Kirjalle koti, kiitos!

Matka ensimmäisestä askartelutuokista CIAIn lasten kanssa kovakantiseksi kirjaksi on ollut ajallisesti aika pitkä ja paljon vääntöä on muutenkin matkaan mahtunut. MUTTA nyt se on julkaistu ja jaettu! 

Olen niin kiitollinen, iloinen ja helpottunut!

Jos oli töyssyjä ja hidasteita kirjan tekemisen varrella niin neljä yötä ennen matkaa olin aivan varma, että joku muu saa jakaa kirjat Kambodzassa, sillä minä makasin ambulanssissa matkaten kohti sairaalaa illan iloisen pulkkareissun päätteksi. Mieli oli vähintäänkin yhtä ankea kuin kipu taipumattomassa jalassani. Seuraavana päivänä köpötellessäni kotiin keppieni kanssa aloin uudelleen uskomaan, että vielä tässä lennetään etelään kirjamatkalle...

 

Saapuessamme Phnom Penhiin joulun alla painokoneet hurisivat täysillä. Vielä piti odottaa jokunen päivä ennen kuin saisin käteeni CRAFT Book CAMBODIAn. Sitä iloa ja onnea, kun sen ensimmäisen kirjan kohtasin livenä!!!

Mesenaatin kampanjan avulla (ISO KIITOS kaikille mukaan lähteneille!!!!) sain kerättyä reilun kolmasosan painorahoista kuuteen sataan kirjaan.

 

Ensimmäinen etappi oli hurauttaa CIAIn  kerhorakennukselle juhlistamaan kirjaa. Askartelimme lasten kanssa yhdessä pienet kirjanmerkit, jaoimme lapsille omat kirjat (yhteensä 200 kirjaa meni CIAIn lapsille ja ohjaajille) ja mutustelimme pienet välipalat. Oli ihanaa nähdä tuttuja iloisia kasvoja. Moni lapsi jäi ikävä kyllä näkemättä, kun heillä oli iltapäiväkerhovuoro.

 

Ah, se lasten ilo, kun saivat kirjat käteensä! Kaiken vaivan väärti!

 

Seuraavat päivät huristelin sinne tänne kirjalaatioideni kera. Läjä kirjoja lähti bussilla kohti Siem Reappia ja Cambodian Youth Centeriä, omat opusläjät tipautin Friends Internationalin ja Cambodian Children's Fundin (CCF) toimistoihin. Coconut Schoolin kirjat menivät mieheni entiselle työpaikalle odottamaan, että Ouk Van Day nappaa ne mukaansa sopivana hetkenä. Omat kirjansa sai myös kaunis keskuskirjasto sekä Ranskan kulttuurikeskuksen, Lycee Francais Rene Descartesin ja Siem Reapin l'Alliance Francaisen kirjastot.

Kirjat oli ilolla pakko sujautta myös kaikille tutuille ja Kambodzan pään työtiimiläisille. Muutama opus lähti myös myyntiin Monument Book's -kirjakauppaan, jotta vakavaraisemmatkin lapset saisivat iloa kirjastamme.

Andongin ohella lempireissuni oli sujauttaa kirjoja tapaamilleni lapsille kadulla. Oman kotikatuni Samphos ja Mingleap saivat kirjansa sekä muutama muu lapsi, joka oli laitettu kerjäämään rahaa koulukäynnin sijaan.

Lempikuljettajani Nopin kanssa hurautimme yhtenä päivänä rautatien varteen, sillä muistin, että siellä on ankea hökkeli jos toinenkin melkein rautatiessä kiinni toisiinsa nojaten. Mukanani oli lappu, jonka luettuaan sai kirjan. Suurin osa osasikin lukea kysymykseni, mutta harmi kyllä eivät aivan kaikki.

Yksi lapsista jäi mieleeni isosti. Kun saavuimme paikalle Nopin kanssa osa lapsista oli käymässä isoja roskasäkkejä läpi keräten niistä arvolliset asiat myytäviksi eteenpäin. Poika kirmaisi luoksemme ja luki lapun sujuvasti. Ojentaessani hänelle kirjan, hän otti sen vastaan kyynärpäillään, koska hänen kätensä olivat likaiset. Tuli vahvasti sellainen olo, että tämä kirja löysi hyvän kodin!

