ylapalkki

ylapalkki

31 August 2016

Käärme paratiisissa ja muita vesileikkejä


Uuteen kotiin muutimme sunnuntaina! Aika onkin lähinnä kulunut allasta testatessa. Kahdeksan matkalaukkuamme (ja miljoona nyssäkkää=mistä ne ovat tulleet???!!) sentään maltoimme nippa nappa purkaa.


Aika ennen "omaa allasta" olikin aikamoista altaanmetsästystä! Phnom Penh ei varsinaisesti ole uimarien city. Aika loppumetreillä löysimme tasan yhden oikean, täyspitkän uima-altaan kera hyppyaltaan (ja sitä ei edes olla ehditty testata, kun tuli kuumeilut kylään) Olympia Stadionilta. 


Altaitahan kaupunki on tavallaan täynnä, sillä joka hotellilla on omansa kuten myös isommilla asuintaloilla. Kysymys onkin pääseekö ulkopuolinen uimaan ja, jos näin lupsakasti on, niin millä hinnalla???


Osa hotelleista antaa uimaluvan, kunhan ostat syötävää/juotavaa jollakin summalla. Osassa paikoista summa ei ole järin suuri eli viidellä dollarilla voi jopa onnistua. Oleellinen kysymys toki lasten kanssa vettä etsiessä on, onko paikka "lapsiystävällinen", sillä kaikki eivät ole.


Yhden pienen vesipuistonkin löysimme, Lyla Centre, ja ihan kohtuuhintaan! Arkipäivinä pääsymaksu on kolme ja viikonloppuisin neljä dollaria per nenä. Vesi on suolaista, mikä oli pojista outoa, mutta minua kannatteli mukavasti,)
Lyla Centressä on paljon työntekijöitä. He aktivoituivat aina, kun menimme uimaan. Jo alkoi hurja roskien keräys altaasta tai muu vastaava sutina. Kun me istuimme, istuivat hekin,)))
Lylan osoite on #36 katu nro 508.


Mukava pieni hotelli, kivalla altaalla varustettuna, on Hotelli Circa 51 osoitteenaan katujen 51 ja 222 kulma. Toivovat vähintään viidella dollarilla ostoksia uintia vastaan. Samaan hintaan voi ihmetellä heidän tiukkailmeisiä kilpikonniaan.


Allas oman kodin vieressä on kyllä luksusta, jota jaksan arvostaa suuresti! Me ollaan oltu niin kiireisiä uimareita, etten ole pahemmin edes kuvia napsinut.


Niin se käärme tai siis torakka tai kaksi odottivat meitä uuden keittiön lattialla. Ihanaa!



25 August 2016

Kuumetta ilmassa ja Royal Palace bonarina

Minari veti neljän päivän kuumeputken terhakasti läpi. Seiniä on tullut siis tuijoteltua ihan mukavasti. Onneksi edellisviikonloppuna kaivelin yhden kotikirpparin kirjaläjästä muutamat dokkarit mukaan! Pojat saivat pelata ja tuijottaa elokuvia, kun minä joko luin kirjaa tai kokkasin epämääräisiä mössöjäni.


Onneksi olemme kiertäneet jo aikalailla kaikki nähtävyydet, sillä monsuunisateet ovat nyt tulleet ihan oikeasti. Tällä viikolla on satanut joka päivä, osin kovastikin kera "komean" ukkoskuuron.


Aika alussa reissuamme käväisimme hikoilemassa Royal Palacen alueellakin. Hillittömän iso palatsialue löytyy keskeltä Riverside-aluetta, joen varrelta (Samdach Sothearos Blvd (3)). Royal Palacen yhteydessä on Silver Pagoda eli kaksi kärpästä yhdellä vierailulla saa hoidettua. Vuodesta 2004 Kamputseaa hallinnut kuningas Norodom Sihamoni asuu myös palatsin alueella, mutta sinne toki ei pääse kaffelle ilman kutsua. Kuninkaan oma asuinalue on noin puolet Royal Palacen kokonaispinta-alasta.


Pääsymaksu turisteille on vajaat seitsämän dollaria per nenä. Paikalliset pääsevät muistaakseni 500 rielillä sisään. Meiltä minareista ei otettu mitään hintaa, mutta jostain olin lukevinani, että myös lapset maksavat sisäänpääsyn. Royal Palace ja Silver Padoga ovat avoinna klo 8-11 ja klo 14-17.


