Juhlaräkää

Hitto, mikä putki! Joululoman alettua ei mennyt kuin parikymmentä minuuttia ja ensimmäinen meistä oli kipeä. Erityisesti nuorimmaisen immuunisysteemiin tuntuu kuuluvan homman hajoaminen noin 12 tuntia lomamatkan alkamisen jälkeen. No, tällä kertaa tosin isoveli hoisi homman kotiin ensin. Vaihtelu virkistää.

Ennen sairausputken virallista aloittamista ehdimme toki tehdä joulua tykö ihan terveinäkin. Joulun odotusta oli kiva nostattaa pojilla sujahtamalla katsomaan paikallisen balettikoulun Tuhkimoa. Siis AIVAN poikien LEMPPARIJUTTU (ressukat!!!!!!). Mutta olihan se pakko mennä katsastamaan, koska naapurin kaksoset olivat lavalla ponittamassa! Tytöt hoisivatkin hommansa tosi hyvin (ja oikeasti en ole nyt edes puolueellinen!), mutta luoja sitä muuta sakkia. Tai siis ehkä on väärin sanoa sakkia vaan niitä opettajia! En yhäkään tajua, mitä lapset ovat niillä (kalliilla) tunneillaan tehneet, eivät ainakaan tanssineet! Liput maksoivat 20 dollaria per nenä. Se on ihan karmean kallis hinta pääsylipuista täällä! Lasten vanhemmat olivat kustantaneet esiintymisasuistakin vähintääkin 50 dollaria (tai enemmän riippuen paljettien määrästä). Jokaisella lapsella oli siis hillittömät bling bling -mekot joiden kanssa hieman siellä lavalla sitten pyörähtelivät. Lavasteisiin ei ollut kukaan viitsinyt panostaa yhtään mitään, ja valaistuskin tuntui kulkevan hieman jäljessä koko ajan. 

MUTTA ihan parasta oli, että vihdoinkin näin Molyvannin suunnitteleman Chaktomukhin sisältäkin!

Ennen joulua on aina myös Phnom Penhin Designer's Week. Nimi on hieman, sanoisinko suureellinen, sillä itse tapahtuma kestää 1-2 päivää. Noh, kyllähän se viikko paremmalta aina nimessä kuullostaa kuin vaikkapa Phnom Penhin Designer's Day. 
Tällä kertaa olin ihan kutsuttuna (edellisellä kerralla lähinnä salakuljetin itseni sisään). Kuvasta näkeekin sitten mainiosti, että olen tosiaankin kuin ihka elävä muodin suurlähettiläs Suomesta. Siis, kuka tuollaisen nukkavierun paidan laittaa päälleen muotitapahtumaan???! Haloo!

MUTTA ihan parasta oli, että kuvassa onkin kaksi suomalaista (minä siis sen nukkiksen kanssa) ja  vieressäni hymyilevä Minna Lahest, Suomen suurlähettiläs cross fittin saralta!

Minarin kaveri testamenttasi meille joulukuusensa ennen kuin lähtivät maasta. Tänä vuonna oli siis mitä koristella! Ei tarvinnut vääntää paperikuusta seinälle kuten viime vuonna. Koristeetkin olivat pääosin tallella. Hienosti ne kaikki siihen mahtuivat. Tosin tuon koristemäärän kanssa olisi ollut ihan sama vaikka alla olisi ollut palmu tai vesitonkka.

MUTTA ihan parasta oli miten antaumuksella Kisu Misu otti elämänsä ensimmäisen joulun vastaan!

Joskus syyskuun alussa sain käteeni esitteen, jossa kerrottiin Hotelli Rafflesissa tapahtuvista ulkoilmaleffoista. Vuoden viimeinen esitys oli hieman ennen joululoman alkua, ja leffana olisi Yksin kotona -elokuva! Tarkkaan raapustin päivämäärän kalenteriin ja aloin odottamaan niin syyskuun, lokakuun kuin marraskuun (ja melkein joulukuunkin) kulumista. Ja kuluihan ne!

