Lähde CRAFT Book CAMBODIAn matkaan!

Kesäkuussa 2006 yhteensä 1517 Sambok Chap Villagessa Phnom Penhin keskusta-alueella asuvaa perhettä pakotettiin rekkoihin ja jätettiin pellon keskelle Andongissa, 22 kilometrin päässä Phnom Penhin keskustasta. Heille ei annettu muuta mahdollisuutta kuin jäädä, joten he alkoivat rakentaa itselleen yksinkertaisia asumuksia. 

Vuonna 2007 CIAI (Centro Italiano Aiuti all'Infanzia) rakensi alueelle keskuksen lapsille, jossa he voivat viettää aikaa päivisin. Alkuvaiheessa keskus oli yksinkertaisesti turvallinen paikka lasten käydä syömässä, oleskella puhtaissa tiloissa ja saada ylimääräistä matematiikan ja khmerin kielen opetusta.

Kymmenen vuotta myöhemmin astuin tuk tukista Andongin keskuksen lapsia täynnä olevalle pihamaalle kassit ja pussit täynnä papereita, kyniä, liimaa ja saksia. CIAI oli palkannut minut askartelemaan lasten kanssa kymmeneksi torstaiksi. Minua jännitti yhteisen kielen uupuminen ja lasten suuri määrä. Ihanan henkilökunnan avun kera näistä torstaista tuli viikkojeni mahtavin päivä. Lasten kanssa oli huikaisevaa työskennellä! Heidän positiivisuutensa ja intonsa oppia uutta teki yhteisistä hetkistämme juhlaa!

Askartelu oli meille yhteinen kieli, tapa kommunikoida.

Oppituntien lomassa otin hurjan määrän kuvia lasten riemusta, tekemisen ilosta, huikeasta luovuudesta ja suurista onnistumista askarteluaiheidemme parissa. Kotona keskustelin poikieni kanssa Kambodzalaisten lasten arjesta samalla, kun suunnittelimme seuraava tuntiani. Mielessäni alkoi itää ajatus yhdistää kaksi asiaa: askarteluohjeet ja paikallisten lasten tarinat.

CIAI otti innoissaan kopin ideasta! Viimeisen askartelukertamme jälkeen nappasin tuntemani tulkin, Pol Saronin tuk tukin kyytiin ja hurauttelimme muutamia kertoja Andongiin haastattelemaan kymmentä lasta, joiden tarinat kulkevat kirjan askarteluohjeiden lomassa.

Kirjan matkan varrella sen tekemiseen on osallistunut useita ihmisiä CIAIn ja lasten lisäksi. Omat CIAIn palkkiorahani olen ilolla käyttänyt Kambodzan pään palkkioiden maksamiseen sekä haastateltavien lasten lahjoihin. Suomen päässäkään kenenkään ei tarvitse ilmaiseksi tehdä osuuttaan, mutta nyt pussin pohja näkyy eli haen apua Kambodzan pään painokuluihin Mesenaatin avustuksella.

Lähde mukaamme painattamaan tämä kirja Andongin lapsille!

Linkki kampanjaan löytyy

TÄÄLTÄ.

Kirjasta löytyvät tarinoiden ja askarteluohjeiden lisäksi tärkeät YKn lastenoikeudet sekä ystäväkirja.

 

Kirjan tekstit ovat kahdella kielellä: khmeriksi ja englanniksi. Tämä on tärkeää paikallisille lapsille, sillä heille suunnattua kirjallisuutta on Kambodzassa todella vähän ja monella lapsella on minimaaliset mahdollisuudet edes omistaa omaa kirjaa!

Kambodzan painoksen jaan joulukuun (2018) lopussa Andongin lapsille, Coconut Schooliin (jossa olen myös työskennellyt) ja Siem Reapissa toimivaan Cambodia National Youth Centeriin sekä kirjastoihin. Kohteita olisi lisääkin, mutta kaikki riippuu kuinka iso määrä kirjoja saadaan painettua.

