Kirjalle koti, kiitos!

Matka ensimmäisestä askartelutuokista CIAIn lasten kanssa kovakantiseksi kirjaksi on ollut ajallisesti aika pitkä ja paljon vääntöä on muutenkin matkaan mahtunut. MUTTA nyt se on julkaistu ja jaettu! 

Olen niin kiitollinen, iloinen ja helpottunut!

Jos oli töyssyjä ja hidasteita kirjan tekemisen varrella niin neljä yötä ennen matkaa olin aivan varma, että joku muu saa jakaa kirjat Kambodzassa, sillä minä makasin ambulanssissa matkaten kohti sairaalaa illan iloisen pulkkareissun päätteksi. Mieli oli vähintäänkin yhtä ankea kuin kipu taipumattomassa jalassani. Seuraavana päivänä köpötellessäni kotiin keppieni kanssa aloin uudelleen uskomaan, että vielä tässä lennetään etelään kirjamatkalle...

 

Saapuessamme Phnom Penhiin joulun alla painokoneet hurisivat täysillä. Vielä piti odottaa jokunen päivä ennen kuin saisin käteeni CRAFT Book CAMBODIAn. Sitä iloa ja onnea, kun sen ensimmäisen kirjan kohtasin livenä!!!

Mesenaatin kampanjan avulla (ISO KIITOS kaikille mukaan lähteneille!!!!) sain kerättyä reilun kolmasosan painorahoista kuuteen sataan kirjaan.

 

Ensimmäinen etappi oli hurauttaa CIAIn  kerhorakennukselle juhlistamaan kirjaa. Askartelimme lasten kanssa yhdessä pienet kirjanmerkit, jaoimme lapsille omat kirjat (yhteensä 200 kirjaa meni CIAIn lapsille ja ohjaajille) ja mutustelimme pienet välipalat. Oli ihanaa nähdä tuttuja iloisia kasvoja. Moni lapsi jäi ikävä kyllä näkemättä, kun heillä oli iltapäiväkerhovuoro.

 

Ah, se lasten ilo, kun saivat kirjat käteensä! Kaiken vaivan väärti!

 

Seuraavat päivät huristelin sinne tänne kirjalaatioideni kera. Läjä kirjoja lähti bussilla kohti Siem Reappia ja Cambodian Youth Centeriä, omat opusläjät tipautin Friends Internationalin ja Cambodian Children's Fundin (CCF) toimistoihin. Coconut Schoolin kirjat menivät mieheni entiselle työpaikalle odottamaan, että Ouk Van Day nappaa ne mukaansa sopivana hetkenä. Omat kirjansa sai myös kaunis keskuskirjasto sekä Ranskan kulttuurikeskuksen, Lycee Francais Rene Descartesin ja Siem Reapin l'Alliance Francaisen kirjastot.

Kirjat oli ilolla pakko sujautta myös kaikille tutuille ja Kambodzan pään työtiimiläisille. Muutama opus lähti myös myyntiin Monument Book's -kirjakauppaan, jotta vakavaraisemmatkin lapset saisivat iloa kirjastamme.

Andongin ohella lempireissuni oli sujauttaa kirjoja tapaamilleni lapsille kadulla. Oman kotikatuni Samphos ja Mingleap saivat kirjansa sekä muutama muu lapsi, joka oli laitettu kerjäämään rahaa koulukäynnin sijaan.

Lempikuljettajani Nopin kanssa hurautimme yhtenä päivänä rautatien varteen, sillä muistin, että siellä on ankea hökkeli jos toinenkin melkein rautatiessä kiinni toisiinsa nojaten. Mukanani oli lappu, jonka luettuaan sai kirjan. Suurin osa osasikin lukea kysymykseni, mutta harmi kyllä eivät aivan kaikki.

Yksi lapsista jäi mieleeni isosti. Kun saavuimme paikalle Nopin kanssa osa lapsista oli käymässä isoja roskasäkkejä läpi keräten niistä arvolliset asiat myytäviksi eteenpäin. Poika kirmaisi luoksemme ja luki lapun sujuvasti. Ojentaessani hänelle kirjan, hän otti sen vastaan kyynärpäillään, koska hänen kätensä olivat likaiset. Tuli vahvasti sellainen olo, että tämä kirja löysi hyvän kodin!

 

Tästä lomasta jäi hyvä mieli!

Kiitos Kambodza!

Lähde CRAFT Book CAMBODIAn matkaan!