 

Tästä lomasta jäi hyvä mieli!

Kiitos Kambodza!

Lähde CRAFT Book CAMBODIAn matkaan!

Kesäkuussa 2006 yhteensä 1517 Sambok Chap Villagessa Phnom Penhin keskusta-alueella asuvaa perhettä pakotettiin rekkoihin ja jätettiin pellon keskelle Andongissa, 22 kilometrin päässä Phnom Penhin keskustasta. Heille ei annettu muuta mahdollisuutta kuin jäädä, joten he alkoivat rakentaa itselleen yksinkertaisia asumuksia. 

Vuonna 2007 CIAI (Centro Italiano Aiuti all'Infanzia) rakensi alueelle keskuksen lapsille, jossa he voivat viettää aikaa päivisin. Alkuvaiheessa keskus oli yksinkertaisesti turvallinen paikka lasten käydä syömässä, oleskella puhtaissa tiloissa ja saada ylimääräistä matematiikan ja khmerin kielen opetusta.

Kymmenen vuotta myöhemmin astuin tuk tukista Andongin keskuksen lapsia täynnä olevalle pihamaalle kassit ja pussit täynnä papereita, kyniä, liimaa ja saksia. CIAI oli palkannut minut askartelemaan lasten kanssa kymmeneksi torstaiksi. Minua jännitti yhteisen kielen uupuminen ja lasten suuri määrä. Ihanan henkilökunnan avun kera näistä torstaista tuli viikkojeni mahtavin päivä. Lasten kanssa oli huikaisevaa työskennellä! Heidän positiivisuutensa ja intonsa oppia uutta teki yhteisistä hetkistämme juhlaa!

Askartelu oli meille yhteinen kieli, tapa kommunikoida.

Oppituntien lomassa otin hurjan määrän kuvia lasten riemusta, tekemisen ilosta, huikeasta luovuudesta ja suurista onnistumista askarteluaiheidemme parissa. Kotona keskustelin poikieni kanssa Kambodzalaisten lasten arjesta samalla, kun suunnittelimme seuraava tuntiani. Mielessäni alkoi itää ajatus yhdistää kaksi asiaa: askarteluohjeet ja paikallisten lasten tarinat.

CIAI otti innoissaan kopin ideasta! Viimeisen askartelukertamme jälkeen nappasin tuntemani tulkin, Pol Saronin tuk tukin kyytiin ja hurauttelimme muutamia kertoja Andongiin haastattelemaan kymmentä lasta, joiden tarinat kulkevat kirjan askarteluohjeiden lomassa.

Kirjan matkan varrella sen tekemiseen on osallistunut useita ihmisiä CIAIn ja lasten lisäksi. Omat CIAIn palkkiorahani olen ilolla käyttänyt Kambodzan pään palkkioiden maksamiseen sekä haastateltavien lasten lahjoihin. Suomen päässäkään kenenkään ei tarvitse ilmaiseksi tehdä osuuttaan, mutta nyt pussin pohja näkyy eli haen apua Kambodzan pään painokuluihin Mesenaatin avustuksella.

Lähde mukaamme painattamaan tämä kirja Andongin lapsille!

Linkki kampanjaan löytyy

TÄÄLTÄ.

Kirjasta löytyvät tarinoiden ja askarteluohjeiden lisäksi tärkeät YKn lastenoikeudet sekä ystäväkirja.

 

Kirjan tekstit ovat kahdella kielellä: khmeriksi ja englanniksi. Tämä on tärkeää paikallisille lapsille, sillä heille suunnattua kirjallisuutta on Kambodzassa todella vähän ja monella lapsella on minimaaliset mahdollisuudet edes omistaa omaa kirjaa!

Kambodzan painoksen jaan joulukuun (2018) lopussa Andongin lapsille, Coconut Schooliin (jossa olen myös työskennellyt) ja Siem Reapissa toimivaan Cambodia National Youth Centeriin sekä kirjastoihin. Kohteita olisi lisääkin, mutta kaikki riippuu kuinka iso määrä kirjoja saadaan painettua.

Tule mukaan tekemään kampanjasta totta!

KIITOS!

សូមអរគុណ!

