Juhlaräkää

Hitto, mikä putki! Joululoman alettua ei mennyt kuin parikymmentä minuuttia ja ensimmäinen meistä oli kipeä. Erityisesti nuorimmaisen immuunisysteemiin tuntuu kuuluvan homman hajoaminen noin 12 tuntia lomamatkan alkamisen jälkeen. No, tällä kertaa tosin isoveli hoisi homman kotiin ensin. Vaihtelu virkistää.

Ennen sairausputken virallista aloittamista ehdimme toki tehdä joulua tykö ihan terveinäkin. Joulun odotusta oli kiva nostattaa pojilla sujahtamalla katsomaan paikallisen balettikoulun Tuhkimoa. Siis AIVAN poikien LEMPPARIJUTTU (ressukat!!!!!!). Mutta olihan se pakko mennä katsastamaan, koska naapurin kaksoset olivat lavalla ponittamassa! Tytöt hoisivatkin hommansa tosi hyvin (ja oikeasti en ole nyt edes puolueellinen!), mutta luoja sitä muuta sakkia. Tai siis ehkä on väärin sanoa sakkia vaan niitä opettajia! En yhäkään tajua, mitä lapset ovat niillä (kalliilla) tunneillaan tehneet, eivät ainakaan tanssineet! Liput maksoivat 20 dollaria per nenä. Se on ihan karmean kallis hinta pääsylipuista täällä! Lasten vanhemmat olivat kustantaneet esiintymisasuistakin vähintääkin 50 dollaria (tai enemmän riippuen paljettien määrästä). Jokaisella lapsella oli siis hillittömät bling bling -mekot joiden kanssa hieman siellä lavalla sitten pyörähtelivät. Lavasteisiin ei ollut kukaan viitsinyt panostaa yhtään mitään, ja valaistuskin tuntui kulkevan hieman jäljessä koko ajan. 

MUTTA ihan parasta oli, että vihdoinkin näin Molyvannin suunnitteleman Chaktomukhin sisältäkin!

Ennen joulua on aina myös Phnom Penhin Designer's Week. Nimi on hieman, sanoisinko suureellinen, sillä itse tapahtuma kestää 1-2 päivää. Noh, kyllähän se viikko paremmalta aina nimessä kuullostaa kuin vaikkapa Phnom Penhin Designer's Day. 
Tällä kertaa olin ihan kutsuttuna (edellisellä kerralla lähinnä salakuljetin itseni sisään). Kuvasta näkeekin sitten mainiosti, että olen tosiaankin kuin ihka elävä muodin suurlähettiläs Suomesta. Siis, kuka tuollaisen nukkavierun paidan laittaa päälleen muotitapahtumaan???! Haloo!

MUTTA ihan parasta oli, että kuvassa onkin kaksi suomalaista (minä siis sen nukkiksen kanssa) ja  vieressäni hymyilevä Minna Lahest, Suomen suurlähettiläs cross fittin saralta!

Minarin kaveri testamenttasi meille joulukuusensa ennen kuin lähtivät maasta. Tänä vuonna oli siis mitä koristella! Ei tarvinnut vääntää paperikuusta seinälle kuten viime vuonna. Koristeetkin olivat pääosin tallella. Hienosti ne kaikki siihen mahtuivat. Tosin tuon koristemäärän kanssa olisi ollut ihan sama vaikka alla olisi ollut palmu tai vesitonkka.

MUTTA ihan parasta oli miten antaumuksella Kisu Misu otti elämänsä ensimmäisen joulun vastaan!

Joskus syyskuun alussa sain käteeni esitteen, jossa kerrottiin Hotelli Rafflesissa tapahtuvista ulkoilmaleffoista. Vuoden viimeinen esitys oli hieman ennen joululoman alkua, ja leffana olisi Yksin kotona -elokuva! Tarkkaan raapustin päivämäärän kalenteriin ja aloin odottamaan niin syyskuun, lokakuun kuin marraskuun (ja melkein joulukuunkin) kulumista. Ja kuluihan ne!

