Puolikas arkea paketissa

Melkein jo alkaa tuntua arjelta elo täällä. Poikien koulu tosin alkaa vasta 1.9. joten monta päivää on täytettävänä edessä!

Kiersin ja kaarsin webbismaailman vinkkisivustot, keskusteluketjut ja turisti-infot kirjatessani ylös puuhalistaa tuleville päiville.

Nämä kaksi vesseliä, kun ovat aika liikkuvaista sorttia eli muuttuvat levottomiksi, jos eivät pääse purkamaan energiaansa edes kerran päivässä kunnolla.

Phnom Pehn on iso kaupunki, joten sitä kuvittelisi, että tekemistä löytyy lapsille paljonkin. Päivät ovat niin kuumia, että ulkona rehuaminen on aika lailla poissa laskuista. Muutaman ison leikkipuiston olemme testanneet (näistä myöhemmin hieman lisää), mutta päiväsaikaan ilman varjoa niissä on lähes mahdoton olla.

Listaan pääsivät muutamat museot ja temppelit (lasten ehdottomia suosikkeja, eh heh heh,)), pari uima-allasmestaa ja ostoskeskuksen puuhapisteet. Ei ihan hurjasti seitsämälletoista päivälle venytettynä!

MUTTA onneksi on edes yksi lasten oma puuhatalo täällä; Kids City!

Talossa on seitsämän kerrosta, joissa jokaisessa on jotain omanlaistaan puuhattavaa eri ikäryhmille. Olemme nyt jakaneet vierailut erillisille päiville. Yhtenä päivänä pojat testasivat carting-radan (tai jotain vastaavaa nimeltään??). Toisena päivänä kiipeilivät aivan hurjiin korkeuksiin hikisinä ja onnellisina (minua huimasi, poikia ei).

Kolmantena päivänä he saivat riehua temppu/puuha/kiipeily/mikä sen nimi nyt onkaan -kerroksessa. Kun saavuimme, paikka oli tyhjää täynnä, ei kaverin kaveria. Pojat olivat hieman pettyneitä. Tovin kuluttua paikalle pelmahti noin kolme bussilastillista koululaisia. En ole eläissäni kuullut karmeampaa meteliä. Kaikki "miljoona" tenavaa huusi KOKO ajan. Jopa isompi minareistani tuli jossain vaiheessa sanomaan, notta jokos olisi aika lähteä, kun korviin sattuu. Pienempää meteli ei tosin häirinnyt yhtään,)

Yksi meille sopiva kerros vielä olisi koluttavana Kids Citystä. Tuk tukitamme sinne varmaankin tänään.

Pojilla on kohta kesälomaa vietettynä kolme kuukautta! Se on TODELLA pitkä aika, siis ainakin minusta, ei ehkä pojista. Muutenkin huomaan, että minareille tekisi hyvää leikkiä muidenkin lasten kanssa kuin toistensa. Heillä tulee helposti riitaa ihan olemattomista asioista. 

Odotan todella innolla toisenkin arkipuolikkaan alkamista eli KOULUA, mutta siihen tuntuu olevan vielä niiiiiiiin pitkä matka!

Riel vai dollari?

Kamputsean rahayksikkö on riel, mutta yleisessä käytössä on myös (US) dollari ja jopa myös bati (thai) lännessä. Käsi täynnä rielejä olo tuntuu miljonääriltä! Yksi dollari on noin 4000 rieliä.

Pienin käytössä oleva dollari on yksi (1) eli kolikoita ei käytetä, joten vaihtorahat tulevat rieleinä.

Suurin osa ostettavista asioista tuntuu todella halvalta suomalaisen sormiin. Parturikäynti minarilla maksoi kaksi dollaria! Leikkaus kesti parisenkymmentä minuuttia eli ihan tosissaan parturi teki työnsä vaikka asiakas oli vielä lyhytvartinen. Kadunvarsilla on partureita ilman liiketilaa eli heidän hintansa lienee noin dollarin. Hienommalla alueella ilmastoidussa parturissa hinta leikkaukselle näytti olevan 5-7 dollaria.

Tuk tuk -ajelu maksaa keskimäärin kaksi dollaria. Jos halajaa pidemmälle niin on kohteliasta lisätä hintaa matkan pituuden mukaan. Turistit kysyvät hintaa matkan alussa (kuten mekin teimme), mikä lienee ihan hyvä, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Meitä ohjeistettiin (paikalliset expatit) vain hyppäämään kyytiin ja maksamaan sen kaksi dollaria, kun matka on ohi (tai kolme, jos matka oli pitkä). Ja niinkin se tuntuu hyvin toimivan.

Syödessä kuin paikallinen, kaikki on edullista! Jos halajaa tuontitarvikkeita niin osasta saa pulittaa enemmän kuin koto Suomessa, jos edes löytää haluamaansa. Esimerkiksi tuoretta maitoa on vaikea löytää. Löydettäessä (tuotu Australiasta!) se maksaa noin kaksi ja puoli dollaria, siis litra!