Nappasimme poikien kanssa naapurit mukaan ja tungimme lompakon täyteen rahaa. Hinta oli tyyriin puoleinen, mutta luvassa olikin aurinkotuolit kera valkokankaan sekä herkkujen ja drinksujen! Meillä kaikilla olikin jo valmiiksi karmea nälkä!
Paikka oli maaginen, leffa juuri niin hyvä kuin Yksin kotona vain voi olla, mutta taidan käydä aivan liian vähän fiineissä mestoissa! Eihän siellä mitään seisovaa herkkupöytää ollut vaan tosi fiinejä murusia tarjottimella. Siitä sitten kävin pariinkin otteeseen kaikkein fiinimmällä äänelläni kerjäämässä murusia lisää. Ei ollu ihan fiinein olo mulla ei.

MUTTA ihan parasta oli alla oleva ryhmäkuva Rafflesin aulassa eli ei sitten millään onnistuttu saamaan kahta poikaa yhteen kuvaan. Ei.

Tai no huijasin, onhan se toinenkin kuvassa, mutta kuusen takana,)))

Poikien koululla oli loman kunniaksi suhinaa ja säpinää viimeisenä koulupäivänä. Jo löytyi lauluja (joka luokkatasolla oma kuoro), vaskisoitinbändiä ja oikea sirkusryhmäkin.

MUTTA ihan parasta oli, että siitä selvittiin noin kahdella tunnilla.

Melkein unohtui (ehkä liian tuskainen muisto), mutta marraskuun lopussa otimme Yuliannan kanssa ison harppauksen jouluun. Paikallinen WIG (kyllä,))) eli Women's International Jotain järjestää joka vuosi joulumarkkinat joihin päätimme ottaa osaa. Koska emme varsinaisesti tuota mitään myytävää lahjahärpäkettä tahi osaa muonittaa satoja ihmisä päätimme tehdä joulukuvia. Loppusaldon voi kurkkia täältä => KLIK.

MUTTA ihan parasta oli, että sekin päivä loppui aikanaan (ihan kahdella tunnilla ei tosin tästä selvitty kuitenkaan).

Paluu alkuun eli räkä(ja ripuli-)putki alkakoon.

Omituista, että reilussa vuodessakin voi jo syntyä perinteitä! Viime joulun vietimme Siem Reapissa koluten raunioita rakkaan Marian kanssa. Tämä joulu meni Siem Reapissa raunioita taas koluten, mutta harmillisesti ilman Mariaa. Kyseessä lienee, jos ei perinne niin ainakin osaperinne.

Tällä kertaa teimme asioita, jotka viime kerralla jäivät tekemättä. Pojat pääsivät norsun selkään, mutta vain kuvia varten, kun niiden pihit vanhemmat eivät halunneet maksaa kävelylenkistä pyydettyä hintaa (kuvan sai ottaa murto-osalla hinnasta). Poikaparat.

Etsimme myös uusia raunioita kiipeiltäviksi. Niitähän alueelta löytyy! Ylimmän kuvan keskellä oleva portaikko oli niiiiiin jyrkkä, että en ollut varma pääsenkö enää alas (siis uskallanko/omaan mukavan korkeanpaikankammon, jonka aina unhoitan ylöspäin mennessä (jos en siis katso alas)). Pohtiessani vaihtoehtojani ylätasanteella paikallinen opas/vahti tuli kysymään, josko tarvitsen alasmenoapua. Hätäisesti hihkaisin;" Kaikki hyvin, menossa ollaan!" Jotenkin näin sieluni silmin kuinka kymmenen paikallista mini-ihmistä (suhteesssa omaan kokoooni siis) kantaa kauhuhalvauksen saanutta vartaloani alaspäin. Lähdin siis alaspäin. Selkä menosuuntaan kuin olisin kavunnut tikapuita. Se kesti kauan. Sinä aikana pojat kiipesivät ainakin toisen kerran ylös ja alas.

Viime vuonna joulupukki ei löytänyt meitä Siem Reapistä vaan oli jättänyt lahjat kotiin. Tällä kertaa onneksi onni oli myötäisempi, ja lahjat löytyivät hotellin respasta!