Nappasimme poikien kanssa naapurit mukaan ja tungimme lompakon täyteen rahaa. Hinta oli tyyriin puoleinen, mutta luvassa olikin aurinkotuolit kera valkokankaan sekä herkkujen ja drinksujen! Meillä kaikilla olikin jo valmiiksi karmea nälkä!
Paikka oli maaginen, leffa juuri niin hyvä kuin Yksin kotona vain voi olla, mutta taidan käydä aivan liian vähän fiineissä mestoissa! Eihän siellä mitään seisovaa herkkupöytää ollut vaan tosi fiinejä murusia tarjottimella. Siitä sitten kävin pariinkin otteeseen kaikkein fiinimmällä äänelläni kerjäämässä murusia lisää. Ei ollu ihan fiinein olo mulla ei.

MUTTA ihan parasta oli alla oleva ryhmäkuva Rafflesin aulassa eli ei sitten millään onnistuttu saamaan kahta poikaa yhteen kuvaan. Ei.

Tai no huijasin, onhan se toinenkin kuvassa, mutta kuusen takana,)))

Poikien koululla oli loman kunniaksi suhinaa ja säpinää viimeisenä koulupäivänä. Jo löytyi lauluja (joka luokkatasolla oma kuoro), vaskisoitinbändiä ja oikea sirkusryhmäkin.

MUTTA ihan parasta oli, että siitä selvittiin noin kahdella tunnilla.

Melkein unohtui (ehkä liian tuskainen muisto), mutta marraskuun lopussa otimme Yuliannan kanssa ison harppauksen jouluun. Paikallinen WIG (kyllä,))) eli Women's International Jotain järjestää joka vuosi joulumarkkinat joihin päätimme ottaa osaa. Koska emme varsinaisesti tuota mitään myytävää lahjahärpäkettä tahi osaa muonittaa satoja ihmisä päätimme tehdä joulukuvia. Loppusaldon voi kurkkia täältä => KLIK.

MUTTA ihan parasta oli, että sekin päivä loppui aikanaan (ihan kahdella tunnilla ei tosin tästä selvitty kuitenkaan).

Paluu alkuun eli räkä(ja ripuli-)putki alkakoon.

Omituista, että reilussa vuodessakin voi jo syntyä perinteitä! Viime joulun vietimme Siem Reapissa koluten raunioita rakkaan Marian kanssa. Tämä joulu meni Siem Reapissa raunioita taas koluten, mutta harmillisesti ilman Mariaa. Kyseessä lienee, jos ei perinne niin ainakin osaperinne.

Tällä kertaa teimme asioita, jotka viime kerralla jäivät tekemättä. Pojat pääsivät norsun selkään, mutta vain kuvia varten, kun niiden pihit vanhemmat eivät halunneet maksaa kävelylenkistä pyydettyä hintaa (kuvan sai ottaa murto-osalla hinnasta). Poikaparat.

Etsimme myös uusia raunioita kiipeiltäviksi. Niitähän alueelta löytyy! Ylimmän kuvan keskellä oleva portaikko oli niiiiiin jyrkkä, että en ollut varma pääsenkö enää alas (siis uskallanko/omaan mukavan korkeanpaikankammon, jonka aina unhoitan ylöspäin mennessä (jos en siis katso alas)). Pohtiessani vaihtoehtojani ylätasanteella paikallinen opas/vahti tuli kysymään, josko tarvitsen alasmenoapua. Hätäisesti hihkaisin;" Kaikki hyvin, menossa ollaan!" Jotenkin näin sieluni silmin kuinka kymmenen paikallista mini-ihmistä (suhteesssa omaan kokoooni siis) kantaa kauhuhalvauksen saanutta vartaloani alaspäin. Lähdin siis alaspäin. Selkä menosuuntaan kuin olisin kavunnut tikapuita. Se kesti kauan. Sinä aikana pojat kiipesivät ainakin toisen kerran ylös ja alas.

Viime vuonna joulupukki ei löytänyt meitä Siem Reapistä vaan oli jättänyt lahjat kotiin. Tällä kertaa onneksi onni oli myötäisempi, ja lahjat löytyivät hotellin respasta!

Cambodza on täynnä vesililjoja (ja muoviroskaa). Piipahdimme ihmettelemässä kukkaloistoa sekä väsäämässä nupuista kukkia. Matkalla "kukkamereen" pysähdyimme krotiilifarmilla. Jotenkin naivisti odotin ihan jotain muuta kuin mitä näimme (harmi kyllä yksikään krokokuvistani ei sitten erinäisistä syistä päätynyt koneelleni ennenkuin tyhjensin luurini, tai ehkä se oli ihan onni). Pienissä altaissa oli julmettu määrä krokotiilejä limittäin ja lomittain kokoluokittain lajiteltuna. Vanhimmat olivat kuulemma 30-50 -vuotiaita! Mietin vain miten karmea elämä niillä on: viiskyt vuotta läjässä pienen vesislutakon vieressä. Olin sen verran järkyttynyt, että ostin lompakon (ÖÖÖÖH!).