Kesäkuussa 2006 yhteensä 1517 Sambok Chap Villagessa Phnom Penhin keskusta-alueella asuvaa perhettä pakotettiin rekkoihin ja jätettiin pellon keskelle Andongissa, 22 kilometrin päässä Phnom Penhin keskustasta. Heille ei annettu muuta mahdollisuutta kuin jäädä, joten he alkoivat rakentaa itselleen yksinkertaisia asumuksia. 

Vuonna 2007 CIAI (Centro Italiano Aiuti all'Infanzia) rakensi alueelle keskuksen lapsille, jossa he voivat viettää aikaa päivisin. Alkuvaiheessa keskus oli yksinkertaisesti turvallinen paikka lasten käydä syömässä, oleskella puhtaissa tiloissa ja saada ylimääräistä matematiikan ja khmerin kielen opetusta.

Kymmenen vuotta myöhemmin astuin tuk tukista Andongin keskuksen lapsia täynnä olevalle pihamaalle kassit ja pussit täynnä papereita, kyniä, liimaa ja saksia. CIAI oli palkannut minut askartelemaan lasten kanssa kymmeneksi torstaiksi. Minua jännitti yhteisen kielen uupuminen ja lasten suuri määrä. Ihanan henkilökunnan avun kera näistä torstaista tuli viikkojeni mahtavin päivä. Lasten kanssa oli huikaisevaa työskennellä! Heidän positiivisuutensa ja intonsa oppia uutta teki yhteisistä hetkistämme juhlaa!

Askartelu oli meille yhteinen kieli, tapa kommunikoida.

Oppituntien lomassa otin hurjan määrän kuvia lasten riemusta, tekemisen ilosta, huikeasta luovuudesta ja suurista onnistumista askarteluaiheidemme parissa. Kotona keskustelin poikieni kanssa Kambodzalaisten lasten arjesta samalla, kun suunnittelimme seuraava tuntiani. Mielessäni alkoi itää ajatus yhdistää kaksi asiaa: askarteluohjeet ja paikallisten lasten tarinat.

CIAI otti innoissaan kopin ideasta! Viimeisen askartelukertamme jälkeen nappasin tuntemani tulkin, Pol Saronin tuk tukin kyytiin ja hurauttelimme muutamia kertoja Andongiin haastattelemaan kymmentä lasta, joiden tarinat kulkevat kirjan askarteluohjeiden lomassa.

Kirjan matkan varrella sen tekemiseen on osallistunut useita ihmisiä CIAIn ja lasten lisäksi. Omat CIAIn palkkiorahani olen ilolla käyttänyt Kambodzan pään palkkioiden maksamiseen sekä haastateltavien lasten lahjoihin. Suomen päässäkään kenenkään ei tarvitse ilmaiseksi tehdä osuuttaan, mutta nyt pussin pohja näkyy eli haen apua Kambodzan pään painokuluihin Mesenaatin avustuksella.

Lähde mukaamme painattamaan tämä kirja Andongin lapsille!

Linkki kampanjaan löytyy

TÄÄLTÄ.

Kirjasta löytyvät tarinoiden ja askarteluohjeiden lisäksi tärkeät YKn lastenoikeudet sekä ystäväkirja.

 

Kirjan tekstit ovat kahdella kielellä: khmeriksi ja englanniksi. Tämä on tärkeää paikallisille lapsille, sillä heille suunnattua kirjallisuutta on Kambodzassa todella vähän ja monella lapsella on minimaaliset mahdollisuudet edes omistaa omaa kirjaa!

Kambodzan painoksen jaan joulukuun (2018) lopussa Andongin lapsille, Coconut Schooliin (jossa olen myös työskennellyt) ja Siem Reapissa toimivaan Cambodia National Youth Centeriin sekä kirjastoihin. Kohteita olisi lisääkin, mutta kaikki riippuu kuinka iso määrä kirjoja saadaan painettua.

Tule mukaan tekemään kampanjasta totta!

KIITOS!

សូមអរគុណ!

CRAFT Book CAMBODIAn työryhmä:

Taitto ja ja graafinen suunnittelu
Mari Vehkalahti
Kuvitukset
Saara Ikäläinen
Valokuvat ja teksti
Merja Yeung
Käännökset suomi-englanti
Rebecca Watson
Oikoluku englanti
Rebecca Watson
Tulkkaus
Pol Saron
Käännökset englanti-khmer
Chanthet Teang
Oikoluku khmer
Chanthet Teang



PS.

Linkkiä saa myös ilolla jakaa:

https://mesenaatti.me/campaign/?id=1087&fbclid=IwAR36JMQws2K-ZKW8xVpfm4RjIG2rS7LY664ewA3CBx7deDCiv2hR5WGZ29c#single/view

Vakiduuni!