Cambodza on täynnä vesililjoja (ja muoviroskaa). Piipahdimme ihmettelemässä kukkaloistoa sekä väsäämässä nupuista kukkia. Matkalla "kukkamereen" pysähdyimme krotiilifarmilla. Jotenkin naivisti odotin ihan jotain muuta kuin mitä näimme (harmi kyllä yksikään krokokuvistani ei sitten erinäisistä syistä päätynyt koneelleni ennenkuin tyhjensin luurini, tai ehkä se oli ihan onni). Pienissä altaissa oli julmettu määrä krokotiilejä limittäin ja lomittain kokoluokittain lajiteltuna. Vanhimmat olivat kuulemma 30-50 -vuotiaita! Mietin vain miten karmea elämä niillä on: viiskyt vuotta läjässä pienen vesislutakon vieressä. Olin sen verran järkyttynyt, että ostin lompakon (ÖÖÖÖH!).

Yhtenä päivänä surautimme provinssiin ihmettelemään veden päällä huojuvia taloja (joo, niistäkään ei ole kuvan kuvaa yhä samoista erinäisistä syistä johtuen kuin edellä). Tonle Sap -järven (ihan suunnattoman ISO järvi) rantalutakoissa on kyliä, jotka sanan mukaisesti ovat veden päällä. Jotkut kylistä kelluvat lauttojen päällä ja toiset taas on rakennettu todella korkeiden tolppien päälle. Matkasimme isommalla veneellä tovin, ja sen jälkeen pienellä purtilolla toisen tovin vanhan rouvan soutaessa meitä eteenpäin mangrovealueen läpi (lainaus Wikipediasta: Mangrove on puiden ja pensaiden muodostamaa tiheää kasvillisuutta, jota kasvaa tropiikissa runsassateisilla alueilla suojaisilla merenrannikoilla ja jokisuistoissa. Tavallisesti sitä esiintyy rannoilla matalassa vedessä ja vuorovesien vaihteluvyöhykkeellä, kuitenkin suojassa voimakkaimmilta aalloilta. Kasvualustana on hiekka tai lieju, jota kasvillisuus sitoo tehokkaasti.). Tuk tuk -kuljettajamme oli meitä odottaessaan syönyt paikallista herkkua, käärmesoppaa. Me päätimme mennä lounaalle muualle.

Phare, Cambodian Circus on ihan MUST ja PAKKO nähdä, jos siellä huudeilla pyörii! Edellisjoulusta viisastuneena tilasin liput ajoissa tällä kertaa. Sokhan kävin katsomassa yksin, ja yhdessä tiirasimme Pharen uuden ohjelman Influencen. Sokha kertoo Punaisten Kmerin hirvuvallan ajasta, ja Influence puolestaan siitä miten vaikutamme toisiimme niin huonossa kuin hyvässä. Pidän tästä sirkusryhmästä kovasti kolmesta syystä: ohjelmat ovat syvällisiä teemoiltaan eli muutakin kuin sirkushuveja kansalle, taiteilijat todella taitavia ja ennen kaikkea sirkuskoulu opettaa/kouluttaa (siis muutakin kuin pallon pyöritystä) vuosittain ison määrän kodittomia ja vähävaraisia lapsia Pharen Battambangissa sijaisevassa koulussa.

Tokkiinsa sinne oli myös päästävä kuvaamaan fässööniikin, HEH!

Mikä voisi olla mukavampi tapa lopettaa joululomailu kuin kaapata kainoloon pentu tai kaksi ja mennä kalajalkahierontaan? Ei kait mikään!

MUTTA ihan parasta kuitenkin oli, ettei kukaan meistä kakannut housuihinsa, kun niitä ripuleita harrastimme koko matkan vuorollamme!

LEFFATAUKO

Minari teki (+aikoo tehdä) joululomasta neliosaisen dokkiksen.

Osa 1

Osa 2

 Osat 3 ja 4 antavat siis yhä itseään odotuttaa,)


Ja sitten onkin jo aika hypätä uuteen:

HAPPY HAPPY 2018!!!