Alue on kaunis ja hyvin  hoidettu. Muotoihin leikatut pensaat johdattelevat kulkuamme. Tämä taitaa olla yksi suosituimmista (jollei suosituin) nähtävyksistä sillä alue oli täynnä kanssaihmettelijöitä.


Aluetta on rakennettu 1860-luvulta alkaen kuninkaallisen perheen asumukseksi. Lukuunottamatta punaisten kmeerien veristä valtakautta kunigasperhe on siellä asunutkin. 


Silver Pagoda on saanut nimensä lattiaa peittävien 5000 hopealaataan innoittamina. Yksi laatta painaa yhden kilon! Punaiset kmeerit tuhosivat valtakaudellaan noin 60% temppelin aarteista, mutta jäljelle jääneetkin esineet ovat huikaisevia. 


Ihmettelylistalta löytyy niin italialaisesta marmorista tehdyt portaat, ihmisen kokoinen kultainen Buddha-patsas kera 9584 timantin kuin kullasta tehdyt minihahmot, jotka kertovat Buddhan tarinan vain muutamia mainitakseni.


Pienten miesten kanssa kirmasimme alueen noin tunnissa läpi paahtavan auringon alla. Paljon jäi siis nähtävää vielä!



Ei muuta kuin ovi kiinni ja UIMAAN!


21 August 2016

"Kivoja" kavereita?


Viikonlopusta saatiin  toiselle minarille kaveriksi kuume eli haavelinjalla edetään tämä päivä sisätiloissa: Voih, kun pääsisi ulos! Ilmastoinnin humistessa alkaa ihon pintaan nousta tuskanhiki vaikka sisälämpötila on kohtuullinen. Ulkoilmaa ei voita mikään!


Ulkoilma onkin yksi asia jota kovasti kaipaamme kotomaasta. Täältähän sitä toki löytyy myös, mutta päiväsaikaan on niin kuuma (ilmankosteuden kera, uh+++), että auringon paahteessa ei oikein jaksa ulkosalla juoksennella tahi leikkiä kovinkaan pitkää aikaa. Pimeys taas laskeutuu jo kuudelta, mutta lämpötila puolestaan alkaa laskemaan vasta kymmenen maissa, joten ihan ei "biorytmit" kolahda kohdilleen tenavien ja tropiikin kesken.


Ilmasto ehkä selittää ulkoleikkipaikkojen vähyyden. Phnom Penh:stä olemme toistaiseki löytäneet vain kaksi leikkipuistoa! Auringon paahtaessa metalliset osat (ja niitä on paljon) telineissä ovat polttavan kuumia. Muutenkin puiden vähäinen määrä puistoissa ei anna edes hetken suojaa paahteelta. Nyt olisi tilausta vaikkapa Lappset-firman puisille tuotteille täällä (huom.vink.huom. Emmi, oliko ne sun sukulaisii,)))) ja katoksille.


Jos puistoon päiväsaikaan uskaltaa mennä grillaantumaan niin ilman sadan litran vesipulloa ei kannata lähteä!


Yleinen siisteyskäsitys/roskisten käyttö ei ole suomalaisen näkökulmasta ihan kohdillaan täällä. Eivät leikkipuistot mitenkään varsinaisia kaatopaikkoja ole, mutta roskaläjiä löytyy sen verran tarpeeksi, että pieniä "lisäleikkikavereita" löytyy suhta helposti.



Emme kuitenkaan ihan innosta kirkuen ryhtyneet hippaamaan tämä ison rotan kanssa. Lähinnä hätistelin poikia kauemmas, kun tuo vesikauhurokote on meillä listalla vasta tämän kuun lopussa. Pakottivat kuitenkin kuvan "leikkikarvasta" ottamaan. YÖK!
Pidempiaikaiseen riehumiseen paras paikka lienee sisäleikkipaikat (SE RAIKAS ILMA niistä tosin uupuu,(. Niitäkään ei tunnu ihan pilvinpimein olevan, mutta ostoskeskuksissa taitaa kaikissa olla yksi sekä tietty Kids City:ssä.