CRAFT Book CAMBODIAn työryhmä:

Taitto ja ja graafinen suunnittelu
Mari Vehkalahti
Kuvitukset
Saara Ikäläinen
Valokuvat ja teksti
Merja Yeung
Käännökset suomi-englanti
Rebecca Watson
Oikoluku englanti
Rebecca Watson
Tulkkaus
Pol Saron
Käännökset englanti-khmer
Chanthet Teang
Oikoluku khmer
Chanthet Teang



PS.

Linkkiä saa myös ilolla jakaa:

https://mesenaatti.me/campaign/?id=1087&fbclid=IwAR36JMQws2K-ZKW8xVpfm4RjIG2rS7LY664ewA3CBx7deDCiv2hR5WGZ29c#single/view

Potretti kmeriläisittäin eli meikkiä kilo!

Keväällä iski tarve passikuvalle! Astuin lähimpään näkemääni kuvaamoon puhdas mekko päällä.Hämmennykseni oli suuri avattuani tummennetun oven. Eteeni avautui iso huone jonka sivuilla kulki pitkät pöydät asiakaspalvelijoineen. Seinät olivat täynnä toinen toistaan täydempiä valokuvia pariskunnista, perheistä, lapsista. Huoneen keskellä oli kahdessa rivissä näyttöjä joilla vilisi keskeneräisiä kuvia. 

Minut ohjattiin yläkertaan. Matkalla studioon kuljimme läpi huoneen, jossa oli asiakkaita tupsutettavana. Hyllyillä oli kenkiä, koruja, miekkoja, kruunuja ja kangaspakkoja. Vaaterekit notkuivat isojen pukujen painosta. 

Minut istutettiin jakkaralle. Kuvaaja painoi kaksi kertaa nappulaa ja lausui nolla sanaa. Tuloksena oli eloni rypyttömin passikuva ja hillötön halu palata paikalle perhekuvaukseen.

Kesäkuun alussa ilmoitin perheelle, että aika on nyt kypsä! Miehet nielkööt mutinansa, äiti maksaa!

 

 Kiltisti seurasivat.

 

Perillä minut istutettiin meikkituoliin. Sain koko rahan edestä maskia aasialaisittain nenän kavennuksineen, tuplairtoripsineen ja sain jopa näppärät muovinpalat luomille jotta varmaankin näkyvät. Siinä hötäkässä tosin menetin puolet omista kulmakarvoistani, kun en ollut tarpeeksi nopea tai siis partaera oli paljon nopeampi kuin minä.

 

 (Yllä olevan klipin lopussa paljastuu kuinka hieno oikein olinkaan kanssakuvattavien mielestä.)

Pukeutuminen sujui sutjakkaan. Miniminarille oli valmiit pöksyt, ja meille muille sellaiset kiedottiin pitkistä kiiltävistä kankaista. Koruja tuli noin kilo per nenä, ja minulle kukka hiuksiin kaupan päälle.

Ainoa asia, mikä poikia innosti kuviin oli oikea miekka (sekä pelaamislupa tauoilla,))). Innoituksensa kullakin siis.

Itse kuvaaminen kesti noin kolmen klikkauksen verran per kuva-aihe. Kun urakka oli ohi ja korut kerätty sekä housut purettu saimme samantien valita alakerrassa mitkä kuvat haluamme. Kaksitoista kuvaa vedoksina ja tiedostoina ja hinta koko operaatiolle oli vain 70 dollaria!

Viikon kuluttua kipsutin hakemaan käsitellyt ruudut. Ne olivat juuri niiiiiiiin huikeita kuin olin ajatellutkin. Ainoa asia, mikä hieman jäi kaivelemaan oli elämäni syvimmän rusketuksen menetys, kun tykkäävät täällä vaaleaakin vaaleammasta ihosta eli meidät kaikki oli fotaroitu talvisuomimuudiin,)))

Taiteilijan talossa - Chov Theanly

“Jo hyvin nuorena olin häikäistynyt väreistä ja muodoista,” aloittaa Chov Theanly tapaamisemme. ”Piirsin kaikkialle kaikella mahdollisella: tikuilla hiekkaan, kivillä kivetyksiin, hiilenpalasella puuhun,” hän jatkaa.

Theanly syntyi vuonna 1985 sodasta hitaasti toipuvaan maahan Kambodzan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Battambangiin. Hänen vietnamilaista syntyperää oleva kambodzalainen isänsä palasi maahan maanpaosta vuonna 1979 Vietnamin sotajoukkojen mukana ja rakastui Theanlyn äitiin.