 

Vanhan vuoden viimeinen ilta eli nappasimme taas samat naapurit kainaloon ja hurautimme Mekong-Tonle Sap -osastolle kellumaan ja syömään ostereita (no en todellakaan syönyt!). uutuutena tiimiiimme oli liittynyt Teemu, siipan entinen työkamu Suomesta. Huippua! Laivan kera oli mukava putputtaa Riversiden edustaa ees ja taas ja taas ja ees hörppien vinhoa ja mutustellessa muita asioita kuin ostereita (mies sai minunkin limakkaat). Keskiyöllä taivas kirkastui vai olisiko oikea sana punastui? Moista ilotulistusta en ole kuunaan nähnyt. Eläinparat!

MUTTA ihan parasta oli seura!

Laivailusta voimistuneina olikin mainiota jatkaa Sihanoukvilleen (taas niiden naapureiden kera,). Tällä kertaa mies mänt töihin eli jatkoin poikien kanssa lomailua "kolmistaan". Kun Yuliannan kanssa lähdetään reissuun aka lomalle niin eihän siitä selviä ilman viittä matkalaukullista iltapukuja ja kameraa. Tuotoksista (ei siis enää ripuli kyseessä) lisää seuraa myöhemmin.

 

Yhden illan kesti minareista minein terveenä ja loppumatka menikin hänen osaltaa kuumeessa viimeistä päivää lukuunottamatta. Ressukka jaksoi vain sivusta seurata kun snorklasimme, kalastimme ja heppailimme. Reesu.

MUTTA ihan parasta taisi olla hotlamme karvakuonot!

Koulukin sitten vihdoin taas alkoi! Jännin paikka siinä taisi olla minariminarin kouluretki. Kolme yötä Kampotissa luokan kera! Jännitti kaikkia kovasti! Sillä aikaa, kun nuori mies oli (liian) kaukana käytimme isoveljen kanssa ajan tehokkaasti hyväksemme juoksemassa lääkäreissä ja imemällä erinäisiä droppeja sisäämme.

MUTTA ihan parasta on, että isoveli on jo terve ja vain minä tuotan limaa enää.

No jaa,

 pikkuveli taitaakin olla uudestaan tulossa kipeäksi,

vaikka ei olla edes lomalle lähdössä!

Ps. Paremmat kuvat on ottanut Yulianna. KIITOS!

Tervetuloa ötökkäbaariin!

Olen jo tovin pohtinut ruokavalioni laajentamista ja sivusilmällä seurannutkin keskustelua ötököiden matkasta suomalaisille ruokalautasille. Kaikin puolin kannattava operaatio sanoisin. Ne ovat ekologisia ja eettisiä purtavia. Mainio lisä kaltaiselleni fisuaarille proteiinin lisälähteenä. Jostain myös muistan lukeneeni, että ne ovat ravintoarvoiltaan monilta osin jopa lihaan verrattavia, mutta niiden kasvatus rasittaa luontoa huomattavasti vähemmän!

Paikallisilla toreilla olen kiinnostuneena kuikuillutkin ötökkämyyjien koreihin, mutta vielä en ole saanut ostetuksi sirkan sirkkaa. Tähän on tehtävä muutos viimeinkin, ajatelin reilu viikko sitten. 3/4 perheestämme innostui ajatuksesta perustaa testiryhmä (varsinkin, kun avasin ajatustani mahdollisuudella tehdä operaatiosta myös videoklippi,).

Poikien kanssa hyppäsimme siis tuk tukkiin ja huristelimme Psar Thmeihin öttiäisostoksille. Kambodza onkin mainio paikka ostaa hyönteisiä lautaselle. Perinteisten sirkkojen ja larvojen lisäksi täällä on ihan oma erikoisuutensa, tarantella!

