ylapalkki

ylapalkki

23 April 2018

Taiteilijan talossa - Chov Theanly



“Jo hyvin nuorena olin häikäistynyt väreistä ja muodoista,” aloittaa Chov Theanly tapaamisemme. ”Piirsin kaikkialle kaikella mahdollisella: tikuilla hiekkaan, kivillä kivetyksiin, hiilenpalasella puuhun,” hän jatkaa.
Theanly syntyi vuonna 1985 sodasta hitaasti toipuvaan maahan Kambodzan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Battambangiin. Hänen vietnamilaista syntyperää oleva kambodzalainen isänsä palasi maahan maanpaosta vuonna 1979 Vietnamin sotajoukkojen mukana ja rakastui Theanlyn äitiin.
Perheemme istuu Theanlyn ateljeen lattialla. Hän opastaa poikiamme taiteilijan saloihin. Nuorimmainen lapsistamme on valinnut piirustukseen lempiaiheensa, kakan. Ilmeenkään värähtämättä Theanly tarttuu aiheeseen lempeästi. 

Hänen ateljeensa sijaitsee vanhempien asunnon toisessa kerroksessa. Huone on kapea ja pitkä, kuten kmeriläiset asunnot useimmiten kaupungeissa ovat. Osa huoneesta on jaettu seinällä asumiseen ja osa ateljeeksi. Maalaustelineen lisäksi huoneen seinille nojaavat niin tyhjät kuin maalatut kanvaasit. Ikkunalaudan ovat valloittaneet kalat akvaarioissaan.

Reilu vuosi sitten joulun aikoihin veimme ystävämme Marian syömään Java Creative Cafeeseen Phnom Penhissä. Mieheni oli jo aikaisemmin käynyt rouskimassa lounasta siellä ja todennut sen kertaisen näyttelyn olevan mainion. Päivällisemme päättyi taulukauppoihin. Minä nieleskelin hintaa, ja mies oli innoissaan uudesta taulusta.
Kotona taulu löysi paikkansa rappukäytävämme ylätasanteelta. Nyt kotiin tullessamme meitä odottaa ”supersankari munkkeineen”. Tarkka sivellintyö ja taulun kuva-aiheiden kontrasti ovat sulattaneet pihin sydämeni kuukausien kuluessa.
Battambangiin päädyimme viettämään kmeriläistä uutta vuotta. Aamiaisella mies totesi: ”Sen taulumme tekijähän on täältä! Mitäs, jos laittaisin viestiä?”.
Theanly sai ensimmäiset oikeat värinsä vuonna 1999 aloittaessaan enonsa Meng Leangin oppipoikana. Eno oli vanhan ajan graafinen suunnittelija, jonka työkaluihin kuuluivat kynät ja paperit, ei tietokonetta. 
”En uskaltanut avata ensimmäistä väripakettiani muutamaan päivään vaan tuijotin sitä kuin suurta ihmettä,” Theanly kertoo 2000 rielin (noin puolikas Amerikan dollaria) ensiväreistään.
Valmistuttuaan ylioppilaaksi vuonna 2004 Theanly siirtyi enonsa hoivista valtion harjoituskeskukseen opiskelemaan graafista suunnittelua. Mieli olisi halannut Phnom Penhiin opiskelemaan taidetta Royal Art Schooliin, mutta se oli aivan liian kallista nuorelle miehelle asumiskuluineen. Vuonna 2007 hän valmistui graafiseksi suunnittelijaksi Battambangissa.
Theanly jaksaa kärsivällisesti poikiemme kikattelut kakka-aiheisen piirustuksen saadessa lisää väriä pintaansa. Hän näyttää pojille kuinka ”kuunnella värejä”, ja ihme ja kumma myös pojat kuuntelevat.
Ateljeessa on yksi työ jäljellä näyttelystä, josta meidän taulumme on, muutamia hänen ystäviensä töitä, sekalainen määrä harjoitelmia ja keskeneräisiä maalauksia sekä hyvin pölyinen läjä hänen erittäin vanhoja maalauksiaan.
 
Valmistumisensa jälkeen Theanly löysin graafisen suunnittelijan paikan mainostoimistosta Phnom Penhistä. Samalla hän aloitti lakiopinnot yliopistossa. Kandin paperit taskussaan hän palasi Battambangiin vuonna 2011.
Seuraava vuosi oli Theanlylle merkittävä sillä silloin hän aloitti uransa täysipäiväisenä taiteilijana!
Nuorimmaisemme tarttuu pölyiseen kanvaasiläjään innostunein sormin. Nostaessaan yhtä pientä maisemataulua kaikkien nähtäville hän huudahtaa innoissaan: ”Saanko tämän?!”. Ennen kuin ehdin toppuutella nuorta taidekeräilijää Theanly vastaa leppoisasti: ”Ilman muuta saat.”

Theanlyllä on ollut yksityisnäyttelyitä kahdesti Java Creative Cafessa (2013 ja 2016) Phnom Penhissä ja Singaporessa vuonna 2015 sekä viimeisin Pariisissa viime vuonna. Seuraava näyttely tulee olemaan Hongkongissa, ja hän on saanut uudelleen kutsun myös Pariisiin.
”Näyttelykuvien maalaaminen kestää helposti vuodenkin,” Theanly kertoo, ”mutta se on minulle vain ilo ja nautinto, sillä tarvitsen hiljaisuutta ja taiteen tekeminen antaa minulle sen.” Hän jatkaa vielä tovin mietittyään: ”Taide on minulle kieli, minun kieleni.”

 Tutustu lisää Theanlyn taiteeseen TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.


PS. Ensimmäinen kuva on siipan ottama ja loput kirjottaneen.