Perheemme istuu Theanlyn ateljeen lattialla. Hän opastaa poikiamme taiteilijan saloihin. Nuorimmainen lapsistamme on valinnut piirustukseen lempiaiheensa, kakan. Ilmeenkään värähtämättä Theanly tarttuu aiheeseen lempeästi. 

Hänen ateljeensa sijaitsee vanhempien asunnon toisessa kerroksessa. Huone on kapea ja pitkä, kuten kmeriläiset asunnot useimmiten kaupungeissa ovat. Osa huoneesta on jaettu seinällä asumiseen ja osa ateljeeksi. Maalaustelineen lisäksi huoneen seinille nojaavat niin tyhjät kuin maalatut kanvaasit. Ikkunalaudan ovat valloittaneet kalat akvaarioissaan.

Reilu vuosi sitten joulun aikoihin veimme ystävämme Marian syömään Java Creative Cafeeseen Phnom Penhissä. Mieheni oli jo aikaisemmin käynyt rouskimassa lounasta siellä ja todennut sen kertaisen näyttelyn olevan mainion. Päivällisemme päättyi taulukauppoihin. Minä nieleskelin hintaa, ja mies oli innoissaan uudesta taulusta.

Kotona taulu löysi paikkansa rappukäytävämme ylätasanteelta. Nyt kotiin tullessamme meitä odottaa ”supersankari munkkeineen”. Tarkka sivellintyö ja taulun kuva-aiheiden kontrasti ovat sulattaneet pihin sydämeni kuukausien kuluessa.

Battambangiin päädyimme viettämään kmeriläistä uutta vuotta. Aamiaisella mies totesi: ”Sen taulumme tekijähän on täältä! Mitäs, jos laittaisin viestiä?”.

Theanly sai ensimmäiset oikeat värinsä vuonna 1999 aloittaessaan enonsa Meng Leangin oppipoikana. Eno oli vanhan ajan graafinen suunnittelija, jonka työkaluihin kuuluivat kynät ja paperit, ei tietokonetta. 

”En uskaltanut avata ensimmäistä väripakettiani muutamaan päivään vaan tuijotin sitä kuin suurta ihmettä,” Theanly kertoo 2000 rielin (noin puolikas Amerikan dollaria) ensiväreistään.

Valmistuttuaan ylioppilaaksi vuonna 2004 Theanly siirtyi enonsa hoivista valtion harjoituskeskukseen opiskelemaan graafista suunnittelua. Mieli olisi halannut Phnom Penhiin opiskelemaan taidetta Royal Art Schooliin, mutta se oli aivan liian kallista nuorelle miehelle asumiskuluineen. Vuonna 2007 hän valmistui graafiseksi suunnittelijaksi Battambangissa.

Theanly jaksaa kärsivällisesti poikiemme kikattelut kakka-aiheisen piirustuksen saadessa lisää väriä pintaansa. Hän näyttää pojille kuinka ”kuunnella värejä”, ja ihme ja kumma myös pojat kuuntelevat.

Ateljeessa on yksi työ jäljellä näyttelystä, josta meidän taulumme on, muutamia hänen ystäviensä töitä, sekalainen määrä harjoitelmia ja keskeneräisiä maalauksia sekä hyvin pölyinen läjä hänen erittäin vanhoja maalauksiaan.
 

Valmistumisensa jälkeen Theanly löysin graafisen suunnittelijan paikan mainostoimistosta Phnom Penhistä. Samalla hän aloitti lakiopinnot yliopistossa. Kandin paperit taskussaan hän palasi Battambangiin vuonna 2011.

Seuraava vuosi oli Theanlylle merkittävä sillä silloin hän aloitti uransa täysipäiväisenä taiteilijana!

Nuorimmaisemme tarttuu pölyiseen kanvaasiläjään innostunein sormin. Nostaessaan yhtä pientä maisemataulua kaikkien nähtäville hän huudahtaa innoissaan: ”Saanko tämän?!”. Ennen kuin ehdin toppuutella nuorta taidekeräilijää Theanly vastaa leppoisasti: ”Ilman muuta saat.”