Tarantellan kokkaamisella ei ole kovinkaan pitkää perinnettä vielä sillä epäilevät sen syömisen lisääntyneen (ja vakiintuneen) punaisten kmeerien vallan alla. Kansa kärsi nälänhädästä, kun lähes kaikki ravinto kuljetettiin joko sotilaille tai vaihdettiin aseisiin. Oli oltava luova, jos halusi selvitä. Tarantellan syöminen on ollut yksi niistä keinoista.

Tänä päivänä Skuon kaupunki on tarantellojen herkkukeskus, mutta niitä kyllä löytää aika lailla kaikkialta Kambodzasta.

Kotona laitamme valkoisen liinan parvekkeen pöydällemme, sillä ilmassa on juhlan (lue: kauhun) tuntua. Pojat toivovat, että teen heille sokkolautaset eli oma maistamiseni saa odottaa. Ja onhan se aina hyvä antaa lasten testata ensin,)))

"Herkkulautanen" toisensa jälkeen saa arvoisensa huomion ja tarvittaessa tuomion. 

Halusin torilla ollessamme vihdoinkin ostaa myös toistakin paikallista herkkua, duriania. Olemme sitäkin vältelleet mahtavalla osumattomuustarkkuudella. Durian on siis paikallisten herkkujen HERKKU! Se haisee aivan kamalalta (ja ainakin siitä tehty jäätelö maistuu yhtä hirveältä => kokeilin vahingossa viime vuoden syksyllä,) aivan kuin keskenään olisi sekoitettu märkää lampaanvillaa, hikisukkia ja jotain muuta yhtä herkullista, jolle en edes keksi nimeä.

HAA, kaiken karvaisen jalan ja siiven pureskelun jälkeen poikien ehdoton inhokki oli durian!

 MUISTA myös tsekata upea dokkari:

ÖTÖKKÄ MAISTIAISET !!!

PS. Ne häiritsevät klik klik -äänet dokkarissa ovat epäammattimaisen äidin tuottamia,)))

 Kun dokkarimatsu on kunnialla muistikortilla vetäydyn herkkulautaseni kera parvekkeelle itsekseni maistelemaan saalistamme. Johan on tätä hetkeä tullut odotettuakin!

Aloitan terhakasti pikkusirkoista. Ne ovat rapeita ja eivätkä oikein maistu miltään ihmeemmin.

Seuraavaksi nappaan sormieni väliin larvan (eli joku toukkahärdelli). Puraisen reippaasti ja yhtä reippaasti sylkäisen sen suustani ulos! Olin jotenkin odottanut sen olevan kokonaan rapean, mutta sisältä tulikin "mehevää" nestettä. YÖK!

Kolmantena päätän kerryttää päivän proteiiniannostani isolla sirkalla. Saan rouskuteltua jalkoja hieman (ihan ok eli eipä maistu sen kummemmalta kuin pikkusirkatkaan). Itse sirkan suuhun laittaminen tuntuu vain aivan ylivoimaiselta ponnistukselta, sillä, noh, se todellakin on aika lailla sirkkamaiseen näköinen "ruokapala".

 Tarantellaa tarjoilevat täällä jopa hienoissa ravintoloissa (komiaan hintaan toki). En vain taida olla tarpeeksi hieno henkilö, sillä taas saan vain rouskuteltua jalkaa hieman. Itseasiassa jalan maku on mukava (lienee mausteista kyse) ja se on kivan rapsakkakin. MUTTA itse "gourmeen" fyysinen ulkomuoto on taas se asia, mikä minua suuresti jarruttelee. Kropassa on kuulemma SE herkullinen valkoinen liha, mutta kokematta minulta se jää.

Jälkiruokaahan tässä jo alkaa mieli kaipaamaan! Reippaana (lue: erittäin epäluuloisena) tartun durianiin ja lipaisen sitä hieman kielelläni. Haukkaan palan ja toisen ja kolmannen ja hupsi, syönkin sen kokonaan. Maku onkin hieman makea, ja hedelmän tuntuma suussa miellyttävä. Ja mikä lienee minulle tärkeintä, uskon, sillä ei ole siipiä tahi langanohuita jalkoja!

