voimme seurata isoilta näytöiltä samalla, kun ahdamme
sisäämme ruokaa. Hääpari tuntuu olevan kiireinen koko ajan. On kuvan ottoa,
huulipunan lisäämistä, kävelyä kukkakäytävää pitkin, lavalla seisomista,
tanssinpyörrettä, hääkakkua. Ja tämä kaikki sinä aikana, kun syömme vatsamme
täyteen!Hääpäivän valitseminenkin on iso juttu! Päivämäärän halutaan takaavan onnen ja harmonian parin yhteiselle taipaleelle. Erityisesti maaseudulla kuunnellaan tarkalla korvalla ennustajia. Joskus häitä siirretään jopa parilla vuodella, jos ennustaja ei tunnu löytävän aikaisemmin sopivaa päivämäärää! Hyvä aika mennä naimisiin on kuiva kausi, mikä tarkoittaa, että puolet vuodesta on naimakelvotonta. Hääkuukaudessa pitää myös olla 30 päivää eli jäljelle jääkin enää touko-, kesä-, loka-, tammi- ja maaliskuu! Ja jotta ei ihan helpolla päästäisi pälkähästä niin jokaisessa mahdollisessa kuukaudessa on vain seitsemän hyvää naimapäivää. Onneksi kihloihin sentään voi mennä melkein milloin tahansa!
Tovin aikaa vielä pyörimme ihmettelemässä väkimäärää ja rouvien hurjaa tanssia punaisissa vaatteissaan sekä ottamassa kuvia kuvaseinän edessä. Sitten on aika sanoa kiitos ja hurauttaa kotiin vatsat pullottaen.
No comments:
Post a Comment