Yhtenä päivänä surautimme provinssiin ihmettelemään veden päällä huojuvia taloja (joo, niistäkään ei ole kuvan kuvaa yhä samoista erinäisistä syistä johtuen kuin edellä). Tonle Sap -järven (ihan suunnattoman ISO järvi) rantalutakoissa on kyliä, jotka sanan mukaisesti ovat veden päällä. Jotkut kylistä kelluvat lauttojen päällä ja toiset taas on rakennettu todella korkeiden tolppien päälle. Matkasimme isommalla veneellä tovin, ja sen jälkeen pienellä purtilolla toisen tovin vanhan rouvan soutaessa meitä eteenpäin mangrovealueen läpi (lainaus Wikipediasta: Mangrove on puiden ja pensaiden muodostamaa tiheää kasvillisuutta, jota kasvaa tropiikissa runsassateisilla alueilla suojaisilla merenrannikoilla ja jokisuistoissa. Tavallisesti sitä esiintyy rannoilla matalassa vedessä ja vuorovesien vaihteluvyöhykkeellä, kuitenkin suojassa voimakkaimmilta aalloilta. Kasvualustana on hiekka tai lieju, jota kasvillisuus sitoo tehokkaasti.). Tuk tuk -kuljettajamme oli meitä odottaessaan syönyt paikallista herkkua, käärmesoppaa. Me päätimme mennä lounaalle muualle.

Phare, Cambodian Circus on ihan MUST ja PAKKO nähdä, jos siellä huudeilla pyörii! Edellisjoulusta viisastuneena tilasin liput ajoissa tällä kertaa. Sokhan kävin katsomassa yksin, ja yhdessä tiirasimme Pharen uuden ohjelman Influencen. Sokha kertoo Punaisten Kmerin hirvuvallan ajasta, ja Influence puolestaan siitä miten vaikutamme toisiimme niin huonossa kuin hyvässä. Pidän tästä sirkusryhmästä kovasti kolmesta syystä: ohjelmat ovat syvällisiä teemoiltaan eli muutakin kuin sirkushuveja kansalle, taiteilijat todella taitavia ja ennen kaikkea sirkuskoulu opettaa/kouluttaa (siis muutakin kuin pallon pyöritystä) vuosittain ison määrän kodittomia ja vähävaraisia lapsia Pharen Battambangissa sijaisevassa koulussa.

Tokkiinsa sinne oli myös päästävä kuvaamaan fässööniikin, HEH!

Mikä voisi olla mukavampi tapa lopettaa joululomailu kuin kaapata kainoloon pentu tai kaksi ja mennä kalajalkahierontaan? Ei kait mikään!

MUTTA ihan parasta kuitenkin oli, ettei kukaan meistä kakannut housuihinsa, kun niitä ripuleita harrastimme koko matkan vuorollamme!

LEFFATAUKO

Minari teki (+aikoo tehdä) joululomasta neliosaisen dokkiksen.

Osa 1

Osa 2

 Osat 3 ja 4 antavat siis yhä itseään odotuttaa,)


Ja sitten onkin jo aika hypätä uuteen:

HAPPY HAPPY 2018!!!

 

Vanhan vuoden viimeinen ilta eli nappasimme taas samat naapurit kainaloon ja hurautimme Mekong-Tonle Sap -osastolle kellumaan ja syömään ostereita (no en todellakaan syönyt!). uutuutena tiimiiimme oli liittynyt Teemu, siipan entinen työkamu Suomesta. Huippua! Laivan kera oli mukava putputtaa Riversiden edustaa ees ja taas ja taas ja ees hörppien vinhoa ja mutustellessa muita asioita kuin ostereita (mies sai minunkin limakkaat). Keskiyöllä taivas kirkastui vai olisiko oikea sana punastui? Moista ilotulistusta en ole kuunaan nähnyt. Eläinparat!

MUTTA ihan parasta oli seura!