Keräilen vaikka osoitteista oman postauksen johonkin koloon, jos vaikka joku innostuisi tännepäin tulemaan beibejensä kanssa peuhaamaan. 


Hiljaista on,)



19 August 2016

Kotikoulu

Vaikka virallinen koulu alkaa vasta reilun viikon päästä niin hieman olen lapsia jo lämmitellyt! Ostin matkaan mukaan kolmosen äidinkielenkirjan työkirjoineen isommalle. Yllätyksekseni esikouluikäinen innostui myöskin tekemään tehtäviä!
Eh, pienenä kimmokkeena lienee toiminut palkkioksi saatava peliaika,)))
Onneksi olin pakannut matkaan minarin lahjaksi saaman (KIITOS Sakari ja Severi!!!) Metsäretki-puuhakirjan. Mutta oih ja voih, se on nyt täynnä aka tehty. Sisko-tädin matkalahjaksi antama Ankka-puuhakirja on nyt täyttövuorossa, mutta siinäkin jo pohja häämöttää. Iik!


Toki peliaikaa voi itselleen kirjata yhdellä loputtomalla suolla eli kiinankirjoitusharjoituksilla. Ne ei ainakaan lopu,)))))


Muttamutta olisiko kenelläkään vinkata hyvää (esikouluikäisen) webbissivustoa,  mistä voisi tulostaa mielekkäitä tehtäviä innokkaalle (peliajankerääjälle)??

  

Alla oleva kuva sen kertoo, poikien ihannetilanteen; pötköllään ja peliaikaa plakkarissa!


VIIKONLOPPUILOA!!!



17 August 2016

KOTI!

Teimme uudet villit tällit asunnonvälittäjän kanssa asuntoon johon ihastuimme. Saavuttuamme paikalle jouduimme kuitenkin surkeina todistamaan uusien asukkaiden muuttaneen jo sisään! Välittäjälle ei ollut sana kiirinyt asunnon nopeista liikkeistä.


Mikä pettymys!!!


Käsittämättömän surkeuden tilaamme taloyhtiöstä kertoivat toisen asunnon juuri vapautuneen, mutta se ei ole vielä virallisesti vuokrattavien listalla. Haluaisimmeko kuitenkin nähdä sen, kysyivät. JOO!

  


Asunto oli pienessä rakennuksessa oleva kahden makuuhuoneen colonial-tyylinen IHANUUS! Juuri sellainen joista olin nähnyt märkiä unia, mutta en edes uskonut löytävämme oikeasti!


Lattiat oli vuorattu täyteen ihanilla vanhoilla kaakeleilla, huonekorkus ulottui taivaaseen, ja muutenkin huoneet olivat ilmavan tilavat, pitkän ihmisen unelma siis!



Ainoa MUTTA oli sen laskelmiamme korkeampi vuokra,(




Sitten alkoivat välittäjän välityksellä vuokraneuvottelut hinnasta ja siitä, mitä hintaan lopulta kuuluisi. Kahden jännityksen täyteisen päivän jälkeen Elsu allekirjoitti vuokrasopimuksen! Muuttamaan pääsisimme muutama päivä ennen koulun alkua. Uskomatonta! Mikä ilo ja onni!


Asunnossa oli toisessa makuuhuoneessa jopa kaksi erillistä sänkyä, kun kaikissa muissa näkemissämme asunnoissa varustukseen kuului kaksi hillitöntä parisänkyä. Parisänky ei ole minareille kovinkaan ihastuttava jakaa, sillä erityisesti pienempi käyttää koko sänkyalan yön aikana aika tarkkaan läpi;)


Tuskin maltan odottaa muuttopäivää! Mielessäni olen pohtinut jo mm. erinäisiä siemenhankintoja, sillä haluan sinne parvekkeelle ainakin sen tomaatin kasvamaan (jotta on jotain, minkä kasvua tuijotella aamukahvia hörpsiessä).


Piha-alueella on myös se uima-allas! Pojat pääsivät sitä hieman testaamaan visiitillämme. Hyväksi sen totesivat.



Odottavan aika tuntuu joskus pitkältä, mutta tätä onnenkantamoista kannattaa kyllä odotella!

KOTI!