Tule mukaan tekemään kampanjasta totta!

KIITOS!

សូមអរគុណ!

CRAFT Book CAMBODIAn työryhmä:

Taitto ja ja graafinen suunnittelu
Mari Vehkalahti
Kuvitukset
Saara Ikäläinen
Valokuvat ja teksti
Merja Yeung
Käännökset suomi-englanti
Rebecca Watson
Oikoluku englanti
Rebecca Watson
Tulkkaus
Pol Saron
Käännökset englanti-khmer
Chanthet Teang
Oikoluku khmer
Chanthet Teang



PS.

Linkkiä saa myös ilolla jakaa:

https://mesenaatti.me/campaign/?id=1087&fbclid=IwAR36JMQws2K-ZKW8xVpfm4RjIG2rS7LY664ewA3CBx7deDCiv2hR5WGZ29c#single/view

Potretti kmeriläisittäin eli meikkiä kilo!

Keväällä iski tarve passikuvalle! Astuin lähimpään näkemääni kuvaamoon puhdas mekko päällä.Hämmennykseni oli suuri avattuani tummennetun oven. Eteeni avautui iso huone jonka sivuilla kulki pitkät pöydät asiakaspalvelijoineen. Seinät olivat täynnä toinen toistaan täydempiä valokuvia pariskunnista, perheistä, lapsista. Huoneen keskellä oli kahdessa rivissä näyttöjä joilla vilisi keskeneräisiä kuvia. 

Minut ohjattiin yläkertaan. Matkalla studioon kuljimme läpi huoneen, jossa oli asiakkaita tupsutettavana. Hyllyillä oli kenkiä, koruja, miekkoja, kruunuja ja kangaspakkoja. Vaaterekit notkuivat isojen pukujen painosta. 

Minut istutettiin jakkaralle. Kuvaaja painoi kaksi kertaa nappulaa ja lausui nolla sanaa. Tuloksena oli eloni rypyttömin passikuva ja hillötön halu palata paikalle perhekuvaukseen.

Kesäkuun alussa ilmoitin perheelle, että aika on nyt kypsä! Miehet nielkööt mutinansa, äiti maksaa!

 

 Kiltisti seurasivat.

 

Perillä minut istutettiin meikkituoliin. Sain koko rahan edestä maskia aasialaisittain nenän kavennuksineen, tuplairtoripsineen ja sain jopa näppärät muovinpalat luomille jotta varmaankin näkyvät. Siinä hötäkässä tosin menetin puolet omista kulmakarvoistani, kun en ollut tarpeeksi nopea tai siis partaera oli paljon nopeampi kuin minä.

 

 (Yllä olevan klipin lopussa paljastuu kuinka hieno oikein olinkaan kanssakuvattavien mielestä.)

Pukeutuminen sujui sutjakkaan. Miniminarille oli valmiit pöksyt, ja meille muille sellaiset kiedottiin pitkistä kiiltävistä kankaista. Koruja tuli noin kilo per nenä, ja minulle kukka hiuksiin kaupan päälle.

Ainoa asia, mikä poikia innosti kuviin oli oikea miekka (sekä pelaamislupa tauoilla,))). Innoituksensa kullakin siis.

Itse kuvaaminen kesti noin kolmen klikkauksen verran per kuva-aihe. Kun urakka oli ohi ja korut kerätty sekä housut purettu saimme samantien valita alakerrassa mitkä kuvat haluamme. Kaksitoista kuvaa vedoksina ja tiedostoina ja hinta koko operaatiolle oli vain 70 dollaria!

Viikon kuluttua kipsutin hakemaan käsitellyt ruudut. Ne olivat juuri niiiiiiiin huikeita kuin olin ajatellutkin. Ainoa asia, mikä hieman jäi kaivelemaan oli elämäni syvimmän rusketuksen menetys, kun tykkäävät täällä vaaleaakin vaaleammasta ihosta eli meidät kaikki oli fotaroitu talvisuomimuudiin,)))