Laivailusta voimistuneina olikin mainiota jatkaa Sihanoukvilleen (taas niiden naapureiden kera,). Tällä kertaa mies mänt töihin eli jatkoin poikien kanssa lomailua "kolmistaan". Kun Yuliannan kanssa lähdetään reissuun aka lomalle niin eihän siitä selviä ilman viittä matkalaukullista iltapukuja ja kameraa. Tuotoksista (ei siis enää ripuli kyseessä) lisää seuraa myöhemmin.

 

Yhden illan kesti minareista minein terveenä ja loppumatka menikin hänen osaltaa kuumeessa viimeistä päivää lukuunottamatta. Ressukka jaksoi vain sivusta seurata kun snorklasimme, kalastimme ja heppailimme. Reesu.

MUTTA ihan parasta taisi olla hotlamme karvakuonot!

Koulukin sitten vihdoin taas alkoi! Jännin paikka siinä taisi olla minariminarin kouluretki. Kolme yötä Kampotissa luokan kera! Jännitti kaikkia kovasti! Sillä aikaa, kun nuori mies oli (liian) kaukana käytimme isoveljen kanssa ajan tehokkaasti hyväksemme juoksemassa lääkäreissä ja imemällä erinäisiä droppeja sisäämme.

MUTTA ihan parasta on, että isoveli on jo terve ja vain minä tuotan limaa enää.

No jaa,

 pikkuveli taitaakin olla uudestaan tulossa kipeäksi,

vaikka ei olla edes lomalle lähdössä!

Ps. Paremmat kuvat on ottanut Yulianna. KIITOS!

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

MITÄ!? Joko se meni??? 

No ainakin, toinen vielä jatkaa matkaansa, eikö? Siis.

Onnellista uutta vuotta allihuupat ja kaikki!!!

Siis valoa kohden mennään!

Aika taitaa sittenkin olla rajallinen käsite. Se menee, eikä paljon kysele: joko ehdit, teitkö, venytetäänkö päivää? Yli kuukausi on hurahtanut ilman sanan sanaa tahi kuvan kuvaa sukulaisille blogiin!

Lattian luuttauksen ja ruuanlaiton ohessa olen tehnyt hieman jopa töitä, etsinyt sitä joulua ja ottanut vastaan rakkaan ystävän Suomesta sekä turisteillut vielä lisää.

Ah, saanko esitellä: Miss Maria!!! Tervetuloa Kamputseaan (ja jo tervemenoakin,))))!

Joulufiilareita keräiltiin taloyhtiön kaikkien lasten yhteisvoimin askartelemalla sata metriä "joulunauhaa", lumihiutaleita sekä tonttuja. Mulla oli sen parin tunnin session jälkeen niiiiin hiki, mutta kannatti sillä koti tuntui huomattavasti jouluisammalta kunhan saimme levitettyä kaikki taiteet paikoillen!

Mama Yuliannan ilmeesta voimme päätellä, että paljon saatiin aikaiseksi,)))

Maria toi tullessaan Suomesta piparkakkutalon osaset, jotka yhteen yhytimme ja karkeilla koristelimme. Hyvä, että ehdittiin saada mökki edes valmiiksi ennenkuin termiitit iskivät ja pistelivät siitä puolet poskeensa!

Itse joulu vietettiin tienpäällä (ei tosin tuk tukissa koko aikaa,) eli kovasti jännitti kaikkia löytääkö joulupukki meitä. Ei löytänyt vaan lahjat odottivatkin vasta kotona!

Onneksi odottivat! Legohurmio iski ja hieman tullessaan tasoitti joulupöydän tarjoamaa ankeutta. Onneksi oli kuitenkin ruisleipää (kiitos Marian)!!!

Lomapäivät sujuivat mukavasti heitellessä vesikoreja, luistellessa, kirmatessa, huvipuistoillessa, ihastellessa naapurin Caramellia ja istuessa tuk tukeissa matkalla sinne sun tänne. Ihana joululoma!

Matkan varrelta on taas jäänyt taskuun monta kertomatonta tarinaa. Hahmottelin niitä hieman alle, jos vaikka PIAN saisin etsittyä kuhunkin kuvat ja kirjattua sanoja oheen.

Tätä siis olisi tulossa:

Paratiisi

Helvetti

Kookoskoulu

Ananasakäämä

V niin kuin vierailija

Tomppeli hukassa vai hukka temppelissa

Joulun ihmettä etsimässä

"Valoa pimeyteen ja lämpöä sydämeen" tulee hoettua joulun alla useammin kuin kerran kotomaassa pakkasen paukkuessa tuvan nurkissa tai veden lotistessa sysimustalle peltikatolle. 

