ylapalkki

ylapalkki

31 August 2016

Käärme paratiisissa ja muita vesileikkejä


Uuteen kotiin muutimme sunnuntaina! Aika onkin lähinnä kulunut allasta testatessa. Kahdeksan matkalaukkuamme (ja miljoona nyssäkkää=mistä ne ovat tulleet???!!) sentään maltoimme nippa nappa purkaa.


Aika ennen "omaa allasta" olikin aikamoista altaanmetsästystä! Phnom Penh ei varsinaisesti ole uimarien city. Aika loppumetreillä löysimme tasan yhden oikean, täyspitkän uima-altaan kera hyppyaltaan (ja sitä ei edes olla ehditty testata, kun tuli kuumeilut kylään) Olympia Stadionilta. 


Altaitahan kaupunki on tavallaan täynnä, sillä joka hotellilla on omansa kuten myös isommilla asuintaloilla. Kysymys onkin pääseekö ulkopuolinen uimaan ja, jos näin lupsakasti on, niin millä hinnalla???


Osa hotelleista antaa uimaluvan, kunhan ostat syötävää/juotavaa jollakin summalla. Osassa paikoista summa ei ole järin suuri eli viidellä dollarilla voi jopa onnistua. Oleellinen kysymys toki lasten kanssa vettä etsiessä on, onko paikka "lapsiystävällinen", sillä kaikki eivät ole.


Yhden pienen vesipuistonkin löysimme, Lyla Centre, ja ihan kohtuuhintaan! Arkipäivinä pääsymaksu on kolme ja viikonloppuisin neljä dollaria per nenä. Vesi on suolaista, mikä oli pojista outoa, mutta minua kannatteli mukavasti,)
Lyla Centressä on paljon työntekijöitä. He aktivoituivat aina, kun menimme uimaan. Jo alkoi hurja roskien keräys altaasta tai muu vastaava sutina. Kun me istuimme, istuivat hekin,)))
Lylan osoite on #36 katu nro 508.


Mukava pieni hotelli, kivalla altaalla varustettuna, on Hotelli Circa 51 osoitteenaan katujen 51 ja 222 kulma. Toivovat vähintään viidella dollarilla ostoksia uintia vastaan. Samaan hintaan voi ihmetellä heidän tiukkailmeisiä kilpikonniaan.


Allas oman kodin vieressä on kyllä luksusta, jota jaksan arvostaa suuresti! Me ollaan oltu niin kiireisiä uimareita, etten ole pahemmin edes kuvia napsinut.


Niin se käärme tai siis torakka tai kaksi odottivat meitä uuden keittiön lattialla. Ihanaa!



No comments:

Post a Comment