Ikävä kyllä, taidan pysyä fisuissa ja vihanneksissa kunnes nuo ötökät kömpivät ruokavaliooni vaikkapa jauhon muodossa. Ja sehän ei taida itseasiassa olla enää kuin puolen vuoden päässä!

Eikä tässä vielä kaikki! 

 

Bonuksena kaikille tänne saakka kahlanneille annan salaisen reseptin tarantellan valmistamiseen! Kun seuraava tarastellasesonki alkaa niin SINÄ olet valmis herkuttelemaan omin käsin valmistetuilla karvajaloilla!. LURPS (tai jotain sinne päin)!

Ainekset:

tarantelloja (lintuhämähäkki)

natriumglutamaattia

suolaa

sokeria

valkosipulia

öljyä

Sekoita keskenään suola, sokeri ja natriumglutamaatti ja pyörittele tarantellat seoksessa.

Heitä öljyyn murskatut valkosipulit ja keitä öljy kuumaksi. Jatka keittämistä kunnes valkosipulit ovat rapeita. Viskaa tarantellat kiehuvaan öljyyn ja keitä kunnes jalat ovat jäykistyneet kokonaan.

Nauti.

Tuotantotiimi: MediaRypäsLARVA.

Tuliaiset - check!

Vuotta on jäljellä reilu puolet ja jouluun alle kuukausi, ja minä olen jo hommannut niin tuliaiset kuin (lähes) koko perheen joululahjan! Aika hyvin tehty!

Reilu kuukausi sitten olin aamukahvilla naapurini Yuliannan kanssa. Puhe kääntyi pihallamme pyöriviin kissanpentuihin. Pihassa majaansa pitävä mamakisu oli saanut kaksi poikastaan jo aika isoiksi, mikä täällä ei ole aina niin itsestään selvää. Kadulla vaanii moottorilliset välineet ja pihassa rottakolonna. Asiaa lienee auttanut Yuliannan perheen ruoka-apu äitikissan pesueelle.

Mutta pari päivää aikaisemmin pihaan oli ilmestynyt kolmas pentu, hieman pienempi sellainen, ja aivan yksin. Suloinen otus ei saanut kuitenkaan vastarakkautta kahden pennun emolta.

Yuliannan ehdotti, että ottaisimme sen hoitoomme. "Ei todellakaan!" huudahdin.

Noudettuani pojat koulusta suuntasimmekin kotioven sijaan pihan perälle kuikuilemaan kissanpentua. Miten pieni se olikaan! Nostin karvapallon syliini talon lasten samalla rapsutellessa otusta innoissaan.

Minikarva alkoi oitis kehrätä koko pienen ruumiinsa voimalla! Yhtäkkiä huomasin sanovani pojille, että nyt lähdetään käymään eläinlääkärissä. Kissalle tyyny alle, minulle laukku olalle ja kaikki neljä tuk tukkiin.

(MAINOSTAUKO) 

Kisu Misu MOVIE!!!

 

Check it out! 

Kisu Misun menneisyys ja nykyisyys loistavasti kuvattuna (ja dubattuna,)!

ÄLÄ MISSAA TÄTÄ!

Pieni nimetön otus painoi suomalaisen voipaketin verran. Turkki oli täynnä kirppuja. Silmässä orasti tulehdus. Ihana lääkäri putsasi korvat ja karvat sekä silmän. Antoi meille hoito-ohjeet ja pyysi tulemaan takaisin muutaman päivän päästä.

Kotiin saavuttuamme katselimme uupuneena nukkuvaa kissanpentua, jonka vatsa killitti pyöreänä maitokorvikkeesta.

NIIN SULOINEN!

Miehelle laitoin viestin: Olen pahoillani, meillä on nyt kissa.

Eh heh, hienosti hoidettu, kaikkia osapuolia tasavertaisesti kuunnellen, eikö????!

 

Nimen keksiminen on tuottanut meille hieman ongelmia. Tyypistä löytyy tiikeriä ja sohvaperunaa. Aloitimme siis neutraalilla Kisu Misulla, joka muuttuu kissan mukana, jos tarvetta ilmenee.

 

MAU!