Meilläkin on täällä jo hieman kylmennyt, ja sateet tuntuvat pikkuhiljaa siirtyvän sivummalle. Tosin asteita on yhä sen kolmisenkymmentä päivisin, mutta iltaisin saattaa olla "vain" 26 astetta. 

Paikkallisilla näkee pitkiä housuja ja jopa villahanskoja joillakin mopokuljettajilla. Liioitteluksi (tai lämpöhalvauksen kerjäämiseksi) kutsuisin kyllä yhden mopedistin toppatakkia, mikä oli vedetty tiukasti kiinni leukaan asti.

Suomessa aika ennen joulua on sitä mustinta ja synkintä aikaa vuodesta. Valoisa aika kutistuu kutistumistaan, ja joinakin päivinä aurinkoa ei edes näe (ja joo, pohjoisessa sitä ei todellakaan näe,). Väsyttää koko ajan, mutta samalla pitäisi pohtia jouluvalmisteluja vaikka jo pelkkä työpäivän suorittaminen tuntuu lähes mahdottomalta tehtävältä.

Joulua ja lomaa odottaa koko sydämestään, loppuvuoden pelastajana, valon tuojana!

Täällä tuo valon määrä on vakio, ja sadekin kuivuu minuuteissa paidalta, aurinkoa siis riittää. Muutama päivä sitten joulukuukin saapui aivan kuin varkain! Tajusimme sen vasta kolmantena päivänä kyseistä kuuta, ja samalla jäimme pohtimaan joulukalenteria (jota siis ei ole) ja joulun läheisyyttä yleensäkin. Onneksi pojat eivät tarttuneet liikaa uupuvaan kalenteriin! Jos olisin moisen muistanut ajoissa, olisin voinut väsätä sellaisen. Äitee!

Koko joulun läheisyys tuntuu itseasiassa kaukaisuudelta! Ympäristö on niin erilainen kuin "oikean joulun" ympäristö. Mistä siis löytää joulun henki?

Paikallisethan eivät joulua vietä, mutta Phnon Penhissa asuu iso joukko "joulumaissa" syntyneitä, joten joitakin joulutapahtumia olemme löytäneet ja kolunneet.

Edellisviikonloppuna hurautimme paikallisen "rouvakerhon" järjestämään isoon joulutapahtumaan hienostohotelliin. Paikalla oli monenlaista myyjää tuotteineen, joulupukki (tosin totesimme, että ei voi olla oikea, kun puhuikin vain englantia,), tonttuja tikkareineen (lurps!), pelleryhmä (hauskoja!), askartelua lapsille (ihania juttuja; viiksiharppu, oma muovailuvaha, joulupukin muotokuva) ja joitakin tehtäviä (joista sai lasten ihannepalkinnon, muovisen rannekkeen,).

(ok, kiinni jäätiin,)))

Hauskaa oli! Mutta "joulumaasta" ulos tultaessa yhäkään ei viima riipinyt tukkaa päästä, pakkanen purrut nenää tunnottomaksi tahi kylmä sade kastellut kulkijoita flunssan partaalle...

Kyllähän joulu täällä näkyy. Kirjakauppaan se saapui jo hyvissä ajoin reilu kuukausi sitten. Kahviloissa on joulukuusi tai ainakin palloja pari. Ostoskeskukset ovat koristelleet itsensä muovisilla joulupukeilla, lumiukoilla ja lahjaröykkiöillä (joihin oli tullut tänä viikonloppuna suojakaiteet ympärille eli niitä paketeita oli varmaankin availtu,))).

Tänä viikonloppunakin suuntasimme joulutapahtumaan etsimään joulumieltä. Aeon-ostoskeskuksen yläkerran jääradalle olivat luoneet joulumaan. Jään lisäksi sinne oli tehty LUMESTA kuja, jonka varrella oli kojuja myymässä pipareita, karkkiomenoita, makkaroita ja vodkaa (höh, ruotsalaista toki).

Vuokrasimme luistimet ja pistimme jalalla koreaksi tunniksi. Ihanaa oli tuntea viileys iholla ja märkyys pepulla (hemskutin luistelutaidot!). Pojat lipsuttelivat saksalaisten (ja siis poikien) rakastamaa kovaksi sokeroitua omenaa, ja mies rouski nakkia tyytyväisenä.

Joulu, kyllä se vielä löytyy!