Miksi omituinen kahden (kolmen) valuutan rinnakkaistalous? Yksi syy lienee punaisten kmeerien hirmuvalta-aika, jolloin ei ollut mitään valuuttaa käytössä! Jopa keskuspankin he räjäyttivät ilmaan. Kun sortoaika alkoi jäädä taakse niin valuutta-asia oli aloitettava alusta (kuten moni muukin asia), jolloin apuun tuli dollarin setelit jäädäkseen sittemmin paikallisen valuutan rinnalle.

Summasummaarum: ulkomaalaisille Kamputsea on edullinen paikka elää, leveästikin, mutta suurin osan paikallista ansaitsee hyvin pientä palkkaa, jolla tuskin ostellaan maitoa.

Kuherrusviikko

Ensimmäinen viikko kului lupsakasti, asunnon etsimisen ohessa, turisteillessa nelistään. Tuk tukit surrasi, hiki virtasi ja alue alkoi hahmottua pikku hiljaa.

Ensimmäisenä "tolkkupäivänä" (univelat siis kuitattuina) lähdimme patikoimaan reippaina suomalais-kiinalaisina kohti Wat Phnomin temppeliä. Aika pian tajusimme, miksi kaupungissa ei näy yhtään, siis EI YHTÄÄN, lastenrattaita työntelevää mammaa. Käsite jalkakäytävä on hyvin häilyvä vai sanoisinko varsin eritasoinen käsite täällä. Tasoerot ajoväylän ja jälkakäytävän välillä ovat huimat. Oman haasteensa kävelyyn tuovat (kuumuuden lisäksi) sinne tänne parkeeratut autot, mopot, tuk tukit, myyntikärryt, tiililäjät, roskaviritelmät. You name it ja sieltä löytyy!

Sisulla (ja lukuisilla vesitauoilla) vetäisimme "mutkat suoriksi" perille saakka.

Wat Phnom

Yksi syy kirmaisuumme oli, että poikien koulu sijaitsee tämän temppelin lähellä ja halusimme hieman tiirailla koulun lähialueen maisemia. Tulikin sitten kierrettyä lähes koko temppelialue etsiessämme porttia alueelle sisään. Niin pienestä se on kiinni; vasemmalle vaiko oikealle,).

Pääsymaksu temppelialueelle oli pari dollaria per nenä. Poikien kauhuksi edessä oli lisää tarpomista, rappusten muodossa tällä kertaa.

Temppeli sijaitsee Phnom Pehnin ainolla kukkulalla! Sekin on vain 27 metriä korkea. Aika kiva bonari tässä jatkuvassa kuumuudessa ettei ainakaan tarvitse kavuta ylös alas mäkiä edetessään (paitsi siis tähän temppeliin,).

Tarinan mukaan samaan kohtaan on rakennettu ensimmäinen temppeli jo vuonna 1373 rouva Penh:n toimesta. Sen jälkeen temppeli on rakennettu useasti uudestaan; 1434, 1806, 1894 ja 1926.

Temppeliä vartioivat leijonat ja seitsenpäiset käärmeet. Näitä käärmeitä, naga, löytyy useasta paikasta Phnom Penh:stä.

Temppeli on suosittu kohde myös paikallisten keskuudessa. Tänne tullaan rukoilemaan erityisesti hyvää onnea ja menestystä niin koulukokeissa kuin bisneksissä. Suurin osa kamputsealaisista on tänä päivänä budhalaisia (Theravada).

Kukkulan päällä oleva temppeli on kaunis ja sympaattinen! Kengät jää ulkopuolelle, ja sisältä löytyy rauha. Ah. Jopat pienet pojat osasivat olla siellä hiljaa. Voisikohan tämän vuokrata kodiksi??!!

Ylätasanteella voit myös ostaa pikkulinnun vapautettavaksesi. Mieli olisi tehnyt ostaa kaikki linnut vapauteen, sillä ne ovat pienissä häkeissä kuumuudessa, monta yhdessä. Emme kuitenkaan halunneet kannustaa moista "traditiota" jatkumaan osaltamme. Paikalliset sanovat lintujen olevan koulutettuja palaamaan häkkeihinsä vapautuksen jälkeen. Jasso, ken se uskoo! 

Kauppahenkisyyttä löytyy kukkulan päältä lisääkin lintujen ohella, juomia! Tähän tarjoukseen tartuimme hanakasti! Pojat saivat kaupan päälle vielä omenan ja mandariinin.

Ja sitten me käveltiin kotiin. VITSIVITSI.

Home Hunt

Kuukausi hurahtanee nopeasti eli tartuimme ripsakasti kiinni oma koti -haasteeseen. Olemme jo ennen matkaan lähtöä liittyneet muutamaankin Phnom Pehn asunnonmetskaus -sivustolle, joten olemme jollakin lailla kartalla millä hinnalla mitäkin voisi saada.

Asunnonvälitysfirmoja löytyy aika monta. Otimme yhteen niistä yhteyttä, koska heidän sivullaan on ihana colonial-tyylinen ja huikean iso asunto mukavaan hintaan. Suureksi surukseni asunto on kuulemma juuri mennyt. Voihan kurjuus!