Taidemuoto kuin taidemuoto, eikö?! Olen saanut "vakityön"!

Syksystä alkaen olen poikieni kanssa surauttanut tuk tukilla ja paatilla Koh Dachille (Silkkisaari) joka toinen viikonloppu askartelemaan Coconut Schoolin lasten kanssa (tästä kirjoitan erikseen vielä lisää ja paljon,).

Jos joku on sitä mieltä, että vapaaehtoistyö ei kannata niin nyt voin sanoa: väärässä olet!

Naapurini Paloma näki Facebookiin postaamiani kuvia Silkkisaarella puuhaamistamme töistä ja pyysi minua tekemään samoja juttuja palkan kera heidän kerhossaan!

No, varsinaisesti en voi sanoa käyväni töissä, sillä kerhon vedän vain kerran viikossa, torstai aamuisin (plus esivalmistelut).

Eilen hyppäsin aamulla Paloman kyytiin, ja puolentoista tunnin kuluttua olimme CIAI:n ylläpitämän hurmaavan puisen koulurakennuksen pihassa.

Kerho on tarkoitettu lapsille ennen ja jälkeen koulupäivän. Täällä monessa koulussa on aamu- ja iltapäiväkouluryhmät, koska lapsia on niin paljon.

Pihassa odotti noin 70 iloista lasta (joiden oikea koulupäivä alkaa siis kello yksi).

Pulpetit luokassa muistuttavat vanhoja suomalaisia pulpetteja joissa istuinosa ja pöytä ovat kiinni toisissaan. Yhteen penkkiin mahtuu siis monta pientä pyllyä, mutta siitäkin huolimatta luokkahuoneeseen mahtuu kerrallaan vain noin puolet lapsista joten teemme kunkin askartelun kahtena viikkona peräkkäin, jotta kaikki pääsevät tekemään samat asiat.

Olin ymmärtänyt, että lapset eivät pahemmin puhu englantia, joten olin taloyhtiömme paikallisen managerin avustuksella kirjoittanut itselleni ylös lauseita kmeriksi (hitsi tää kieli on VAIKEA taipumaan suussani).

Täällä aina ja uudelleen hämmästyn lasten hyviä käytöstapoja ja hyväntuulisuutta. He hymyilevät paljon, uskaltavat tulla lähelle ja erityisesti haluavat oppia.

Tämä kaikki ei ole aina ihan helposti ymmärrettävissä, sillä monet lapset asuvat hyvin ankeissa oloissa peltihökkeleissä (jotkut jopa kadulla).

Kambodzassa on myös hyvin pitkä väkivallan kierre, mikä koskee yhä vahvasti suurta osaa kansasta.

Uusimpien tutkimusten mukaan neljä viidestä aikuisesta kantaa mukanaan lapsuuden traumaa, mikä käsittää niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa ja jopa seksuaalista hyväksikäyttöä. Se on iso luku!

Nämä lapsuuden rankat kokemukset taas kulkevat mukana tämän päivän lapsien elämään kierteen jatkuessa. Tutkimuksen mukaan 75% perheistä käyttää fyysistä väkivaltaa rangaistusmuotona yhä. Vanhemmat myös herkästi pelottelevat lapsia väkivallalla. Myös naisiin kohdistuu perheväkivaltaa paljon, joka taas herkästi siirtyy lapsiin eri asteisina lyönteinä.

Kun näitä lukuja lueskelin niin en voi kuin ihmetellä pienten ihmisten  voimaa mennä eteenpäin, tuntemattomaan aikuiseen ihmiseen luottamista alusta alkaen ja niitä hyviä käytöstapoja (tervehtimistä, kiittämistä ja rauhallisuutta).

Ensimmäisellä kerralla teimme lasten suursuosikin, oman vihon! Vihon kannet koristellaan omakuvalla, mikä toteutetaan kankailla.

Liikuttavinta on, että lapset kysyivät tunnin jälkeen saavatko pitää vihon itsellään! Tämä sama tapahtui myös Coconut Schoolissa aikaisemmin.

Mikään ei siis ole itsestään selvää.

Ensimmäinen tunti on takana, ja mieleni iloinen. Aamu oli aivan ihana. Oli mahtavaa katsoa iloisia mini-ihmisiä tyytyväisen näköisinä matkalla kouluun uusi vihko kädessään.

Tästä on hyvä jatkaa ensi viikolla!

Special THANK YOU Paloma and Bopha for giving me this opportunity! Happyhappyhappy!

Ps.

Hitsit! Olisi pitänyt ottaa kuvia valmiista töistä paaaaljon enemmän. Ne oli niin upeita!