Theanlyllä on ollut yksityisnäyttelyitä kahdesti Java Creative Cafessa (2013 ja 2016) Phnom Penhissä ja Singaporessa vuonna 2015 sekä viimeisin Pariisissa viime vuonna. Seuraava näyttely tulee olemaan Hongkongissa, ja hän on saanut uudelleen kutsun myös Pariisiin.

”Näyttelykuvien maalaaminen kestää helposti vuodenkin,” Theanly kertoo, ”mutta se on minulle vain ilo ja nautinto, sillä tarvitsen hiljaisuutta ja taiteen tekeminen antaa minulle sen.” Hän jatkaa vielä tovin mietittyään: ”Taide on minulle kieli, minun kieleni.”

 Tutustu lisää Theanlyn taiteeseen TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.

PS. Ensimmäinen kuva on siipan ottama ja loput kirjottaneen.

Tahdon!

Mieheni työkaveri morsionsa kanssa tahtoi kovasti jokunen viikko sitten tuhatpäisen vierasjoukon edessä.

 

Kambodzassa naimisiin meno lienee hautajaisten ohella suurin tapahtuma, minkä ihmislapsi elonsa aikana täällä voi kohdata. Kumpaakin juhlitaan, hautajaisia ja häitä, isosti ja useimmiten monta päivää. Joka päivä kaupungilla pyöriessä tulee jossain korttelissa vastaan puolittain suljettu kadunpätkä johon on rakennettu juhlakatos. Ruusukkeiden ja nauhahärdellien väristä voi päätellä onko aihetta iloon vaiko suruun. Hautajaisissa väreinä ovat musta ja valkoinen, häissä ne muut värit. Desipelit juhlissa ovat samat. Kovat!

(Viime vuonna Kepissä leirintäalueemme lähistöllä vietettiin hautajaisia useamman päivän ajan. Ääni kantautui telttoihin varsin hyvin. Ihmettelimme miten jaksavat noin äänekkäästi (paljon puheenoloista ääntä ison naurunkin kera loputtomasti) monta päivää surra. Lopulta meille selvisi, että hautajaisissa käytetään usein valmiita nauhoituksia, jotka raikaavat vaikka paikalla ei olisi ketään juuri sillä hetkellä suremassa.)

Noh, me saimme kutsun siis häihin. Pojille ja minulle nämä olisivat ensimmäiset sellaiset täällä. Hieman päänvaivaa tuotti, sillä samaan aikaan meillä olisi kylässä ystäväni Saksasta; Alexandra ja Holger. Onneksi kambodzalainen hääetiketti on joustava: more the merrier! Vieraamme saivat tuota pikaa kutsun juhlahumuun mukaan myös!

Maaseudulla vanhemmat käyttävät usein ”matchmakereitä” löytääkseen lapselleen sopivan puolison. Kaupungeissa puolestaan nuoret saavat useimmiten itse valita rakkautensa kohteen. Useimmat kambodzalaiset avioituvat alle 25- vuotiaina, mutta maaseudulla tytöt saatetaan naittaa jo teini-ikäisinä!

 

Mieheni työkaverin häät ovat kadunvarsiteltan sijasta Diamond Islandilla (Koh Pich) sijaitsevassa ”hääkorttelissa”. Se on täynnä isoja halleja, joita käytetään lähinnä häihin. Tuk tukauttaessamme paikalle huudahdan: ”Tuolla!” nähdessäni valaistun suunnattoman oviaukon kukkakoristeineen. Samalla hetkellä tajuan sen vieressä olevan toisen saman oloisen sisäänkäynnin ja kolmannen, neljännen. Nyt pitää enää löytää SE oikea kukkameri aukkoineen!

Perinteinen hääseremonia on hyvin monimutkainen ja kallis tapahtuma, mikä saattaa kestää päiväkausia (yleensä kolme päivää). Morsiusparilla on useita erilaisia asuja valittuna häiden eri tilanteisiin. Häissä noudatetaan tarkasti  aikajärjestyksessä eteneviä seremonioita, jotka perustuvat ikivanhoihin myytteihin ja tarinoihin. Oknha Nov on kirjoittanut kirjan ”Kmeriläisen hääperinteen säännöt”. Opus varmastikin helpottaa luovimisessa historiallisten perinteiden viidakossa, sillä niitä riittää!