Sovimme kuitenkin näyttötreffit välittäjän kanssa parin päivän päähän muita vaihtoehtoja ajatellen. He lupaavat tulla noutamaan meidät ja näyttää toiveisiimme sopivia paikkoja. Innostus sentään sittenkin!

Sovittuun aikaan välitysfirman keltainen, appelsiinia muistuttava tuk tuk saapuu, ja kierros voi alkaa.

Näemme päivän aikana yli kymmenen asuntoa! Yhtä lukuunottamatta kaikissa taloyhtiössä on poikien (ja äidinkin) unelma eli uima-allas. Perheen pisin taas puolestaan on toivonut vartioitua vuokrakompleksia. Kaikki asunnot ovat joko kahden tai kolmen makuuhuoneen paikkoja kera olohuoneen ja keitiön tai keittosyvennyksen. Uuni löytyy tasan yhdestä paikasta, mutta sauna löytyy kolmesta!

Ensimmäinen paikka on ihana, vehreä piha kera parin asuinrakennuksen ja uima-altaan! Toinen alueen asunnoista jää kaivelemaan mieltämme, mutta kierros jatkuu ja jatkuu ja jatkuu...

Uupuneina ja hikisinä päätämme hetken pohtia näkemäämme ja palata vasta ruuan ja suihkun jälkeen asiaan.

Illemmalla soitamme välittäjälle, että toivoisimme näkevämme vielä kerran ensimmäisen paikan asunnon. Pidimme siitä ehdottomasti eniten.

PS.

Vuokrattu tai ei, niin ainakin toistaiseksi unelma-asuntoni löytyy yhä heidän sivustoltaan! 

Ehkä jopa vieläkin linkki toimii: TÄSTÄ ???

PSPS.

Tämä postaus olisi kamulleni Annettelle, joka toivoi lisää tekstiä ja kuvia. Tekstin osuus ei ole vieläkään kummoinen, mutta entäs kuvat? Riittääkö,)))))

Nenä töihin (vai kiinni)

Ensimmäinen asia, johon huomio kiinnittyy (kunhan matkaväsymys oli saatu pois alta), on HAJUT.
Lämpimään (kuumaan) ilmaan yhdistetään ruuantuoksut niin ennen kuin jälkeen käymistilan. Lisätään siihen tuhannen tuk tukin ja mopon kerosiinihöyryt sekä erinäisiä muita eritteitä. Pari päivää meni sulatellessa tuoksumerta, mutta ihme ja kumma kyllä siihen tottuu! Alle viikon kesti, että enää ei kiinnitä hajuihin (no jaa, paitsi ulosteen tuoksuun) mitään huomiota.

Kuvituskuvaksi käyköön ensimmäinen tuk tuk -ajelu, kun hajuja on niin vaikea tähän (harmi kyllä!) liittää.

Tervetuloa uuteen (väliaikais)kotiin!

Lentokentällä kasvoille mäjähti lämmin ja kostea "riepu" astuessamme ulos koneesta. Olimme saapuneet etelän maille. Jee! 

Kamputsean viisumisystemi on suhteellisen iisi verrattuna moneen muuhun maahan. Reilulla kolmellakymmenellä dollarilla (kyllä, Ameriikan dollareilla!) saat kuukauden viisumin täyttämällä pari paperia (muista ottaa passikuva mukaan sitä varten kuitenkin!!!). Pitkäaikaiseen oleskeluun viisumin pidennyksen voi sitten hoidella kuntoon joko sitä varten olevassa virallisessa byroossa (ei kuulemma suositella, koska on hidasta ja "teerahaa" vaativaa puuhaa joskus) tai jossain (hyvämaineisessa) matkatoimistossa. 

"Teeraha" eli korruptio on yleinen käytäntö maassa, jossa palkat ovat hyvin pienet (esimerkiksi postivirkailija saattaa tienata 50 dollaria kuussa). Ilmeisestikin passivirkailijoiden palkat ovat myös pienet, sillä kiltisti maksoimme 20 dollaria lasten viisumeista suoraan virkailijalle todetaksemme myöhemmin, että ne kuuluvat kategoriaan erikoisviisumit, hinta nolla dollaria.

Tilaamamme kuljettaja odotti kentällä laukkumertamme. 

Puikkelihdimme  sujuvasti läpi mopo- ja tuk tuk -viidakon kohti ensimmäisen kuukauden kotiamme, asuntohotellia. Asunto tuntuu modernimmalta kuin oma kotimme (esimerkiksi suihku ei ole ulkorakennuksessa,).

Ikkunasta ulos katsoessa tosin maisema näyttää muulta kuin kiiltävässä asunnossamme.

Sitten vetäisimmekin kaikki KUNNON tirsat!

Kahdeksan matkalaukkua Kamputseaan

Muutama vuosi sitten sanoin miehelleni, että olisi ihana pakata lapset ja lähteä seikkailuun. Silmissäni näin lähinnä kuinka heiluttelen säärtä lottovoittajan elkein etelä-Ranskassa katsellen tomaatin kasvua.

Kaksi viikko sitten pakkasimme kahdeksaan matkalaukkuun nelihenkisen perheemme vuoden tarvikkeet ja lähdimme seikkailuun, Kamputseaan.