Löydämme oikean oven! Oviaukon takana kimaltelevat ”timantit”, sivuilla on kukka-asetelmia, ja aivan oviaukon edessä on studiovalaisimia rivissä useampikin ryhmäkuvien ottamista varten. Ihmisiä tulee ja menee kiiltävissä asuissaan. Naisilla on pitkä juhla-asu, jonka kruunaa yleensä vahva meikki ja huolella laitetut hiukset. Me näytämme hieman nukkavieruilta. Oma mekkoni on polveen saakka, mikä näyttää isoäiti-ikäisen (täällä olen siis isoäiti-ikäluokassa!) naisen päällä hieman nololta huomaan. Poikieni juhlapaidat ovat jääneet pieneksi jo tovi sitten ja lenkkarit jaloissaan ovat hyvin tallatut.

Vaikka et varsinaisesti tuntisi ketään paikallista hyvin, saattaisit silti saada kutsun häihin! Ulkomaalaiset kutsutaan yleensä viimeisen illan ”finaaliin”. Perinteiset osuudet kuuluvat lähinnä suvulle ja ystäville, mutta loppujuhlasta halutaan saada aikaan iso spektaakkeli ja sinne siis paljon ”yleisöä”.

Iso halli on täynnä pöytiä, joista yhteen meidät istutetaan. Samalla sekunnilla, kun pylly koskettaa tuolin pintaa, eteeni lasketaan ensimmäinen ruoka-annos. Sitä mukaan, kun ehdimme pöytää tyhjentää, lisää syötävää saapuu. Meno on tehokasta jo siksikin, että vieraita tulee ja menee jatkuvalla syötöllä. Kaikille pitää löytyä istuinpaikka syömistä varten, joten pöytään ei ole tarkoitus koko illaksi jähmettyäkään. Tämä sopii meille varsin hyvin, sillä haluammekin viettää vain tovin häissä imeäksemme sen ilmapiirin sisäämme tehokkaasti.

Häihin ei viedä lahjoja (vain sukulaiset antavat niitä) vaan rahaa. Kutsun mukana tulee kuori, johon raha sujautetaan. Saapuessasi (tai lähtiessä) häihin kuori ojennetaan anopille tai muulle lähisukulaiselle, joka useimmiten kirjaa tarkasti ylös kuinka paljon kukin antoi rahaa. Joskus summat saatetaan jopa lausua ääneen! Kaksikymmentä dollaria on kuulemma käypä summa, mutta jos olet työkaveri tai muuten lähemmin tunnet jommankumman tulevista aviopuolisoista kannattaa kuoreen laittaa isompi määrä dollareita.

Samaan aikaan, kun syömme ympärillä pörrää kuvaaja jos toinenkin. On valo- ja videokuvaajaa. Tapahtumaa voimme seurata isoilta näytöiltä samalla, kun ahdamme sisäämme ruokaa. Hääpari tuntuu olevan kiireinen koko ajan. On kuvan ottoa, huulipunan lisäämistä, kävelyä kukkakäytävää pitkin, lavalla seisomista, tanssinpyörrettä, hääkakkua. Ja tämä kaikki sinä aikana, kun syömme vatsamme täyteen!

Hääpäivän valitseminenkin on iso juttu! Päivämäärän halutaan takaavan onnen ja harmonian parin yhteiselle taipaleelle. Erityisesti maaseudulla kuunnellaan tarkalla korvalla ennustajia. Joskus häitä siirretään jopa parilla vuodella, jos ennustaja ei tunnu löytävän aikaisemmin sopivaa päivämäärää! Hyvä aika mennä naimisiin on kuiva kausi, mikä tarkoittaa, että puolet vuodesta on naimakelvotonta. Hääkuukaudessa pitää myös olla 30 päivää eli jäljelle jääkin enää touko-, kesä-, loka-, tammi- ja maaliskuu! Ja jotta ei ihan helpolla päästäisi pälkähästä niin jokaisessa mahdollisessa kuukaudessa on vain seitsemän hyvää naimapäivää. Onneksi kihloihin sentään voi mennä melkein milloin tahansa!

Tovin aikaa vielä pyörimme ihmettelemässä väkimäärää ja rouvien hurjaa tanssia punaisissa vaatteissaan sekä ottamassa kuvia kuvaseinän edessä. Sitten on aika sanoa kiitos ja hurauttaa kotiin vatsat pullottaen.

“Chol muoy!”